Evakkous 2

 Kirjoitin blogissani 31.5 ja 5.7.2021, miten äitini ei juurikaan puhunut omasta evakkoajastaan mitään. Se mitä hän kertoi, tai jäi minulle mieleen, oli jatkosodan evakkomatkalla tapahtunut Elisenvaaran pommitus ja päätyminen Ilmajoelle.

Kuva otettu ilmeisesti 1954 kylmätilalta Keski-Suomesta. Kuvassa äitini istuu vanhempiensa välissä. Enoni istuu isänsä sylissä. Valokuvaaja tuntematon.

Äitini oli 9-vuotias, kun he joutuivat lähtemään jatkosodassa evakkomatkalle Räisälästä, Karjalan Kannakselta. Määränpää oli Ilmajoki.

Kannaksen suurhyökkäys alkoi 9.6.1944. Räisälässä ihmiset määrättiin lähtemään kohti Pohjanmaata 19.6.1944. Epäonnisten tapahtumien vuoksi evakkojuna joutui pysähtymään puoleksi vuorokaudeksi Elisenvaaran asemalle. Jegorovin mukaan "Kurkjoen Elisenvaara oli risteysasema, jonka kautta kulki sekä sotilaskuljetuksia että henkilöliikennettä."

Elisenvaaran pommitus 20.6.1944 on Suomen historian, jatko- ja koko toisen maailmansodan tuhoisin lentopommitus. Pommituksessa kuoli yli 150 ja loukkaantui yli 300 nimeltä tiedettyä siviiliä, sotilasta ja lottaa neljännestunnin aikana. Neuvostokoneet pommittivat yli 80 lentokoneen ja kolmessa eri aallossa edenneen lentolaivueen voimin Elisenvaaran asemalla ollutta kymmentä junaa. "Uhrien lukumäärä on todennäköisesti suurempi, sillä kaikkien menehtyneitten henkilöllisyyttä ei tiedetty", toteaa Jegorov. Monet uhreista olivat Räisälästä, sillä heitä kuljettanut juna koki kovimman kohtalon. Uhrimäärästä kaksi kolmasosaa oli naisia ja lapsia.

Elisenvaaran pommitus tapahtui samana päivänä, jatkosodan perääntymisvaiheessa, kun Neuvostoliitto valtasi Viipurin takaisin. Elisenvaaran asema oli neuvostojoukkojen kohteena, koska suomalaisten joukkokuljetukset Kannaksen torjuntataisteluihin kulkivat kyseisen risteysaseman vuoksi.

Äitini kertoi, että he olivat menossa Elisenvaaran asemaa kohti, kun kuulivat ja näkivät pommikoneet ja niiden pommitukset. He piiloutuivat lentokoneita metsään. He joutuivat jatkamaan matkaansa kohti Elisenvaaraa pommitusten jälkeen ja se oli jäänyt äitini mieleen. Kokemus, äänet, hajut ja muistikuvat saivat äitini pois tolaltaan, eikä hän pystynyt pukemaan kokemaansa sanoiksi. Itkuksi se meni.

Toinen muistikuvani äitini kertomuksista evakkotaipaleelta on, että Ilmajoen talossa johon heidät asutettiin paikallisten joukkoon, samaa vesiämpäriä käytettiin kaivoveden säilytykseen ja lattianpesuun.

Lähteet:

Wikipedia. Luettu 29.9.2021. Elisenvaaran pommitus.

Wikipedia. Luettu 30.9.2021. Jatkosota.

Jegorov, S. (2011). Elisenvaaran tragedia. Yle, elävä arkisto 

Uutta kohden 2

 Säät suosivat rakentamista ja homma etenee rivakasti. Viikonloppuna mittailimme ystäväni kanssa talon kulmia ja ristimittaa. Tai minä olin vain mittanaisena. Nuo vaativammat laskutoimitukset tehköön se, joka osaa. Minulle ei koskaan matemaattiset aineet tuottaneet suurempia intohimoja. Nykyään matemaattisten aineiden painotus on suuri etenkin korkeakouluopintoihin.

Tässä narulla 'piirretyt' talon ja huoneiden ääriviivat. 

Ristimitta (hypotenuusa) muodostuu kaavasta: c=neliöjuuri a2+b2.

a = talon pitkä sivu

b = talon lyhyt sivu

c = hypotenuusa eli ristiriita

c on tässä tapauksessa 13,333 m

Valokuvaaja I.P.

Maanantaina oli anturavalun vuoro. Nyt on eri urakoitsija työn kimpussa kuin viime viikolla. Saumattomasti pelaavat yhteen😊

 

Valokuvaaja I.P.

Tältä se näyttää sitten oikeasti, naruleikkien (lue kotileikkien) jälkeen. Hypotenuusan oli ystäväni mitannut sisämittaan ja oikein. Rakentaja kuitenkin mittaa sen ulkomittaan, eli harkon ulkomittaan. Kuva eilisaamulta, kun ensimmäinen kuorma harkkoja, laastia, eristeitä, harjaterästä ja patolevyjä oli tuotu työmaalle.

Eilen iltapäivään mennessä muurattiin sokkeliin kaksi kerrosta harkkoja. Jokaisen harkkokerroksen väliin (kuvassa näkyvät urat) lisätään harjaterästä. Vuoron perään joko ulko- tai sisäuraan. Harjateräksen menekki on 120 m. Kaksi kerrosta harkkoja vielä uupuu. Sitten ollaan lähellä korkoa eli talon lattian tasoa.

Paikallista 3

 Tämä on mielenkiintoista, miten moninainen suomen kieli voi olla. Tässä taas muutama uusi sana, mikä kuvaa nykyistä kieli-ilmastoani.

Iljama tarkoittaa liukasta. "Olipas tie iljamalla!" Mielestäni hyvin kuvaava adjektiivi.

Hussakka tarkoittaa sumuista tai savuista ilmaa. "Eilen oli kova hussakka." Mieleeni tulee läpinäkymätön, tiheä savu tai sumu. 

Hussu tarkoittaa kahvia. "Pistetäänkö hussut?" Tämä on ihan outo.

Noippeissaan tarkoittaa olla nolona tai häpeissään (puhuttaessa koirasta).

Rommauttaa tarkoittaa pudottaa. "Älä sitten rommauta sitä!"

Tilsu tarkoittaa tiukasti kiinni juuttunutta. "Aamulla auton ikkunat olivat tilsussa." Myös kattilaan voi olla ruoka palanut tilsuun.

San Diego 2

 Olin au pairina Yhdysvaltojen San Diegossa 1988 muutaman kuukauden ajan ennen opiskelujeni alkamista (kts. blogi 16.6.2021). Lapsuuden ystäväni äiti (kts. blogi 29.6.2021) tunsi perheen äidin ja pääsin sitä kautta suomalais-armenialais-amerikkalaiseen perheeseen lapsen- ja kodinhoitajaksi.

Vapaapäivinä tutustuin kaupungin nähtävyyksiin (mm. Balboa Park, San Diego Zoo, Old Town San Diego, Seaworld San Diego, Seaport Village ja La Jolla Shore) tai oleilin vain upeilla hiekkarannoilla. Kerran kävin yksinäni konsertissa ja pari kertaa kävin Los Angelesissa, joista toisella kertaa Disneylandissä.

Perhe ei antanut minun ajaa autoillaan, joten kuljin busseilla. Ainakin silloin busseilla kulkivat työläiset ja eri kansallisuuksia edustavat matalan palkkaluokan ihmiset, kuten minä. 

Kerran jouduin bussissa suoranaisen ahdistelun kohteeksi, mutta selvisin siitä viekkaudella. Seuraani lyöttäytyi varsin tungetteleva valkoihoinen nuori mies, minkä pysäkki oli omani jälkeen. Kertomatta omaa asuinpaikkaani jäinkin muutamaa pysäkkiä aikaisemmin pois bussista ja pääsin siten miehestä eroon.

Asuminen Yhdysvalloissa oli opettavaista monin tavoin. Maistoin ensimmäisen kerran peanutbutteria eli pähkinävoita. Kahvi jauhettiin itse pavuista ja oli sopivaa suomalaiseen makuun. Parasta oli minttusuklaajäätelö. Sellaista en ole sen koommin saanut. 

Olin tarkka syömisistäni, koska kaikki tuntemani Yhdysvalloissa asuneet olivat lihoneet useamman kilon siellä ollessaan. Painontarkkailusta osoitus oli se, että söin vain kerran siellä hampurilaisen. Itse asiassa sieltä ostamani urheilusortsit mahtuvat vieläkin päälleni.

Olin tehnyt vuoden työsopimuksen, mutta kun sain Suomesta tiedon opiskelupaikan saannista, ilmoitin päättäväni sopimukseni sovittua aikaisemmin ja lähteväni takaisin. En viihtynyt 'jenkeissä' mm. pinnallisen ja helpoksi tehdyn elämäntavan vuoksi. Kaksinaismoralismi oli myös hyvin silmiinpistävää.

Valokuvaaja tuntematon

Olin elänyt Yhdysvalloissa isäni opetuksia noudattaen. Hän varoitti minua ulkomaalaisista miehistä, huumeista ja HIV:stä. Silloin ei HIV:iin tainnut ollut vielä lääkettä. Tapailin ikäisiäni nuoria, mutten seurustellut kenenkään kanssa. Kävimme ravintoloissa, beachpartyissa (rantabileissä), brunssilla, Chula Vistassa ja ajelemassa. 

Perheen kanssa kävin vain taidenäyttelyn avajaisissa, 100-vuotissyntymäpäivillä Los Angelesissa ja shoppailemassa.

Elämä oli leppoisaa. Aurinko paistoi aina. Olen painanut mieleeni senkin, että vain yhtenä yönä satoi. Ilmastosta kertoo esimerkiksi se, että silitin perheen pyykit patiolla aurinkoa ottaen. En muista kärsineeni kuumuudesta, mutta olinkin silloin vielä niin nuori.

Nykyisin Kalifornia on kärsinyt kovasta kuumuudesta ja valtavista maastopaloista. Muistan silloin jo keskustelleeni amerikkalaisten ystävieni kanssa kasvihuoneilmiöstä (greenhouse effect). Sillä nimellä sitä silloin kutsuttiin.

Kotiinpaluuni oli ikimuistoinen. Lentokoneeni saapuessa Suomen ilmatilaan, tehdessä lähestymistä Helsinki-Vantaan kentälle ja yläilmoista havumetsää nähtyäni, nousivat silmiini liikutuksen kyyneleet. Kolme ystävääni olivat minua kentällä vastassa😎

Yhdysvalloissa en ole sen jälkeen käynyt.

Asettumista

 

 Opettelemme koirani kanssa asumaan vuokra-asunnossa eli niin sanotussa väistökodissa.

Koirani tottui 'väijymään' eli ilmoittamaan haukulla mökin pihamaalta tai terassilta viidan polun kulkijoita - lenkkeiljöitä, pyöräilijöitä tai ratsastajia -  ja nyt sillä taitaa olla vieroitusoireita, kun joutuu olemaan sisätiloissa ilman valvontahommia. Arkipäivät se saa viettää ystäväni kanssa metsätöissä, maatilalla tai nyttemmin rakennustyömaalla. Viikonloput ovat meidän yhteistä laatuaikaa ja nyt olemme pakon sanelemana 'arestissa' väistökodissa.

Kävimme eilen rakennustyömaalla siistimässä jälkiä ja keräämässä roskia. Mökin purkujätettä löytyy vielä jonkin verran, mitä en halua joutuvan vesistöön.

Täytimme myös ystäväni kanssa kaivoa. Kolme viikkoa sitten täytimme sitä kivillä lapsuudenystäväni pojan kanssa (kts. blogi 6.9.2021). Nyt täytimme sitä hiekalla, jota kaivinkone oli läjittänyt. Vettä kaatamalla saimme tiivistettyä täytön niin, että siihen kenties voisi valaa betonista pohjan. Tarkoitus olisi tehdä siitä pieni maakellari.

Alimmassa kuvassa on näkyvissä valtaisa puiden juuristo. Kuvassa on entistä mökin etupihaa. Puita ei ole muutamaan metriin lähimaillakaan, mutta juuristoa kylläkin.

Eilen illalla jaksoin käydä ensi kertaa uimassa mökin purkamisen jälkeen. Se tuntui voimaannuttavalle! Kyllä tämä tästä asettuu, vähitellen.

Ylimmässä kuvassa on näkymä uimapaikalta. Palsamia sielulle ja ruumiille.

Uutta kohden

 Rakentaminen käy nopeasti tässä vaiheessa. Jos viime tiistaina oli mökki vielä pystyssä, niin jo torstaina oli ylemmän kuvan mukainen tilanne, eli mökin vesi- ja jätevesiputket olivat asennettuna ja salaojaputkia laitettiin maahan. Mökin korko käytiin myös kaupungin rakennustoimesta merkitsemässä ja paikallinen sähkölaitos kävi mittaroimassa. Mökin korko näkyy alemmassa kuvassa rannan männyssä punaisena muovinpalana. Sille tasalle tulee uudisrakennuksen lattia.

Perjantaina murske ajettiin pohjaksi putkistojen päälle, mikä tiivistettiin tärylätkällä. Ensi viikolla on tulossa anturavalu. 

Mökin purkujäte kierrätettiin viemällä se kaupungin jäteasemalle. Sain myytyä kierrättäen käyttökelpoisia mökin varusteita: kaasujääkaapin ja -hellan, komposiitti kaasupulloja, takkasydämen, ulko-ovet, ikkunoita, aurinkolatausjärjestelmän, vitriinin, astioita ja aterimia.

