Olen aina ollut yksilöurheilija, vaikka kilpailinkin joukkuevoimistelussa koulun joukkueessa ala-asteella. Minua ei ole koskaan urheilun massatapahtumat hirveästi kiinnostaneet, mutta muutamiin olen elämäni aikana osallistunut.
Vuosituhannen molemmin puolin osallistuin Pirkan hölkkään ja soutuun (kirkkovene) muutamia kertoja. Pirkan hölkkä oli liian kilpailuhenkinen tapahtuma minun kunnianhimottomuudelle. Tarkoitan tällä sitä, että muut osallistujat olivat liian tosissaan ja silloin porukassa liikkuminen ei ole mukavaa. Pirkan soudussa meillä oli tavoitteena vain se, ettei oltaisi viimeisiä.
Lisäksi olen kerran osallistunut Tampereen Taivaltajien järjestämään Tampereen laturetkeen sillä seurauksella, että sukseni hajosi jollain metsätaipaleella ja sieltä olikin hankalampi päästä pois. Osallistuin myös Kolilla järjestettävään Ahma-hiihtoon 2000-luvun alkupuolella. Nämä tapahtumat olivat leppoisia luonteeltaan, koska siellä kilpaili vain itsensä kanssa.
Suomi juoksee -tapahtumaan osallistuin 1998 ammattiliiton joukkueessa, kun viesti kulki Pirkanmaan ohitse. Ideana oli, että varsinainen joukkue sai levätä, kun otimme heiltä juoksuosuuksia. Meitä tuli työpaikalta viisi tuuraajaa ja eräänä iltana kesäkuun lopulla juoksin osuuden Juupajoella ja toisen Eräjärvellä, yhteensä 22 km. Toinen osuuksistani loppui puolenyön maissa. Tuo tapahtuma oli jännittävä sen takia, että viestiryhmän vauhdissa oli pysyttävä. Mutta helppoahan se oli, kun adrenaliinia oli riittävästi. Itsekseen juoksulenkeillä vauhdinjako kun on niin päivästä ja mielialasta kiinni.
Liike ei aina ole lääke. Yhtenä vuonna hiihdin Kolilla ollessani, seitsemänä päivänä 350 km! Eli joka päivä 50 km. Se oli sellainen kokeilu, kun jotkut työkaverit olivat kehuskelleet hiihtäneensä viikossa niin ja niin paljon. Täytyihän ne määrät ylittää! Loma ei vastannut tarkoitusta, sillä loman jälkeen oli kremppaa vähän joka puolella!
 |
| Mökin ikkunasta kuvattuna 30.8.2021 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti