Lumitöitä

 Perjantaina pudottelimme lumet suojakatteen päältä ennakoiden viikonlopun runsasta lumentuloa. Eilen teimme homman uudestaan.

Eilen tein pitkästä, pitkästä aikaa meille, Uskolle ja minulle, ennen niin tavanomaisen lenkin kiertämällä järven ympäri. Lumimyräkän takia matkan teko oli vaivalloista kahlata lumihangessa.

Minulla on nyt tarve kulkea niitä meidän yhteisiä taipaleita lävitse ikään kuin koiraani sieltä etsien. Hyvä puoli ulkoilussa on se, että siinä tekee hyviä luontohavaintoja ja fyysinen kunto ainakin ylläpysyy.

Polttopuita 5

 

Urakoimme eilen ennen lumimyrskyä halotut lumpit pinoon. Ystäväni oli aloittanut puupinonpohjan tekoa jo aikaisemmin tällä viikolla. Lihasvoimin nostimme puut lopulta kahden metrin korkeudelle saakka. Olihan temppu! Näissä hommissa ei tarvitse käydä kuntosalilla.

Pinossa on seitsemän pinokuution verran puuta ja paljon hyviä rakosia harmaasiepon (Muscicapa strata), leppälinnun (Phoenicurus phoenicurus) tai västäräkin (Motacilla alba) pesiä. Olisihan siellä hyviä koloja pikkulintujen suojautua lumimyräkältäkin.

Nyt on tontin polttopuut saatu jonkinlaiseen ojennukseen.

Iltapäivällä kävin sauvakävelemässä lumi-infernossa. Kuvassa hautausmaan portti ja tausta on vain valkoista lumihiutaleiden kaaosta. Myrskysäässä ulkoilu oli sopusoinnussa omien tunteiden ristiaallokon kanssa.

Koira 15

 Minä en saanut koskaan perhettä. Minun "lapsiani" ovat olleet koirat. 

Nyt tuntuu siltä ettei millään ole mitään väliä.

Tuntuu kuin minusta olisi pala reväisty pois. 

Vellon itsesyytöksissä; tuntuu kuin olisin pettänyt Uskon. Se tässä on niin ristiriitaista, että Usko oli loppuun saakka leikkisä, se söi hyvin ja halusi lähteä ulos. Ja samaan aikaan syöpä järsi sen kudoksia.

Olen päivittäin käynyt Uskon haudalla sytyttämässä uuden kynttilän. 

Juttelen sille kuin se olisi vielä täällä. Pyysin sitä kanssani lenkille.

Minua ei ahdista lainkaan silloin kun olen tontilla. Ehkä siksi, että Uskolle paikka oli erityisen tärkeä. Siksi ajattelen sen sielun olevan siellä jossakin. Nyt se kirmailee vapaasti, ilman kipuja, ilman maallisia kahleita. Ja siellä juoksevat myös muutkin entiset lemmikkini: Penu, Soolo, Nova, Arttu ja Toivo.

Muualla tunnen ajoittain hyvin voimakasta ahdistusta. Se on kovin fyysistä. Olen itkuinen, ruokahaluton, tyrmistynyt!

Uskolla oli paljon pehmoleluja. Minun lohtuna on Uskon iso nalle. Siinä on Uskon tuoksu. Sitä halatessa tuska vähän helpottaa.

Olisin halunnut niin jättää sille jäähyväiset.

Koira 14

 

Sydämeni laulu

    Tuonen lehto, öinen lehto!
    Siell’ on hieno hietakehto,
    Sinnepä lapseni saatan.

    Siell’ on lapsen lysti olla,
    Tuonen herran vainiolla
    Kaitsea Tuonelan karjaa.

    Siell’ on lapsen lysti olla,
    Illan tullen tuuditella
    Helmassa Tuonelan immen.

    Onpa kullan lysti olla,
    Kultakehdoss’ kellahdella,
    Kuullella kehräjälintuu.

    Tuonen viita, rauhan viita!
    Kaukana on vaino, riita,
    Kaukana kavala maailma

Aleksis Kivi (Seitsemän veljestä)

Lähde: wikipedia

Usko 9 viikon ikäisenä. Valokuvaaja I.P.

Koira 13

 Tänään koirani täytti 8 vuotta ja tänään se kuoli.

Se ei enää toipunut viimeisestä leikkauksesta. Sen kävely oli huonoa ja jalka turposi. Se vietiin eläinklinikalle, jossa sitä aikaisemmin operoitiin ja sillä todettiin aggressiivinen syöpä, ilmeisesti sarkooma. Syöpä oli hajottanut luukudoksen ja osteosynteesimateriaalit olivat pettäneet. 

Sanat eivät riitä kuvaamaan tunteitani ja mielentilaani😭

Jää hyvästi rakas Usko!

Kevättä ilmassa 4

 Eilinen antoi jo lupauksen, eikö vain?

Huomasin jo hiukan yli aamuseitsemän, kun taivaanrannassa erottui vaaleampana päivänkajo. Hieno päivä siitä tulikin. Ensimmäinen, niin voisiko sitä sanoa jo -  ensimmäiseksi keväiseksi päiväksi? Auringonpaiste ja lumihanki houkuttelivat tarttumaan suksiin. Kuvassa olen kylläkin työtehtävissä. Sukset saavat odottaa...

Vaan taitaa se talvi taas tiukentaa otettaan, mutta tämä oli hyvä muistutus siitä mitä tuleman pitää! Voi, kun olisikin enemmän voimia nauttia tuolloin noista upeista hetkistä ja päivistä. Carpe diem!

Siipiveikko

 Viime viikolla löysin työpaikan pihalta osan linnun siipeä ja luita. Luina näkyvät olka- ja kyynärluu. Kyseessä on linnun oikea siipi. Luultavasti lintu joutui varpushaukan kynsiin. 