Mikä minua erityisesti ilahdutti oli se, että suomalaisen sanaan voi luottaa! Kaikki ostajat tulivat hakemaan varaamansa tavaran sovittuna päivänä ja maksoivat pyydetyn summan. Näin osia 'mökistä' jatkaa elämäänsä vielä uusissa paikoissa.

Valokuvaaja I.P.

Kelloköynnökseni (kts. blogi 20.9.2021) oli saanut kaivinkoneesta osuman ja se piti heittää pois, vaikka olin merkannut nauhoin suojeltavat kohdat. 

Pian tulee taas uusi kevät ja muuttolinnut. Silloin myös uuden kelloköynnöksen taimet kurkottavat itseään kohden valoa. 

                                            Toivossa on hyvä elää!

Etääntymistä

 

 Lähdin viime maanantai-iltana ajamaan mökiltä, taas kerran auto muuttotavarasta pursuen. Olin jättänyt mökin viimeisen kerran taakseni, enää en sitä pystyssä näkisi. Autoradiosta alkoi kuulua jokin kappale...

Olin muuttanut puolen vuoden asumisen jälkeen mökiltä takaisin vuokra-asuntooni. Olo oli haikeutta ja luopumista täynnänsä. Vänkärin paikalla matkusti pari kirsikkatomaattia oksat marjoista painavina. Olin todella väsynyt ja silmät vain tuntuivat seisoivan päässäni..., kun Adele lauloi tunnuskappalettaan James Bond 007 -elokuvasta Skyfall. Syyskuisessa ilta-auringossa välkehtivät järvet ja ilmavat harjumaisemat vuorottelivat vilisten autoni ulkopuolella.

Se tilanne olisi sopinut hyvin Aki Kaurismäen leffaan -  tunsin olevani irtirepäisty juuriltani siitä turvallisesta maailmasta, jota olen hallinnut ja vaalinut. Jollakin tavoin olin ulkopuolinen. Oli pysähtynyt ja epätodellinen olo, etäännyin ikään kuin itsestäni. Sitä on vaikea selittää.

Kappaleen ensimmäinen säkeistö 'iski takaraivoon ihan täysillä'. Elokuvamakuni on lyyrisempi kuin bondit tai muut 'räiskintäleffat'. Itse asiassa, en ole edes nähnyt Skyfallia, mutta tulen silti aina muistamaan tuon hetken, kun kuulen sen tunnarin.

This is the end

Hold your breath and count to ten

Feel the Earth move and then

Hear my heart burst again

For this is the end

I've drowned and dreamt this moment

So overdue, I owe them

Swept away, I'm stolen...

Lähde: LyricFind

Lauluntekijät: Adele Laurie Blue Adkins / Paul Richard Epworth

Kappaleen Skyfall sanoitukset © Sony/ATV Music Publishing LLC, Universal Music Publishing Group

Uusi koti 3

 

Valokuvaaja E.P.

 Kuvassa (23.5.2021) on nykyinen asuinpaikkani toistaiseksi, kunnes pääsen muuttamaan uudisrakennukseeni. Täällä olen asunut virallisesti seitsemän kuukautta, mutta käytännössähän asuin siitä puoli vuotta mökillä.

Aamu- ja iltauinnille on matkaa 130 metriä suuntaansa. Uimapuvun kaivoin ensimmäisenä iltana esille muuttaessani mökiltä takaisin. Uinteihin en kyllä vielä ole kyennyt, niin hektistä kun on ollut. Ruumis ja mieli ovat sen verran ylirasittuneet, ettei kyseinen harrastus tunnu mielekkäältä. Isäni yksi opetus oli, ettei väsyneenä kannata koskaan harjoitella. Melko hyvä oppi vieläkin. Ja vaikkei kovin suuresta harjoituksesta olisikaan kyse, lisä se on pienikin lisä. Jos jotakin näihin ikävuosiin on oppinut, on itsensä kuuntelu ja tulkinnan arvostaminen.

Mökillä ei uimapukua tarvinnut koskaan. Eikä täälläkään taida yleisöä aamu-uinnilla olla, vaikkei sitä voi koskaan tietää...

Tampereella asuessa, noin 15 vuotta sitten, harrastin yhtenä kesänä aamu-uinnilla käyntiä ennen töihin menoa. Reilun 10 kilometrin pyöräilyn jälkeen oli virkistävää pulahtaa Näsijärven aaltoihin. Kotoa lähtiessä puin uimapuvun vaatteitteni alle ja uinnin jälkeen vaihdoin kuivat alusvaatteet ylleni.

Samaan aikaan läheisellä yleisösaunalla tehtiin remonttia. Yhtenä aamuna pukiessani huomasin kuinka saunan remonttimies tyydytti itseään minua katsellessaan! Jokin viattomassa rituaalissani sai miehen kyseisellä tavalla käyttäytymään.

No, niin ällöttävä kokemus se oli, etten sen koommin käynyt enää aamu-uinnilla Tampereella! Nyt jo ikä suojelee minua miesten mielenkiinnolta ja ylilyönneiltä, onneksi.

Muuttoa 7

 Selviänkö hengissä tästä rumbasta? Koko viikonloppu meni mökkiä purkaessa, tavaroita pakatessa ja viedessä vuokra-asuntooni. Nyt lähes kaikki omaisuus on yhden katon alla, lukuunottamatta sohvaani (kts. blogi 19.9.2021) ja puisia huonekaluja (kts. blogi 15.9.2021).

Pitkiä ovat tällä hetkellä päivät. Aamulla ennen kukonlaulua ylös, töihin ja töiden jälkeen mökille tekemään 'jos jotakin'. Sitten se sekamelska, joka odottaa asunnolla tavaroiden järjestämisessä. Kun tavaraa on vähintään tuplasti! Kaikki tuntuu kaoottiselta eikä voimia olisi enää yhtään. Mutta pakko on nyt jaksaa!

Jos yhtäältä päivät tuntuvat pitkiltä, on toisaalta tänään myös syyspäiväntasaus. Yön ote kasvaa. Niin se pimeys kietoo pohjoisen pallonpuoliskon syleilyynsä. Eilen aamulla töihin ajaessa täytyi laittaa jo pitkät ajovalot.

Mökki tuli eilen tiensä päähän. Kuulemma koko mökki tutisi, kun ensimmäiseen talon kulmaan iski kaivinkoneen koura. Ystäväni vertasi mökin olleen kuin elokuvan lavaste, niin huokeasti se oli aikoinaan rakennettu (kts. blogi 15.2.2021). Katon vesieristeenä oli käytetty sok:n vanhoja, lastulevyisiä mainoskylttejä! Kummasti me siellä asuimme kaikki nämä vuosikymmenet onnellisen 'tietämättöminä'. Hometalo se ei kuitenkaan ollut, ihme kumma.

Olen tehnyt surutyötä mökin menetyksestä, pihapuiden kaadosta ja lähimetsän harventamisesta. Lievästi sanottuna viime viikot (ja kuukaudet) ovat olleet raskaita. Pientä iloa ja vastapainoa olen saanut luonnon tarkkailusta ympärilläni ja liikunnasta. Eilinen päivä oli niin sanotusti kulminaatiopiste: nyt se on menoa uutta kohden!

Viimeisenä päivänä silittelin mökin kuusitapettia (kts. blogi 6.4.2021) jäähyväisiksi ja lämmitin meditaatiosaunan. Sauna oli 'kuuluisa' makoisista löylyistään. Kiitin kaikkia niitä ihmisiä, joita tiedän saunassa istuneen ja kiukaan puhkuja kuunnelleen. Vähän samaan tapaan kuin kelttiläisessä rukouksessa. 

                          Kiitos mökki kaikesta mitä minulle olet antanut!

Koira 7

 Eilen koirani sai kipsin pois oikeasta etujalastaan kuuden viikon immobilisaation (liikkumattomuuden) jälkeen. Ihorikkoja vielä hoidellaan ja koiran tassuanturaa totutetaan kuormitukseen ja kulutukseen. Toisin sanoa ilmakylpyjä, pihkasalvaa ja varovaista lenkkeilyä.

Ihmiselläkin jalkapohja on jonkin aikaa arka, jos sitä joutuu olemaan käyttämättä esimerkiksi kipsauksen tai ihonsiirteen vuoksi.

Onneksi koirani käytti jalkaansa jo luontevasti, ja mikä parasta, se on akselisuuntainen. Kipulääkkeissä on päästy miedompaan valmisteeseen. Toipuminen on siis hyvällä mallilla.

Mitähän mieltä koirani tästä kaikesta on? Kuinka paljon se ymmärtää? Ainakin se haluaisi kovasti tutustua uuteen jalkaansa ja hoitaa sitä nuolemalla. Ymmärtäähän sen. Kuivunutta ihoa ja karvoitusta, kutinaa ja tassuhikeä. Sen vuoksi sitä on suojattava vielä sukalla. 

Kahden viikon kuluttua on toinen rtg-kuvaus. Toivotaan, etteivät ruuvit korkkaile enempää!

Villiviini 

Kelloköynnös

 Kirjoitin 26.2 ja 4.4.2021 kellököynnöksen kasvattamisesta. Tänä kesänä se kasvoi kuusta vasten, kun uudisrakennustyömaan aikataulun ym. asioiden takia en voinut antaa sen kasvaa millään seinustalla.

Viikonloppuna huomasin siinä ensimmäisen kukkanupun. Sille tulee kiire, jos meinaa ehtiä kukkimaan! Aikaisempina vuosina se on tehnyt runsaasti kukkanuppuja ja toisinaan, niin kuin alimmassa kuvassa, se on kukkinut jo elo-syyskuussa runsaasti.

Tänä vuonna ukkosmyrsky kaatoi kukkaruukun ja se saattoi vaurioittaa kasvia. Tai sitten kilpailu kuusen kanssa tai helteinen kesä...tai miksi edes pohdin kasvin syitä kukkimattomuudelle. Nyt vain oli näin.

2019

Muuttoa 6

 

Valokuvaaja A.K.

  Eilen mökin sohva (kts.   blogi 8.8.2021) sai  uuden   sijoituskodin. Itse asiassa   blogini lukija ehdotti   sohvalleni väliaikaista   sijoitusta  kotonaan.   Kuvassa pujottelemme   sohvan  kanssa  useamman  tilan lävitse   lopulliseen   sijoituspaikkaan: minä ja  "pojat".

 Sohva oli niin raskas, että   meitä oli neljä henkilöä   nostamassa sitä liinoilla.   Ja kävihän se ihan työstä!

  

  ISO KIITOS E. ja K. sohvan huostaanotosta!

Viita 5

 Tässä nykyistä viitaa (kts. blogit 7. - 8.9.2021) kahdeksan työpäivän jälkeen, kun isot työkoneet saivat myllätä vapaasti kahdessa vuorossa.

Minun piti puuttua asiaan viidennen päivän iltana, kun ajokone noukki puuta mökkini takana niinkin myöhään kuin kello 23.

Työntekijöillä ei ollut tilannetajua siitä ettei mökkien välittömässä läheisyydessä melua aiheuttava työskentely yöllä ole soveliasta. Sen sijaan päivällä he työskentelivät  mökeistä kauimmaisena.

Alempi kuva on otettu 7.8.2021 samasta paikasta koirani poseeratessa keskellä. Kuten kuvasta näkyy vertaillessa ylempään: kenttäkerros on vaurioitunut lähes täysin! On vain leveät työkoneiden ajourat, jälkeen jääneet kaadettujen puiden kannot, vaurioitunutta nuorta puustoa ja kovin harvaa metsää.

Alkuviikon kova tuuli oli jo tehnyt tuulituhoja metsässä, mikä nyt oli ihan arvattavaakin. Lisäksi metsää oli ennestäänkin puulajistoltaan yksipuolistettu. Koivuja oli kaadettu paljon ja se tarkoittaa sitä muun muassa ettei kanttarelleja löydy enää senkään vertaa viidasta.

Kummassa metsässä sinä kulkisit mieluummin?

Ei läheskään kaikkea isästäni 3

 

 Minulla on hyvin vähän mitään jäämistöä isästäni. Tämän viereisen kuvan (valokuvaaja tuntematon) sain isäni serkulta (kts. blogi 31.7.2021). Kuva on otettu oletettavasti 50-luvulla isästäni eräässä perhejuhlassa.

Sen sijaan alla olevan palkinnon sain isältäni muistoksi. Muut palkinnot hän lahjoitti kotikaupungilleen joskus 90-luvun taitteessa. Palkinnossa lukee: 

SUGAR BOWL

New Orleans

1951

1st place 

1500 meters

Isästäni on tehty suomalainen dokumenttifilmi, joka valmistui isäni kuoleman jälkeen 1991. 

Muistaakseni samoihin aikoihin valmistui ja Yle esittikin tuoreeltaan australialaista tv-sarjaa (4-osainen), mitä käytiin Suomessakin kuvaamassa. Siinä seurattiin isääni ja kolmea muuta juoksijaa 1950-luvulla. Olen muutaman kerran toivonut Yleltä sarjaa uusintana, mutten ole sitä sittemmin nähnyt.

 

Uusi työ 7

Eilen tuli kuusi kuukautta koeaikaa täyteen uudessa työpaikassani. Keskustelussa esihenkilöni painotti moneen otteeseen miten he ovat olleet erittäin tyytyväisiä asiantuntijuuteeni.

Se on tietysti mukava kuulla, koska teen paljon laajemmalla sektorilla töitä kuin tein ennen Tampereella. Paljon on kysymyksiä, joihin pitää itse löytää vastaus. Entisessä työpaikassani vastaukset tulivat valmiiksi pureskeltuina.

