Ohi on 2

Tämän syksyn polttopuu-urakan satoa

Pari päivää sitten sain viimeiset arvostelut ja olen nyt suorittanut ympäristötieteen perusopinnot kiitettävillä tiedoilla (numeerinen arvosana 4) Turun yliopistoon. 

Pidän nyt välivuoden rakentamisen vuoksi ja jos intoa riittää jatkan ensi syksynä opiskelujani.

Onhan tämä outoa, kun vapaa-aika ei ole enää NIIN aikataulutettua. Nyt on aikaa hoitaa kotitöitä, liikkua, lukea kaunokirjallisuutta ja suunnitella talon sisustamista ihan huolella.

Rakas lapsuuden ystäväni (kts. blogit 29.6, 5.9 ja 3.11.2021) sanoi kuultuaan opintojeni suorittamisesta, että äitini ja isäni olisivat minusta ylpeitä.

Isäni oli saanut valmiiksi Åbo Akademiin väitöskirjansa ja se oli tarkistamista vaille valmis, kun hän menehtyi. Isäni oli valtiotieteiden maisteri. Äidilläni ei ollut akateemista koulutusta. Hän olisi nuorena halunnut lähteä lukemaan kieliä, muttei siihen ollut varaa.

Hain parikymmentä vuotta sitten lukemaan liikuntalääketiedettä Jyväskylän yliopistoon, mutta jäin ensimmäiselle varasijalle 0,025 pisteen päähän karsintarajasta. Kukaan opiskelemaan valituista ei perunut, joten siinä alkoi ja päättyi minun akateeminen urani.

Isäni oli kunnianhimoinen ja hän yritti kovasti minua innostaa yliopisto-opintoihin. Nuorena minua eivät lukuhommat kiinnostaneet, joten nyt vasta kypsänä keski-ikäisenä kokeilin siipiäni. Halusin haastaa itseni ja pitää dementiaa loitolla.

Jos vielä jatkan opintojani ympäristötieteissä, on tavoitteeni saada luontokartoittajan pätevyys. Opettaja ainakin kannusti minua arvioissaan kovasti. Jatko-opiskelijaksi minusta ei ole, tai tarvitsisin siihen lottovoiton voidakseni tehdä sitä kokopäiväisesti.

Vanhempieni arvoista ei minusta ole. "Polvi pojasta paranee". Jo ukko oli työnjohtajana Räisälässä, niin kuin äitinikin osastonhoitajana Tampereella. Minä toimin vain työntekijänä. Isän kaltaista urheilijaa minusta ei tullut, eikä akateemisesti kultivoitunutta.