Mikä lintu on kyseessä? Vastauksia voi laittaa kommenttikenttään🐦

Mittasuhteena kuvassa näkyvät havunneulaset

Lähde: https://fi.hrvwiki.net/wiki/bird_anatomy#Wings

Polttopuita 4

 

Saimme viikonloppuna yhden polttopuusavotan tehtyä, eli pätkittyä lähinnä viidasta kerätyt latvukset 1,0 m mittaan ja pienemmiksikin. Ylläolevassa kuvassa on metristä puuta yhdeksän pinokuution verran. Pino tehtiin varta vasten rannalle tuulisen paikan vuoksi. Puut kuivuvat paremmin ja siinä voisi kenties olla västäräkille (Motacilla alba), tai ainakin harmaasiepolle (Muscicapa striata) pesäpaikka.

Allaolevassa kuvassa on sitä pienempää puuta, eli 'kattilavalmista'.

Nyt puita on helpompi hallita, kun niitä on saanut pienemmiksi ja parempiin pinoihin. Vaikka eivät puuhommat tähän lopu! Ensi viikolla pinoamme halotut lumpit.

Täytyy tehdä polttopuut nyt, koska rakentaminen vie myöhemmin keväällä kuitenkin kaikki voimat. Puiden kuivuminen alkanee näillä näppäimillä ja kestää ainakin juhannukseen saakka. "Aikainen lintu madon nappaa".

Tuosta "early bird catches the worm" -sanonnasta tuli mieleeni viikon takainen tapaus. Olin lähdössä töihin klo 06:n jälkeen, kun huomasin ikkunastani jonkun rastaan liikkuvan läheisissä puissa. Ulkona oli siis vielä ihan pimeää, mutta katuvalot antoivat valoa sen verran, että erotin rastaan siluetin. Tarkempi lajimääritys jäi puuttumaan, mutta täällä on ollut yksinäinen mustarastas (Turdus merula) ja räkättirastaita (Turdus pilaris). Vahva veikkaus on mustarastas, sillä sehän aloittaa kauniin laulunsa aamuhämärissä (ja jatkaa lauluaan iltahämärän tultua) vähän myöhemmin keväällä. Siinä ruokaillessaan se ei ollut niin säikky hämärän turvin kuin päivänvalolla rastaan ovat.

Puusavotassa kuulin eilen jo käpytikan (Dendrocopos major) rummutusta! Kyllä, se on kevättä, se!

Uusi koti 4

 

On ikävä tätä maisemaa. Ei ole sama vain käydä täällä kuin asua

 Tänään minulle tulee 11 kuukautta asumista tässä uudessa, väliaikaisessa kodissa. Ja kuten kuvista näkyy, asuminen on enemmänkin varastossa olemista. 

Alunperinkään en purkanut läheskään kaikkia muuttolaatikoita, koska tiesin sen olevan ihan turhaa työtä. Muuttofirman laatikot oli pakko purkaa, koska ne olivat maksullisia. Nykyisessä asunnossa on vähänlaisesti kaappitilaa. Tämä nyt on vain näin ja tähän on täytynyt sopeutua; kaikki nurkat ja vapaat lattiatilat ovat lastattu täyteen tavaraa. 

Ja tämä nykyinen asiaintila ei ilmennä minua mitenkään. Olen järjestyksen ihminen: aamuisin tiskaan tiskit ennen töihin lähtöä, tavarat laitetaan paikoilleen, puolipitoisia vaatteita välttelen, työpöytänikin jätän aina tiptop lähtiessäni töistä. Nyt kaikki on kotona riipin raapin tai ainakin heikun keikun.

Verhojakaan en ole laittanut kuin keittiöön ja  makuuhuoneeseen. En käytä verhoja muutenkaan aktiivisesti, eli vedä niitä yöksi ikkunoiden eteen ja aamuisin avaa. Kiinnivedetyt verhot ahdistavat.

Aikoinaan vain uudenvuodenaattoina ilotulitteiden ja paukkuarkojen koirien takia pimensin ikkunat säleverhoin.

Uutta kohden 12

 

Viikon aikana tehtyjä polttopuita

Eilen minulle soitti Ekovillan eristeasentaja. Hän varmisti, että ensi maanantaina 24.1 hän olisi tulossa puhaltamaan Ekovillan. Oli saanut tällaisen tiedon talotoimittajalta.

No, ei nyt ihan. Hold your horses!

Kerroin, ettei taloa vielä ole olemassakaan kuin minun unelmissani. Lupasin ottaa yhteyttä, kun eristyksen aika on.

Pääsin perjantaina aikaisemmin töistä ja menin tontille auttamaan polttopuuhommissa ja suojakatteen lumenpudotuksessa. Torstaina satoi ainakin 10 cm uutta lunta. Puuhommia riittäisi talkoolaisillekin!

Laina 3

20.1 lumimyräkkää/sininen hetki

 Otin pari päivää sitten sovitun mukaisesti pankkiini yhteyttä, kun asuntolainan nostaminen alkaa lähestyä. Toimitin pankkiin pyydetyt rakentamisen asiakirjat: rakennusluvan, kustannusarvion ja valmiusastetodistuksen.

Hups keikkaa! Minut olikin poistettu pankin rekisteristä. Kävimme huhtikuussa 2021 pankissa sopimassa asioista ja avasin pankkiin parikin eri tiliä, joista toinen on ns. palkkatili. Olen käyttänyt tilejä ja kaikki on toiminut normaalisti, mutta jostakin syystä asuntolainasopimukseni tai sen aiesopimus oli poistettu. 