Jos päivässä saat muutaman asian ratkaistua, päivän lopussa uusia ratkaisemattomia asioita on aamuun verrattuna tuplasti. Se ehkä kertoo minuun kohdistuvasta luottamuksesta ja ongelmanratkaisukyvyistäni. Pyrin laittamaan uuden asian heti vireille, jos mahdollista. Silloin se ei unohdu ja asian pyytäjälle tulee tunne, että häntä kuullaan.

Ennen pitkää tämä ajaa minut uupumukseen, jos tahti jatkuu tällaisena, sillä tunnistan itsessäni periksiantamattomuuden ja perfektionismin.

 

Infran rakentaminen alkaa 2

 

 Tällä viikolla sähköasentajat kävivät kytkemässä syöttöjohdon verkkoon ja tekemässä työmaan sähkökeskuksen, joka aikanaan siirtyy varsinaiseksi sähköpääkeskukseksi.

Jotta sähkö kulkisi, se pitää mittaroida. Se tapahtuu viikon aikana. Sitten teen sähkösopimuksen valitsemani sähköfirman kanssa ja paikallinen sähköyhtiön yhdistää sähkön.

Saimme peittää miltei kokonaan molemmat kaivannot kuusiaidan molemmin puolin, josta kuva blogissa 13.8.2021. Lapioidessa maata kaivantoon laitettiin maan sisään kaapelin suuntaisesti keltainen varoitusnauha varoittamaan sähkökaapelista. 

Osa kaapelista jätettiin kerälle, mistä se sitten keritään auki, kun sähkökeskus siirtyy lattiavalun ajaksi "taloon". Kaapeli vedetään tulemaan lattiavalun lävitse ja sähkökeskusta siirrellään työvaiheiden aikana jaloista pois, kunnes varsinainen paikka sille laitetaan eteiseen.

Tässä on jo tuleva talviasumukseni, sillä toivoin asuntovaunua tai -autoa väliaikaiseen käyttöön (kts. blogi 23.8.2021).

No, ei vaiskaan!

Tähän peräkärryyn laitamme sellaista mökin tavaraa, mikä ei ole moksiskaan kosteasta tai kylmästä. Peräkärry tavaroineen viedään ystäväni kotitalon latoon tms. katon alle odottamaan kevättä.

Kovalla tuulella männyt ovat ravistaneet harteiltaan keltaiset havunneulaset. Tienoot on keltaiseksi kuorrutettu.

Koira 6

 Kävimme viikko sitten koirani kanssa ensimmäisessä rtg-kontrollissa. Viikon välein koirani kipsiä on vaihdettu, jottei kipsin alle pääse kehittymään mitään yllätystä. Koira ei välttämättä osaa sanoa, jos kipsi puristaa tai sen alla kirveltää. Seuraava rtg-kontrolli on kolmen viikon, eli kahdeksan viikon kohdalla leikkauksesta. 

Kuvasta voi maallikokin nähdä, että yksi ruuvi on korkannut, eli lähtenyt löystymään. Vertaillessa leikkauksen aikaisia kuvia (kts. blogi 11.8.2021) nykyiseen nähdään, että luutuminen on alkanut ja leikkauksessa saavutettu asento on säilynyt ruuvin löystymisestä huolimatta. Kuvassa jalan ympärillä näkyvä varjo on kipsiä.

Koirani alkaa olla jo sitä mieltä, että kipsihoito saisi riittää. Ihan varmasti sen iho kutisee kipsin alla. Vielä viikko pitäisi jaksaa! Sitten on kuusi viikkoa leikkauksesta.

Leikannut ortopedi sanoi, että löystynyt ruuvi on poistettava. Nyt seurataan alkaako se prominoida, eli olla tunnettavissa ihon alla tai penetroitua eli lävistää ihoa. Hoidon kannalta parasta olisi, jos se pysyisi sijoillaan, kunnes leikkauksesta olisi kulunut puoli vuotta.

Peukaloinen

 

Viikonloppu meni pakatessa tavaroita, siirtäessä perennoja ja tehdessä tavanomaisia syystoimia.

Tuntuu kuin luonto tulisi luokseni nyt, kun en ehdi luontoon. Vaikka itse asiassa olenhan minä täällä luonnon keskellä koko ajan.

Viereisessä kuvassa nokkosperhonen (Aglais urticae) tuli lepäilemään varaston oven pieleen. Eikä se välittänyt mitään, vaikka varastossa käytiin ja ovesta kuljettiin.

Järven "oma" kalalokkikin (Larus canus) kävi vielä näyttäytymässä. Koko kesän rannalla asuneena opin tuntemaan järven lintuyksilöt niiden käyttäytymisen perusteella.

Ja kaksi peukaloistakin (Troglodytes troglodytes) tulivat tervehtimään minua terhakkaalla varoitusäänellään, eli rätinällä mökin pihaan. Se on aina niin piristävä lintu tavata! 

Peukaloinen liikkuu matalalla hiiren tavoin. Sen koko on vain 9 - 10,5 cm; siis pieni mutta pippurinen. Se pitää lyhyttä pyrstöntynkäänsä pystyssä, ja onkin sen hyvä tuntomerkki. Sillä on kokoonsa nähden kova ääni ja laulusäe on pitkä ja kaunis. 

Peukaloinen on yömuuttaja. Nuoret linnut muuttavat aikaisemmin. Muuton mediaani on syys-lokakuun vaihteessa.

Lähde: Luontoportti.fi, haahka.halias.fi, yle.fi

Mukavia kohtaamisia!

Suruvaippa (Nymphalis antiopa) kanervalla

.

Kirjallisuus 4

 Pakatessani mökin "sisälmyksiä" talteen tulivat nämä Zane Greyn kirjat vastaan. Pearl Zane Grey (1872-1939) oli alunperin hammaslääkäri, baseball-pelaaja ja viihdekirjailija. Hän julkaisi ensimmäisen kirjansa 1903, jolloin oli jo jättänyt hammaslääkärin työnsä. Zane Grey kirjoitti 85 kirjaa. Suomessa hänen kirjojaan suomennettiin runsaasti Riksin (WSOY:n julkaisema pehmeäkantinen kirjasarja) sarjassa 1950-1960. Hänen kirjoistaan on tehty 111 elokuvaa.

Tutustuin teininä Purppurarinteiden ratsastajiin. Se oli ollut enoni (kts. blogi 30.3, 3.7.2021) kirja, mutta kirjan lopusta uupui muutama sivu - nuo tarinan kerronnan kannalta kriittiset tapahtumat jäivät tältä lukijalta hämärään. Muistan kysyneeni enoltani miten kirja päättyy ja hän sen minulle kertoi omin sanoin (en paljasta juonta, jos joku kiinnostuu kirjasta). 

Kirjan tarina teki vaikutuksen ja oli aivan ihastuttava nuorelle neidolle; jännittävä, romanttinen ja tapahtumarikas. Sen lukematon loppu jäi kaivamaan mieltäni.

Löysin niinkin myöhään kuin 1996 jostakin tamperelaisesta antikvariaatista kuvan kirjat. Ensisijaisesti etsin Purppurarinteiden ratsastajia, mutta ostin nuo pari muutakin tutustuen kirjailijan tuotantoon. Ei ole Purppurarinteiden ratsastajien voittanutta!