Tuo ei anna ihan luotettavaa kuvaa asiakkaalle pankin toiminnasta. Onko lainaehtoni enää edes samat, koska olennaiset tietoni olivat kadonneet bittiavaruuteen. Maailma on muuttunut yhdeksänkin kuukauden aikana paljon. Korona jyllää pahemmin kuin koskaan ennen, Venäjä pullistee muskeleitaan ja se tuntuu täällä naapurissa saakka, luonnonkatastrofit seuraavat toinen toistaan, sähkönhinnan nousu ja inflaatio syö ostovoimaa.

No, hätä ei ole tämännäköinen, mutta tietysti hieman hämmentävä. Vaikkakin se olisi vieläkin hämmentävämpää - tai huojentavampaa, jos olisin nostanut asuntolainan ja sitten pankki olisikin poistanut minut rekisteristään. Vähän niin kuin Arto Paasilinnan Jäniksen vuodessa🐇

Minun uudisrakennuksestani on jo 24 % toteutunut valmiusastetodistuksen mukaan. Todistuksen laatii rakennuksen valvoja eli vastaava rakennusmestari. Kustannusarvio on noussut melkoisen paljon ja osa selittyy kustannusten noususta, osa on sellaisia kulurakenteita, mitä ei maallikkona ole osannut ottaa huomioon.

Vaan vielä on pää pinnalla💣

 

Kevätuhri

 Vaikka eilen talven selkä taittui, ei kevät täällä vielä vähään aikaan ole, joskin otsikko jo keväästä enteilee☉

Igor Stravinskyn säveltämät baletit Tulilintu (L'Oiseau de feu) vuodelta 1910 ja erityisesti Kevätuhri, "Kevään pyhitys" (Sacre du printemps) vuodelta 1913, alaotsakkeella Kuvia pakanillisesta Venäjästä, kuuluvat minun suosikkeihin. Musiikki on asymmetrista, iskevää ja "välittää koko sen totaalisen kauhun, jota primitiivinen ihminen tuntee luonnon mystisen voiman edessä" (Ala-Könni, E. et al. 1979;341).

Baletin ensiesityksestä (Pariisin Théâtre des Champs-Élysées'ssä 29.5.1913) muodostui musiikin historian hurjimpia tapahtumia. Jo muutaman johdantotahdin jälkeen vanhoillinen yleisö alkoi kritisoida kovaäänisesti lavastusta, koreografiaa ja tietysti itse musiikkia. Osa yleisöstä marssi kesken esityksen pois teatterista. 

Epäilemättä Stravinskyn musiikki aiheutti yleisölle melkoisen järkytyksen, sillä hänen käyttämänsä ilmaisukeinot olivat rajuimpia mitä milloinkaan oli kuultu.

Ei kulunut aikaakaan, kun sekä arvostelijoiden että suuren yleisön mielipide tästä sävellyksestä muuttui. (Elmgren-Heinonen, T. et al. 1959;563-568).

Lähteet:

Ala-Könni, E. et al. (1979). Otavan Iso musiikkisanakirja 5. Otava. Helsinki. 705 s.

Elmgren-Heinonen, T. et al. (1959). Suuri musiikkikirja. Otava. Helsinki. 1110 s.

Eilen Yle Radio 1:ltä tuli konserttitaltiointina Berliinin filharmonikoiden konsertti sisältäen mm. Igor Stravinskyn Kevätuhrin.

11.1.2022 koirani nukkuu peittojen alla -25°. Valokuvaaja I.P.

Talven selkä taittuu

 Tammikuun 19. on vanhan kansan mukaan talven taite.

Sään suhteen Heikin päivä on Paavalin pari. "Kun on helppo Henrikki, niin on paukku Paavali" (Ylöjärvi) - tai päinvastoin: "Kun on suoja henrikkinä, niin on pakkanen paavalina." (Kankaanpää)

Heikin päivään liittyy myös ajatus sään muuttumisesta: "Heikinpäivänä muuttuvat säät; jos sitä ennen on ollut huono ilma, tulee hyvä ja päinvastoin." (Sotkamo)

Heikin päivä on tärkeä taitekohta matkalla talvesta kohti kesää: "Heikki on talven napa" (Pieksämäki), "Henterikki on talven selkä, puolivälissä talvi" (Suomussalmi) ja "Heikki talven selän katkaisee" (Teisko). "Jos heikinpäivänä on pakkanen, on tuleva kesä poutainen." (Saarijärvi)

Lähde:
Jouko Hautala (toim.), Vanhat merkkipäivät
Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto

Heikin päivä on 19.1., Paavalin 25.1

Lähde: kirjastot fi/kysy

Talventörröttäjä

Polttopuita 3

Viikonloppuna kolattiin lumia uudisrakennuksen liepeiltä pois.

On helpompi hallita aluetta, kun sitä huoltaa tämän tästä. Aikanaan, kun rakentaminen alkaa, on alueen oltava turvallinen rakennusmiesten liikkua.

Koirani osaa valita oman paikkansa. Tuossa se oli mökinkin ollessa vielä pystyssä.

Rankakasa, eli latvukset saavat pikkuhiljaa kyytiä. Tässä on 0,50 m mittaista ja pienempää puuta. Suurin osa katkotaan 1,0 m mittaiseksi. Peräkärry on tilapäinen varasto. Kunhan entiset puut on pienitty tehdään näistä puista samoille 'huudeille' uutta pinoa.
 

Polaariyö 2

 Tänään polaariyö, eli kaamos päättyy Suomessa. Tästä lähtien päivän pituus alkaa toden teolla edetä. Vaikka onhan tuon huomannut jo iltapäivistä, miten valoa riittää myöhempään.