Nykyäänkin antikvariaateista löytää Riksin sarjan kirjoja.

Lähde: Wikipedia.

Kuikka 3

 Tällä viikolla näin vielä kun kuikkaemo (Gavia arctica) ruokki poikastaan. Pari päivää sitten huomasin kuikkaemot järvellä ilman poikastaan. Ne tuntuivat silloin tähyilevän taivaalle kuin odottaen poikasen tulevan lentoharjoituksiltaan. Eilen, kun oli hieno ilma ja kävin soutamassa, emot edelleen etsivät poikasta ikään kuin kuuntelemalla vedenalaisia ääniä eli upottamalla nokkansa veteen.

"Lentokykyisellä poikasella ei ole juuri mitään yhteyttä koiraaseen, lukuun ottamatta ruokintaa, kun taas yhteys naaraaseen säilyy pitkälle syksyyn.  Öisin perhe on elokuun loppuun saakka yhdessä. Syyskuussa tapahtuu perhesiteiden löystyminen. Emot voivat ruokkia vielä syyskuun loppupuolella."

Lähde:

Lehtonen, P. (2010). Kuikanpoikasen kehittyminen. Gavia 4 - joulukuu 2010. Julkaisija Birdlife Suomi, Gavia-työryhmä.

Koko kesän olen saanut seurata kuikkaperhettä järvellä. Koen nyt luopumisen tuskaa monellakin tasolla. Varmaan kuikkaemoillakin on huoli ja hätä missä poikanen on, vaikka ehkä sisimmässään tietävät asioiden menevän näin. Ne ovat saaneet ainoan poikasensa vahvaksi ja itsenäiseksi. Se elää vaistonsa ja vuosituhanteisen luonnonvalinnan varassa.

Vielä on kesää jäljellä, edes tämä hetki!

Näin eilen vielä yhden haarapääskyn (Hirundo rustica) erään karjatilan pihapiirissä. Vähiin käy! Niin se taitaa olla tämä kesä taputeltu. Kohta puoliin lähtevät kurjet ja hanhet muutolle, kun sopiva koillistuuli alkaa puhaltaa. Se hetki on kaihoa täynnä.

Talon suunnittelua 11

 Tällä viikolla tuli rakennuslupani lainvoimaiseksi. Eilen sain ensimmäisiä kalustesuunnitelmia keittiöstä, kodinhoitohuoneesta, eteisestä, makuuhuoneista ja wc:stä. Suunnitelmat tulivat talotoimittajan yhteistyökumppanilta. 

Suunnitelmat ovat interaktiivisia 360° panoraamaesityksiä, eli pääsen ikäänkuin varkain jo taloni sisälle katsomaan sisustusta. Toivottavasti mittasuhteet ovat vääristyneitä, sillä varsinkin makuuhuoneet näyttävät kovin täysinäisiltä, jo nyt. 

Ikkunoiden takaisia maisemiakin on mallinnettu vastaamaan järvi- ja harjumaastoa. Keittiösuunnittelija tuntee henkilökohtaisesti tämän alueen, koska täällä kulkee hyvin suosittu retkeily- ja luontopolku. Sen lisäksi täällä risteilee runsas polkuverkosto, ja on siten tuttu myös hänelle.

Löysin eilen työmatkalla pyöräillessäni tämän yksilön. Se oli jotenkin vahingoittunut ja siirsinkin sen tien vierustalle.

Lapsuuden ystäväni, josta olen jo muutaman kerran postannutkin (kts. blogit 29.6, 5.9.2021), lähetti pari vuotta sitten kuvan, jossa oli vain tuon yökkösen toinen takasiipi (tumma vaaleansinisellä vyöllä), kysyen kenelle se kuuluu. 

Nyt löysin tuon Suomen suurimman yökkösemme kokonaisena. Se on siniritariyökkönen (Catocala fraxini) (siipiväli 82-96 mm). Hieno on nimikin! "Toukka elää yksinomaan haavalla. Melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Runsaus vaihtelee vuosittain, ja osa yksilöistä lienee etelämpää vaeltaneita."

Lähde:

Chinery, M. (2009). Euroopan hyönteisopas. 320 s.

Kyyhky

 Tässä on mökin hieman kärsinyt lasityö. Entinen työkaverini harrasti lasitöiden tekemistä ja ostin häneltä muutamia; rauhankyyhkyn lisäksi pieniä punatulkkuja ja pari erilaista enkeliä.

Kyyhkyt ovat kuljettaneet viestejä ainakin Hannibalin ajoista saakka puunilaissodan aikana 217-202 ea. "Kyyhkyt kuljettivat myös kuningas Solomonin, Julius Caesarin, Aleksanteri Suuren ja hyvin monen muun hallitsijan käskyjä".

"Vaikka kyyhkyt ovat osallistuneet sotiin, tunnemme ne paremmin rauhan lintuina. Sellaiseksi kyyhky hyvin sopiikin. Se ei juuri riitele eikä halua palata paikkoihin, joissa se on kerran säikähtänyt." Kyyhkyjen kova kaipaus ja taito palata kotiin kiehtoo meitä edelleen.

 "Monissa uskonnoissa kyyhky symbolisoi rakkautta ja rauhaa. Kuitenkin vasta Picasso popularisoi valkoisen kyyhkyn rauhan symbolina, kun hänen suunnittelemassaan vuoden 1949 rauhankongressin julisteessa räpisteli kyyhky".

Lähde:

Nikander, E. (2021). Kyyhkynen palaa aina kotiin. Helsingin Sanomat, kuukausiliite 7.8.2021.

Venetsiassa, tarkemmin Pyhän Markuksen torin pulut ovat olleet puheenaiheena jo pitkään ja niiden määrää on vähennetty mm. syöttämällä niille lisääntymistä estävää lääkettä. Venetsiassa sanotaankin, jos pulu kakkaa päällesi, niin palaat uudelleen Venetsiaan.

Annoin tämän kyyhkyn äidilleni lahjaksi. Eleellä oli monta symbolista arvoa. Vaikkemme olleet mitenkään riitaisia keskenämme, halu osoittaa rakkautta ja olla hyväksytty ojentamalla "oliivipuun oksaa" oli minulta sanaton viesti äidille.

 

Viita 4

En muista koska viimeksi olisin ollut näin ahdistunut. Eilen tullessani mökille töiden jälkeen, oli metsätyökone eli moto työskentelemässä tonttini rajalla. 

Yritin analysoida ahdistukseni syitä, sillä kaadettiinhan tontiltani myöskin puita enkä kokenut vastaavaa tunnetta.

Ehkä se liittyy vain hallitsemattomuuden tunteeseen.  Minä en voi määrittää mitä kaadetaan ja mitä säästetään. Moto on minulle metaforinen uhka, mikä vaarantaa  arvojani. Se tuhoaa sen lähimetsän, mihin minulle liittyy paljon muistoja. Se tuhoaa minun metsäni symbolisen merkityksen. Minun metsäni on tiivis, läpinäkymätön ja hieman synkkä. Ei voi tietää onko kaatuneen puun juurakko karhu, vaiko jokin muu. Siellä on vain tumma, liikkumaton hahmo.

Minulla oli alakouluaikana Soolo-niminen kissa. Sain sen ystäväni (kts. blogi 29.6 ja 5.9.2021) vanhemmilta lahjaksi. Se oli heidän Pauliina-kissansa pentu. Soolo oli minulle hyvin rakas. Rakensin sille päiväpiilon juurikin viitaan, silloin kun se oli avohakattu 70-luvulla (kts. blogi 12.7.2021). 

Soolo katosi mökiltä yhtenä kesänä. Sen varmaankin vei kettu, haukka tai jokin pöllö. Etsin Sooloa aluksi mökin lähiympäristöstä, kuten päiväpiilosta ja myöhemmin ukon kanssa kauempaa mökin ympäristöstä. Kun kesäloma oli päättymässä jätin isovanhemmilleni Soolon kuljetuskopan kuin pienoisena toivoneleenä, josko se vielä löytäisi mökille. Soolon päiväpiilosta tuli minulle lopulta Soolon hauta- ja muistomerkki.

Koen myös metelin - kun moto liikkuu metsässä, kun kaatuva puu repeää ja jysähtää maahan, kun moton isojen pyörien alle jäävä kenttäkerros, muurahaispesät ja matalampi puusto musertuu - lamaannuttavana. Siinä on vain jotain ymmärrykseni ylittävää.

Yritin kanavoida ahdistustani tekemiseen tai ajatella positiivisesti, kuten aamuaurinko näkyy nyt paremmin tontilleni tai että nyt tekevät metsän niin harvaksi, ettei uutta harvennusta tule muutamaan vuosikymmeneen. Mutta joka kerta, kun puu kaatui maahan, sen tömäys tärisytti koko mökkiä ikkunoita myöten. Ja puunkaato jatkui yömyöhään asti. Yritä siinä nyt sitten!

Vastaus 3.9.2021 esittämääni kysymykseeni linnun pesästä: todennäköisesti se on peipon (Fringilla coelebs), mutta voi olla myös vihervarpusen (Spinus spinus). Molemmat lintulajit vuoraavat pesänsä mm. karvoilla. Tässä tapauksessa siis koirani karvoilla. Molemmat lintulajit tekevät myös pesänsä puuhun. Vihervarpunen tekee sen korkealle puuhun; oksan varaan, oksan hankaan tai ulommas oksalle. Peippo tekee pesän mihin tahansa puuhun. Ei siis vain laulun sanoin: "teki peipponen koivuun pesän". Sen pesä on oksan hangassa tai puun oksalla irti rungosta.

Lähteet: 

Hanhela, H. Hanhela, M. (1990). Suomen linnut 1. Äänikirja linnuista. 255 s.

Lundevall, C-F. et al. (1979). Nya fågelboken. 471 s.

Viita 3

 Eilen alkoivat viidassa harvennushakkuut (kts. blogi 12.7 ja 23.7.2021). Jos myrsky kaatoi viidasta puita nykyisellään, ei harvennuksen ja myrskyn jälkeen jää mitään pystyyn. Niin harvaksi metsän tekevät! Kohta voin mummoni tavoin laskea autoja ja arvuutella matkan tarkoitusta.

Kävin eilen katsomassa sääksen (Pandion haliaetus) pesää (kts. blogi 24.4.2021). Pesästä rengastettiin kolme poikasta heinäkuulla. Nyt näin yhden linnun istuvan pesäpuun lähellä. Se vaikutti aikuiselta ollen hipi hiljaa. Nuoret linnut kun kerjäävät ruokaa kovaäänisesti. Järvellä viisi kuikkaa ruokaili ja kommunikoi vaiteliaasti toisilleen yhteysäänillä. Viikonloppuna ollut kova tuuli oli tyyntynyt ja aurinko lämmitti ohuen pilviverhon takaa. Erämaajärvellä oli seesteistä ja unettavan rauhallista. Sinne olisi voinut jäädä pitemmäksikin aikaa.

Järven rantavarvikossa oli komeita ja isoja mustikoita, juolukoita, kaarnikoita ja puolukoita. Harmi kun ei ollut astiaa mukana, sillä viidan marja- ja sienimaat ovat mennyttä muutamaksi vuodeksi.

Talon suunnittelua 10

 Eihän se puunkaato ihan ongelmitta sujunut. Puu, mihin viittasin 2.9.2021 blogissani, kaatui kuitenkin vankasta kokemuksesta ja huolellisesta valmistelusta huolimatta väärään suuntaan. Tuulen voimaa on turha aliarvioida! 

Koivun latvus iskeytyi auton konepellille. Samalla aitakin sai osumaa. Kaikeksi onneksi henkilövahingoilta vältyttiin. Ja autokin on menossa kohtsillään romupaaliin.

Eilen mitattiin uudisrakennuksen kulmia, kun puusto oli pois tieltä. Samalla vähän pohdittiin autokatoksen paikkaa, vaikka sen aika tulee myöhemmin. Rakennusluvassa se on mainintana lähinnä siksi, ettei uutta naapurikuulemista tarvitse tehdä.

Mökilläni on ukon kaivama kaivo. Sen kävi aikoinaan kaivonkatsoja taikavarvulla merkkaamassa. Nyt sille ei ole enää ollut juurikaan virkaa, sillä tänäkin kesänä se ehtyi kuivan ja kuuman kesän seurauksena.

Täytimme sen lauantaina ystäväni pojan kanssa. Sanoinkin hänelle, ettet varmaan koskaan ole tällaista hommaa tehnyt, etkä varmaan tee koskaan enää uudestaan. Täytimme 2/3 kaivoa kivillä. Se vielä viimeistellään hiekalla ja sitten lopusta 1/3 tehdään pieni maakellari eristäen esim. styroksilla. Nykyinen maakellari jää uudisrakennuksen alle.

Talkoolaiset

Sain ystäväni (kts. blogi 29.6.2021)  perheineen vieraikseni viikonlopuksi. He halusivat tulla auttamaan mökin purkuhommissa. 

Emme olleet nähneet koko korona-aikana. Olihan se riemullista💖

Nostimme kaadetut puutukit traktorin peräkärryyn, siirsimme kiviä, pihalaattoja ja perennoja, karsimme puiden oksista polttopuita, täytimme kaivoa ja kuten kuvassa nostimme portin tolpan maasta vivuttaen traktorilla sitä ylös.

Tolppa oli nostettava ylös ja aitaa kaadettava syystä, että tontille tulee kuorma-autoja ja työkoneita, eivätkä ne mahtuisi kunnolla ajamaan.