Parina edellisyönä on näkynyt revontulia, ilmeisesti ihan Etelä-Suomea myöten. Poromiesten mukaan se tietää pakkasia. 

Nythän on ollut keväisen leutoa. Korpitkin (Corvus corax) ovat pitäneet ronksutustaan - ihan kuin ennen pesintäänsä. Tästä pari kuukautta eteenpäin ne sitten jo pesivätkin.

Hajamietteitä 7

 Nämä taitavatkin olla eläimellisiä hajamietteitä tällä kertaa.

Näin eilen kanahaukan (Accipiter gentilis) istumassa männynoksalla lähellä nykyistä asuinpaikkaani. Oli se taas kerran ilmestys! Edellisen kerran talvihavaintona näin kanahaukan entisen työpaikkani ikkunasta, kun se oli vastapäisen talon katolla pulujahdissa. Etäisyyttä minun ja kanahaukan välillä oli tuolloin 100 m. Se on vaikuttavan kokoinen lintu, varsinkin istuessaan!

Jos pysytään lintutarinoissa, niin toinen superhuikea ilmestys oli kolmisen vuotta sitten. Oli syksyilta, päivä laskemassa mailleen. Menin Tampereella parvekkeelleni, kun viereisen talon katolta lähti valtavan kokoinen lintu lentämään minusta pois päin. Sen hieno lentosiluetti ja koko ei jättänyt epäilyksiä linnun lajista: Euroopan suurin pöllö, huuhkaja (Bubo bubo)!

Olimme ystäväni kanssa soutelemassa ja kuljimme erästä jokea pitkin. Tästä tapahtumasta on ainakin 20 vuotta. Oli kesäpäivä. Tähyilin tapani mukaan joen varren puihin ja mikä siellä olikaan: viirupöllö (Strix uralensis)! Se oli siellä päivälevolla. 

Olen odottanut täällä näkeväni metsän eläimiä työmatkoillani. Pari kuukautta sitten juoksi hirvi (Alces alces) autoni edestä tien ylitse. Aurinko paistoi selkäni takaa ja näin hyvin hirven värityksen ja koon. Onneksi valo tuli takaapäin, sillä vastavaloon en olisi hirveä välttämättä havainnut, kun aurinko niin matalalta näinä aikoina paistaa.

Eräällä työmatkallani näin ketun (Vulpes vulpes) päiväsaikaan juoksevan kovalla vauhdilla peltoa pitkin ja tien ylitse metsään. Mikään sitä ei näyttänyt ajavan takaa, mutta vauhtia riitti. Huomio kiinnittyy aina ketun häntään. Jos se on pullea, niin kettu voi hyvin.

Ympyrä alkaa sulkeutua

 Tänään on vuosi siitä, kun kävin nykyisen työpaikkani työhaastattelussa (kts. 13.2.2021). Siitä lähti ns. lumipalloilmiö.

Lumipalloilmiö eli lumivyöryilmiö tarkoittaa tilannetta, jossa tapahtuma tai ilmiö kasvaa koko ajan voimakkaammaksi, suuremmaksi tai merkittävämmäksi. Sana voi sisältää myös merkityksen, että tällöin tapahtuman kehitystä on vaikea pysäyttää tai kääntää päinvastaiseksi. Ilmiön nimi tulee lumipallosta, joka kerää pinnalleen lisälunta ja täten kasvaa, kun sitä vieritetään suojakelillä maan pinnalla, tai toisaalta lumivyörystä, joka edetessään saa koko ajan lisää vauhtia ja kerää yhä enemmän lunta ja jäätä mukaansa.

Lähde: Wikipedia

Kuluneen vuoden aikana minulle on tapahtunut enemmän kuin viimeisen 10 vuoden aikana karkeasti arvioituna. Nyt en ole ollut passiivinen sivustakatsoja, vaan olen halunnut aktiivisesti vaikuttaa tulevaan.

Vuosi sitten oli 30 asteen pakkaset ja vietimme ikimuistoisen extremeviikonlopun mökillä. Emme olleet koskaan yöpyneet niin kylmällä säällä siellä, mutta työhaastattelu oli kimmoke kokeilla rajoja. 

Palatessani työhaastattelusta päätin, että jos nyt ei tärppää, niin en enää koskaan yritä hakea työpaikkaa. Olin ollut niin monessa työhaastattelussa täällä Keski-Suomessa ja kokenut niin huonoja kuin hyviäkin haastattelutilanteita. Valmistautuminen haastatteluun on henkisesti raskas, koska tapanani on perehtyä etukäteen kyseiseen toimintaympäristöön ja toimialueeseen niin, että pystyn esittämään järkeviä kysymyksiä. 

Mielenkiintoisten työpaikkojen kohdalla valitsematta jääminen oli aina pettymys ja koin melkoista epäonnistumista. 

Tämä tarjottu työpaikka oli kolmas, jonka otin virallisesti vastaan. Kaksi muuta oli lähtökohdiltaan hieman epämääräisiä, jos niin voisi sanoa. Ja jälkiviisasteluna tämä nykyinen valintani on eittämättä paras.

1.1.2022; perinteinen uuden vuoden aloitus on avantouinti. Valokuvaaja J.P.

Tapion riihenpuinti

 Eilen oli tämän vuoden ensimmäinen Tapion riihenpuinti, eli kova tuuli pudottelee oksia, neulasia yms. 'puuroskaa' puista. Kun riihenpuinti osuu maaliskuulle, voi siitä laskea jäiden lähdön, kuten alla.

"Tapion riihenpuinnista (= honka- ja kaarnatuuli, metsänkylvö; kun runsaasti neulasia karisee tuulella lumelle) on yhdeksän viikkoa suliin vesiin". 