Lisäksi kävimme koiralenkillä ja sienessä. Pieniä suppilovahveroita oli jo runsaasti. Raikas syyssää siivitti työntekoa.

Illalla lämpesi sauna ja kirkasta yötaivasta vasten seurasimme lepakoiden lentoa.

Västäräkki

Kävin Tampereella Sammon urheilulukiota. Siellä oli aikanaan mainio englanninopettaja, joka tutustutti meidät runoilija Christina Rossettiin.

Who has seen the Wind

Who has seen the wind?

Neither I nor you:

But when the leaves hang trembling,

The wind is passing through.

Who has seen the wind?

Neither you nor I:

But when the trees bow down their heads,

The wind is passing by.

Christina Rossetti

Lähde: poetryfoundation.org

    Seurasin eilen kuinka tämän kesän västäräkin (Motacilla alba) poikanen, nyt siis jo nuori lintu, ruokaili kovassa tuulessa. Se pyydysteli taitavasti vesimittareita veden pinnalta laiturin kupeessa. Se napsi niitä yksitellen käyden aina joka välissä laiturilla "hakemassa maata jalkojensa alle". Kovat tuulenpuuskatkaan eivät haitanneet sen touhuilua.

    Kohta on västien muuton mediaani (11. tai 13.9). Ne ovat päivämuuttajia ja suuntana Lähi-Itä ja Koillis-Afrikka.

   

   Västi on iloa ja toiveikkuutta tuova lintu ja sen ilmaantuminen pihapiiriin keväisin on odotettu tapahtuma. "Västäräkistä vähäsen". Ikävöin västejä meidän pitkän talven aikana. Näen niistä unia.

  

    Lähde: haahka.halias.fi, www.luontoportti.com

Pesä

Eilen kaatui puita lisää. Yhden kuusen oksalla oli tämä taidonnäyte. Pesämaljan korkeus oli 7 cm ja suuaukon halkaisija 6 cm. Pesä oli vuorattu koirani punaisilla karvoilla, joita voi nähdä ylimmässä kuvassa.

Ken tietää minkä linnun pesä?

Sivusuunnasta

  

 Jätin hyvästejä kaadettaville puille ihan konkreettisesti halaamalla ja silittelemällä niitä. Pyysin myös anteeksi niiltä, kun päätän näin niiden elämän. Ystäväni, joka puut kaatoi, toi "tilalle" paljon tammenterhoja. Ehkä joku päivä, jota emme ole enää näkemässä, tontillani on tammimetsääkin?

Puu kaatuu!

 Eilen se alkoi. Tontilta puunkaato! Kovan luoteistuulen takia kaikkia puita ei uskalla vielä kaataa, koska lehvästö ottaa tuulen kuin purje ja puun suuntaaminen on vaikeaa.

Ajelin mökille päin töistä ja kuulin radiosta Sergei Prokofjevin Romeo ja Julia -baletista ensimmäisen näytöksen Dance of the Knights ("ritarien tanssin"). Prokofjevin musiikki on ristiriitaista ja tämä kappale kuvastaa hyvin nyt tunteitani; kaksijakoisuutta liittyen suruun ja ikävään vanhasta luopumisen johdosta ja toisaalta myös helpotukseen asioiden etenemisen suhteen.

Mökin pihaa ennen puunkaatoa

Sergei Prokofjevin Romeo ja Julia -balettia kävin katsomassa lähes parikymmentä vuotta sitten äitini kanssa Tampere-talossa. En muista, minkä venäläisen tai virolaisen balettiryhmän esitys oli, mutta se teki minuun unohtumattoman vaikutuksen.

Ensiksikin Prokofjevin musiikki on omassa synkkyydessään erittäin voimaannuttavaa. Toiseksi baletin loppu oli hienosti toteutettu.

Loppukohtauksessa Romeo on kuollut ja Julia löytää Romeon kuolleena. Julia tappaa itsensä Romeon tikarilla. 

Baletissa Julia kuolee lähelle Romeota. Musiikki loppui. Toteutuksessa kapellimestari oli näkyvissä yleisölle niin kutsutusta orkesterimontusta. Yleensähän oopperoissa tai baletissa orkesteri on "piilossa" siellä, ettei huomio kiinnity liiaksi heihin. Kapellimestari  nousi johtajankorokkeeltaan, käveli kuolleiden nuorten luokse estradille ja liitti heidän kätensä yhteen. Pidättelin itkua, johon kiteytyi syvä liikuttuneisuus musiikin voimasta ja baletin hienosta tulkinnasta. Koko yleisö oli hiiren hiljaa, kun kapellimestari liitti nuorten käsiä yhteen. En pystynyt pidättelemään itkua, vaan nyyhkäisin tahtomattani niin kovaa, ettei se tainnut jäädä keneltäkään isossa, täysinäisessä salissa huomaamatta.

Liike on lääke 4

 

 Soutamisesta vielä muutama sananen. Kirjoitin blogissani 2.8.2021, miten soutaminen/huopaaminen vaikuttavat yläraajoihin, hartiarenkaaseen, kaula- ja rintarankaan.

Ja aikaisemmin mainitsin soudussa/huovatessa tarvittavat syvät lihakset (kts. blogi 1.6.2021). Myös pinnallisia vartalolihaksia tarvitaan. Soudussa erityisesti ojentajapuolta eli selkää ja huovatessa koukistajapuolta eli vatsaa. Niiden merkitys korostuu, kun puskee vastatuuleen. Lonkkanivelten kautta kulkee liikeakseli ja vartalon lihaksilla (vartalon eteen- tai taaksetaivutus) vivutetaan yläraajojen kautta airoja. Syvät lihakset tukevat rankaa, niveliä ja tasaavat vatsaontelonpainetta. Lisäksi vielä lantiopohjanlihakset aktivoituvat.

Enää ei vaivaa alaselkä eikä lonkat! Ja mitä se olisikaan, jos pääsisi soutamaan liikkuvapenkkisellä veneellä tai viirahousuilla (liukuvat penkissä)?

Ja mikä merkillisintä. Minulle tehtiin vajaa 2,5 vuotta sitten isohko leikkaus rintakehälle. Arpeen kehittyi (melko harvinainen) hermokipu, mihin tarvittiin kova hermokipulääkitys aikanaan. Ja se taas aiheutti omat ongelmansa sivuvaikutustensa vuoksi. Arpi ei parantunutkaan normaalisti, vaan siitä jäi paksu, punainen ja kivulias juoste. Kuvasinkin arpea kuin sinne olisi työnnetty tulikuuma hiilihanko. Esimerkiksi rintaliivien pitäminen oli aluksi ihan mahdotonta ja pitkäänkin vielä kipua provosoivaa.

Nyt soutu/huopaus on "parantanut" arpea, sillä se on ohentunut ja sen kivuliaisuus on vähentynyt. Punainen se on edelleen. Rintarankaan ja -kehälle on tullut kuluneen kolmen kuukauden aikana terapeuttista liikettä. Sanotaan ajan parantavan haavat. Toivoa siis vielä on.