Lähde: www.tunturisusi.com

Kävimme Jyväskylässä valitsemassa kaakelit ja laatat.

Amarcord Corona ja taustalla Bibulca Taupe eri kokoisina laattoina. Ensin mainittu tulee kodinhoitohuoneen lattiaan ja taustalla oleva eteisen ja wc:n lattiaan

Mattapintainen iso laatta Bibulca Grey ja värillinen kiiltäväpintainen Sartoria tbrick-sarjasta Shark pesuhuoneen seiniin 

Wc:n seinälaatta Via Impreriade Stripes Taupe

Rantasipi

 Näin keskitalvella odottaa jo hieman kesää, tai ainakin siivellisiä ystäviämme. Sen vuoksi kerron tarinan rantasipistä.

Rantasipi (Actitis hypoleucos) on se suruääninen pieni kahlaaja, joka niiailee laiturilla ja lentää väräjävin siivin aivan vedenpinnan yllä. Yleensä sillä on poikaset jo kesäkuun alussa, mutta jostain syystä poikanen ja emo pyörivät mökkini pihassa heinäkuussa.

Huomioni kiinnittyi poikaseen, kun se juoksenteli pitkin pihaa. Sen emo yritti kiinnittää huomiotani pois poikasesta ja ohjata sitä samalla etäämmälle. Hätääntynyttä rantasipin varoittelua kuului lähes jatkuvasti.

Poikanen viihtyi mielellään viidan reunassa olevan liiterin alla. Normaalisti rantasipit kulkevat lähellä rantaviivaa ruokaillen. Liiteri oli muutaman kymmenen metrin päässä rannasta.

Seuraavana viikonloppuna menin taas mökille odotellen rantasipien tervehdyksiä. Löysin poikasen kuolleena liiterin edestä. Se oli varmaankin ollut jollakin tavoin sairas tai heikko ja haki turvaa rakennetusta ympäristöstä. Emoa en enää nähnyt. Se oli varmaankin todennut saman kuin minä ja jatkanut sitten matkaansa. Muutto painoi jo päälle. Rantasipien muuton mediaani on heinäkuun lopussa.

Hautasin poikasen viitaan niin kuin monet muutkin villit eläinystäväni.

Lähde: Haahka - muuttolintuselain haahka.halias.fi

Kolmas kerta toden sanoo

 Vai sanooko? Tuskinpa. Ja neljäs kierroskin jo menossa.

Sain siis eilen kolmannen koronarokotteen. Aikaa on kulunut melkein yhdeksän kuukautta toisen rokotteen saamisesta, mikä on liian kauan suosituksista. 

Jostakin syystä Keski-Suomeen on saatu niukasti rokotteita. Sitten on ollut vielä sellaistakin karsintaa, etteivät kaikkien kuntien asukkaat ole kelvanneet rokotettaviksi. Sanoisinko suoraan, että rokotteita on myös jaettu pärstäkertoimen mukaan. Sekä rokottajan että rokotteen saajan!

Onhan se merkillistä, kun taas ystäväni joka on tamperelainen, sai kolmannen rokotteensa Kajaanissa. Eli rokotuskriteerit vaihtelevat hyvin jyrkästi maakunnittain. Kansallisesta tasa-arvosta olemme vielä kovin kaukana monessa asiassa.

No, nyt se on saatu. Eikä maa järissyt tai mitään muutakaan erityistä ilmennyt (kts. blogi 12.2. ja 17.4.2021).  Samalla rokotteella on menty koko sarja: Comirnaty (Pfizer-BionTech). Aika näyttää miten käy...

Pakkasen kuorruttamia puita

Kohtaamisia metsässä 8

Punakoison (Solanum dulcamara) myrkylliset marjat

 Nykyinen koirani oli silloin nuori, eli tapahtumasta on yli viisi vuotta. Sinä syksynä ensilumi satoi varhain ja sitä tuli ihan reippaasti tänne Keski-Suomeen. Olin koirani kanssa iltapäivälenkillä. Oli siis jo hieman hämärää.

Kuljimme erään suon laitamia lähellä mökkiäni, missä kulkee mukava metsätie. Joskus kauan sitten metsätien varrella oli turpeen kuivatuslato, jonka lapsena nimitin kummitusladoksi. Latoa vasten seisoi rautakankikin. Liekö se tehnyt ladosta lapsen mieleen pelottavan. Lato oli tehty harvaksi, niin että sen seinähirsien välistä näki helposti sisään. Ennen vanhaan turvetta nostettiin pienimuotoisesti soilta kotieläinten kuivikkeiksi. Nykyisin ladon paikkaa ei ole edes enää näkyvissä.

Ladosta tuli mieleen toinen vanha tarina. Niin kuin olen kirjoittanut useassakin päivityksessä, ettei mökillä ollut sähköjä, vaan käytössä oli nestekaasu hellassa ja jääkaapissa. 

Olin alle 10-vuotias, kun hellasta loppui kaasu. Olimme mummoni kanssa kahden mökillä. Kaasun loppuminen oli vakava paikka.

Mummo patisti minut pyörällä käymään kylän kaupalla. Kauppa oli menossa kiinni kello 17. Aikaa oli vähän. Kauppaan pääsi kahta eri reittiä. Ajoin kuin riivattuna pyörällä kummitusladon ohitse, vaikka yksinään sen ohittaminen pelottikin. Laskelmoin, että pääsen nopeammin kummitusladon kautta kuin toista reittiä.

Saavuin kaupalle ja juoksin sisälle henkihaukkona ilmoittaen kovalla äänellä kesken kaiken yhden asiakkaan kaupan teon:"Meiltä loppui kaasu!" Sitten huomasin itsekin, ettei asia olisi vaatinut niin dramaattista sisääntuloa. Lapsen mielessä paisutin asiaa liiaksikin. Lähdin vähän 'häntä koipien välissä' takaisin ja sitä toista reittiä mökille mummon luokse.

Myöhemmin illalla kauppias toi autolla meille täyden kaasupullon.

Yhtäkkiä koirani lähti kuin ammuttuna juoksemaan kohti suota, eikä välittänyt mitään kutsuistani. Samassa ymmärsin mistä oli kyse. Koirani nosti ison parven teeriä (Lyrurus tetrix) kiepeistä ylös - onhan se seisova kanakoira😇 Se hyppi ja pomppi kuin vieteriukko ja meni rukka parka ihan sekaisin 'omista linnuistaan'. Jos olisin metsästäjä, muutama lintu olisi saattanut tippua. 

Onneksi en ole. Linnut ja muut eliöt, kasvit, puut ovat paljon kauniimpia elävinä kuin kuolleina.

Polttopuita 2

 Viikonloppuna saimme tehtyä ystävieni kanssa lumppien halkomisen loppuun ja samalla oli kolmas lumien pudotus uudisrakennuksen suojakatteen päältä. Lunta, kun satoi viime viikolla ihan mukavasti.

Näin halotut lumpit kuivuvat hyvin kohti kevättä mentäessä. Polttopuu-urakkaa riittää lumppien halkomisen jälkeenkin. Seuraavana on vuorossa latvusten pilkkominen.

Noita 2

 Kuluneella viikolla olin ajamassa töistä kotiin kantatietä pitkin. Olin tulossa risteysalueelle, mistä voi kääntyä vasemmalle. Vastaantulevalla kaistalla kauempana tuli kaksiosainen valkoinen rekka. 'Näin' kuin näköhäiriönä, että rekan perävaunu lähti heittelehtimään, vaikkei oikeasti niin käynytkään (kts. blogi 5.5.2021). 

Pari sekuntia myöhemmin risteyksestä kääntyi minua kohti ajamaan pakettiauto, minkä peräkärry lähti oikeasti heittelehtimään liukuen minun kaistalleni! Tein äkkijarrutuksen. Peräkärry oikeni ja pysyi pystyssä. Törmäystä ei tullut. 

Pakettiauton kuljettaja kiihdytti mieluummin rekan eteen vauhdilla kuin odotti vuoroaan. Kesäkelillä ei välttämättä vaaratilannetta aiheutuisikaan, mutta talvella liukkaus saattaa yllättää.

Pelästyin toden teolla. Jalat menivät ihan veteliksi. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti. En edes halua spekuloida mitä kaikkea.

Jälkeen päin pohdin tuota 'ennaltanäkemistä' rekan perävaunusta. Se oli kuin varoitus. Kummallista noituutta! Joku voisi sanoa, että minulla oli aivoverenkierron häiriö. Tilanne vain tapahtui juurikin mainitussa järjestyksessä. The truth, the whole truth and noting but the truth.

Valokuvaaja I.P.

Uutta kohden 11

 

Jouluinen jäälyhty

 

 Eilen sain Postilta ilmoituksen paketista ja lähettäjä oli talotoimittaja. Ajattelin, että lähettävätkö vuoden 2022 seinäkalenterin 'kiitokseksi' asiakkuudesta. 

Itse asiassa olin jo saanut sellaisen, kun kävimme jouluviikolla täydentämässä talotoimittajan luona tilaustamme. 

Paketti oli suurempi kuin kalenteri ja se hölskyi. Mietin, että näinkö ne toimittavatkin talon, pieninä palasina - yksi kerrallaan😉

No, sitten ajattelin jotakin 'tyyliin leikkuulautaa'. Vaan, vielä mitä! Paketista avautui villeimmistä villein, jokanaisen salainen päiväuni: rakentajakansio, byggarens mapp!

Rakentajakansio sisältää mm. pääpiirustukset, työpiirustukset, rakennepiirustukset, rakenneleikkaukset, materiaaliluettelot ja rakentamisohjeet. Kansion lisäksi tuli hirsi- ym. toimituksille 'osoitekyltit' tontille. Niihin merkkaan talotoimittajan minulle antaman tilausnumeron, minkä perusteella minut on ikään kuin luokiteltu.

Ja, kuten talotoimittaja saatekirjeen lopuksi toteaa: "Toivotamme Teille reipasta rakentamisen aikaa!"

Hieman haalea 3D-kuva, mutta antaa jo käsitystä mitä tuleman pitää

Polttopuita

Koirani pitää vahtia

 Eilen ystäväni kävi lingoamassa ensimmäisen kerran tontin. Sinne oli myös ilmestyneet vieraat jalanjäljet, mutta molemmat riistakameramme olivat poissa pelistä, koska niiden linssit olivat lumisateesta peittyneet. 

Aloimme halkoa lumppeja (kts. blogi 8.11.2021), joita loppusyksystä keräsimme viidasta. Ystävälläni oli traktorin perässä halkomakone ja sillä sai helposti lumpit pienempiin osiin.

Vasemman puoleinen kasa on parin tunnin työn tulos

Vielä polttopuut saavat meidät 'lämpenemään' ja joutuvat kätellyiksi useamman kerran ennen lopullista uuniin joutumistaan. Sitten sitä lämpöä tuleekin🔥

Jäätää 2

 

Jokapäiväistä satumaisemaa - tietä töihin ja kotiin

 Viime päivinä on ollut   haastavat autoilukelit.   Aamuisin tuulilasiin on   satanut alijäähtynyttä   vettä sillä seurauksilla,   ettei auton   lämmitysjärjestelmä ole   jaksanut pitää tuulilasia   kirkkaana. 

 Iltapäivisin lunta on tullut   niin sakeana  pyrynä, ettei   sivuteillä ajaessa oikein   tiedä missä pitäisi ajaa.   Kun liikennettä on vähän   autojen jäljet häviävät   nopeasti lumeen.

Jäälyhty

Verona 3

 

Veronan matkan 5. päivän ohjelmassa oli suuntana Venetsia.

Matkaohjelmaan tutustuessa minua ei yhtään innostanut lähteä Venetsiaan. Mielikuvat turisteja kuhisevista kujista ja pitkistä jonoista nähtävyyksiin ei houkutellut yhtään. Ostin kuitenkin alueen kartan (kuva) ja opiskelin sitä tuntitolkulla ennen matkaa.

Viikonpäivänä oli perjantai, kun saavuimme veneellä Venetsiaan. Opaskin ihmetteli kuinka vähän elokuun lopun perjantaina siellä oli turisteja. Oli upea sää ja väljää kävellä.

Oppaan johdolla kävelimme Markuksen aukiolta (Piazza San Marco) Rialton sillalle (Ponte di Rialto). Sen jälkeen oli muutama tunti vapaa-aikaa ennen illan konserttia.

Olin jo hotellilta lähtiessä pakannut kassiini uimapuvun ja pyyhkeen, sillä karttaa tutkiessani halusin päästä pois ahtaasta ja nähtävyyksiä täynnä olevalta pääsaarelta. Kohteeksi valitsin Lidon saaren (Lido di Venetzia). 

Ostin kalliin päivälipun (80€) Vaporettoon (moottorivene) ja nousin Rialton sillan pysäkiltä veneeseen (nro 2). Se kulkee Canal Grandea pitkin. Vaihdoin Ferrovialla venettä (nro 5.2) ja pääsin sillä Lidoon.

Lidon saari on suihkuseurapiirien suosima lomakohde ja siellä vietetään vuosittain La Mostradel cinema eli Venetsian elokuvajuhlia. Lido on 12 km pituinen kapea hiekkäsärkkä Adrianmeren rannalla. Niinpä suuntasin minäkin upealle hiekkarannalle ja kävin uimassa Adrianmeren aalloissa.

Takaisin päin tulin veneellä (nro 1) ja jäin pois Rialton sillan pysäkillä. Sitten lähdin kulkemaan vastakkaiseen suuntaan oppaamme opastamia kujia löytääkseni takaisin Markuksen aukiolle. Siinä välissä kävin syömässä päivällisen (tryffelirisotto) hienossa ravintolassa ja juomassa kupillisen espressoa suklaakonvehtien kera. 

Löysin määräaikaan mennessä takaisin Markuksen aukiolle, josta siirryimme oppaan kanssa San Vidalin kirkkoon (Chiesa San Vidal). Siellä konsertoi Interpreti Venetziani -jousiorkesteri - soittaen Vivaldin, Vitalin ja Bartòkin musiikkia.

Konsertin jälkeen kävelimme öisen Venetsian katuja ja nousimme veneeseen ja kohti Veronaa.

Ehkä arvaatkin, miten minulle kävi? 

Sydämeni jäi Venetsiaan. Seikkailu yksin ympäri Venetsiaa, ne kaikki linnut joita näin, mieletön kesäinen sää, upea ruoka, musiikki ja huoleton vapaus!

Matkan jälkeen olen 'ahminut' elokuvia, dokumentteja ja uutisia Venetsiasta. En nähnyt oikeastaan mitään nähtävyyksiä lukuunottamatta Huokausten (Ponte dei Sospiri) ja Rialton siltoja ja Markuksen aukiolta, mutta kaupungin kauneus ja haavoittuvaisuus yhtä aikaa tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Venetsia oli parasta antia Veronan matkallani, ehdottomasti.

Ostamani CD-levy

Imuri

 

Ketun (Vulpes vulpes) jälkiä

Ostin imurini 20 vuotta sitten ja hyvin se on tähän saakka toiminut.

Päivänä muutamana imurini sammui kesken käytön. Ensin luulin, että pistoke irtosi seinästä, mutta ei.

Avasin pölypussikotelon ja sieltähän löytyi ongelman syy. Pölypussi oli hajonnut tai lähtenyt pois paikaltaan, tai jotain ja koko kotelo oli täynnä pölyä, hiekkaa, koirankarvoja ja ties mitä!

Olisihan se pitänyt huomata jo aikaisemminkin, kun imuteho heikkeni. Aina ei vaan jaksa olla analyyttinen ja tehokas. Siivouksen, jos minkä pitäisi sujua ilman suurta älyllistä kompetenssia. 

Olipas siivo! Onneksi moottorinsuodatin oli paikallaan, muuten olisin saanut sanoa imurilleni hyvästit. Puhdistettuani pölypussikotelon ja vaihdettuani suodattimet ja pölypussin, imuri toimi taas ja sen imuteho ihan pelästytti. Koiranikin huomasi muutoksen. Se nimittäin inhoaa imurointia.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Imuri saisi vielä hetken aikaa toimia. Uuteen taloon hankin uuden imurinkin. Vanhasta jää hyvä autoimuri.

Talvi 2022

 Eilen kävimme toisen kerran tälle talvelle pudottelemassa lumia pois uudisrakennuksen suojakatteen päältä (kts. blogi 12.12.2021). Homma on yllättävän raskasta, vaikkei se siltä ehkä näytäkään.

Olen marraskuun loppupuolelta saakka, silloin kun talvi näillä leveyksillä alkoi, ruokkinut lintuja tontilla. Ostin Roinilan liikkuvasta lihatiskistä joulun kunniaksi linnuille suolatonta silavaa kolme siivua. Eilen kun menimme tontille, oli toinen silavista saanut 'jalat' alleen tai 'siivet' selkäänsä. Se oli hävinnyt. Epäilen asialla olleen joko korppien (Corvus corax) tai närhien (Garrulus glandarius). Jollakin on ollut ainakin kunnon pidot! Toinen silavista on vielä jäljellä. Siinä on parempi kiinnitys. Yksi silava odottaa vielä pakastimessani.

Tämä menee nyt mainostamiseksi, mutta Roinilan liikkuva lihatiski on toimiva konsepti täällä maalla. Vähän niin kuin ennen vanhaan kauppa-auto, mutta tuotevalikoima on rajattu tuoreeseen lihaan, makkaroihin ja säilykelihaan. Joulun alla moni asiakas näytti tilanneen joulukinkun Roinilasta.

'Surutulitus'

 Täytyy tässä kohtaa vuotta kirjoittaa pari sanaa ilotulitteista.

Muistan, että äitini olisi vienyt minua lapsena ainakin kerran katsomaan Tampereen keskustorille ilotulitusta. Kyseessä tuskin oli uusi vuosi. Luulisin, että ennemminkin itsenäisyyspäivä. 

Minulle ilotulitteet eivät koskaan ole aiheuttaneet mitään WAU! -elämyksiä. Itse asiassa en ymmärrä lainkaan joka vuotista ilotulitteiden ympärillä käytyä hömpötystä! Aivan turhaa rahan tuhlausta. Itse en ole yhden yhtään rakettia koskaan räjäyttänyt. Sädetikku on ihan riittänyt elämyksenä.

Nova koirani altistui ilotulitteille 2000-luvun taitteessa. Se karkasi minulta aattoiltana lenkiltä, kun pelästyi pikkupoikien paukuttelua ja kärsi sitten siitä saakka kaikenlaisista kovista, äkillisistä äänistä kuten mm. jääkiekon laukomisesta ulkokentän kaukaloa vasten. Sitä ennen Arttu-koira oli jo osoittanut pelkoa nimenomaan ilotulitteita kohtaan. 

Artulle pyydettiin erääksi uudeksi vuodeksi eläinlääkäriltä rauhoittavaa lääkettä, mutta lääke oli aivan vääränlainen. Koira olikin täysin hereillä, muttei pystynyt liikkumaan. Se oli sille varmasti vieläkin ahdistavampaa.

Kerran lähdimme äitini, Novan ja Artun kanssa Valamon luostariin Heinävedelle uudeksi vuodeksi. Luostarin paksut seinät pidättelivät hyvin kauempaa kyliltä kuuluvan paukkeen. Siellä oli hyvin rauhallista ja seesteistä. By the way, Valamon luostari on käymisen ja olemisen arvoinen kohde. Eikä tarvitse kuulua ortodoksiseen kirkkoon.

Seuraavana vuonna menin koirien ja erään kaverini kanssa Keski-Suomeen Kinnulaan eräällä metsäkämpälle ilotulitusta pakoon. Ei sekään huono paikka ollut, mutta vaati kovan lämmityksen keskellä talvea. Nämä siis tapahtuivat 2000-luvun alkuvuosina.

Viime vuosina on yhä enemmän puhuttu ilotulitteiden aiheuttamasta metelistä varsinkin koirille, niiden aiheuttamista ilmansaasteista ja luonnon roskaamisesta, vaikutuksista luonnon eläimiin, väheksymättä ilotulitteiden aiheuttamia käsi- ja silmävammoja ja muita omaisuudelle kohdistuvia vahinkoja. Kansalaisaloitekin asiasta seisoo eduskunnassa pandemian takia.

Kävin tänään hiihtolenkillä Keiteleen jäälle tehdyllä ladulla. Mutta, mutta.... kenelle tulee mieleen räjäytellä järven jäällä ilotulitteita? Sitä täällä oli harrastettu ihan huolella! Tuskin kukaan jaksaa kerätä sitä pientä silppua pois, mitä räjähteistä jää jäljelle. Ja missä ne jäämät ensi kesänä ja tulevina vuosina ovat? 

Tai kenelle tulee mieleen mennä keskelle metsää ampumaan raketteja? Sitäkin on täällä nähty. 

Ilotulitteista on tullutkin surutulitteita, ainakin osalle meistä.

Ketun kanssa kuljimme vastakkaisiin suuntiin 

Aamukampa

 Kait siitä voi jo kirjoittaa. Olen pitänyt 'aamukampaa' siitä koska taloni seinät alkavat nousta. Pitänyt jo toista viikkoa...

Eilen kävimme sopimassa viimeisestä urakasta liittyen timpurin töihin. Pikapuoliin pitäisi lähteä valitsemaan laattoja, maaleja, tapetteja, kiuasta yms. 

Työkaverini oli eksynyt jollekin blogisivulle, jossa kirjoittaja oli odottanut talotoimitusta kuin lapsi joulupukkia ja tuntenut suurta ylpeyttä, kun toimitus vihdoin saapui ja kolleissa luki hänen nimensä. 

En ollut ajatellut asiaa tuolta kannalta. Pitäisiköhän ottaa viikko lomaa, kun hirsitoimitus alkaa saapua paikkakunnalle. Heiluttaa tien varrella Suomen lippuja molemmissa käsissä kuin urheilukilpailussa, hyppiä ja huutaa: " Tänne, tänne päin. Täällä päin on oikea osoite!". Heìttää kärrynpyöriä ja skoolata kuoharilla. Vartioida toimitusta yötä-päivää nuotion loimussa, kunnes se muuttuu 'lihaksi' eli talo seiniksi, katoksi, oviksi ja ikkunoiksi.

No, ehkä jotakin tuon suuntaista... muttei liian suureellista. Ei sovi tyyliini.