Kirjoitin 17.7.2021 blogissani surusta, kun tutulle suolle oli tulossa avohakkuu. Avohakkuu oli toteutettu viime talvena. Kesällä löysin alueelta hilloja (Rubus chamaemorus), sillä paras osa suosta oli jäänyt hakkuun ulkopuolelle. Onneksi.
Viikonloppuna vein koiranpentuani tutustumaan suohon ja ajatuksenani oli karpaloiden (Vaccinium oxycoccus) kerääminen, mutta mitä näinkään! Avohakkuualue oli ojitettu. Suota ei ollut aikaisemmin ojitettu.
VMI, valtakunnallisessa metsien inventoinnissa, mikä valmistui vajaa vuosi sitten paljastui, että soita (ennen ojittamattomia) oli ojitettu neljän vuoden seurantajaksolla 46 000 hehtaaria. Se on enemmän kuin soita oli ennallistettu samassa ajassa.
Lähde:
Pelli, P. (2021)."Eikö tämä lopu ikinä?"– Luontoa tuhoava soiden ojittaminen jatkuu Suomessa kaikessa hiljaisuudessa, vaikka sen luultiin olevan jo historiaa. Helsingin Sanomat. 17.12.2021.
"Ojituksessa suo on kuivattu. Tavotteena on ollut muuttaa luonnontilainen suo kasvuisaksi metsämaaksi.Vedenpinnan laskiessa suoturve kuivuu ja alkaa hitaasti hajota. Kosteutta vaativat suokasvit eivät enää menesty ja ennen pitkää metsäkasvillisuus alkaa vallata suota. Lopulta entinen suo ja koko sen eliölajisto alkavat muistuttaa kangasmetsää. Ojitus muuttaa suota pysyvästi. Vaikka suo-ojat näennäisesti umpeutuisivat, ne voivat edelleen johtaa vettä. Ojituksen jälkeen kasvanut puusto haihduttaa runsaasti vettä. Niin kauan kuin suo pysyy kuivana, ei uutta turvetta kerry."
Lähde:https://www.metsa.fi/luonto-ja-kulttuuriperinto/ennallistaminen/suot/
"Kaikkiin ojitetun suon käyttömuotoihin liittyy suoluontotyyppien muuttumisen lisäksi suoalueen lähteiden, purojen ja allikoiden häviäminen tai muuttaminen ojiksi (Lammi ym. 2018). Myös soisten seutujen pienvesistöt, joita ei ole kaivettu, ovat muuttuneet: ojien kaivun seurauksena läheisiin virtavesiin on päätynyt kiintoainesta, joka on liettänyt pohjia ja vedet ovat tummuneet (Aroviita ym. 2016, Rääpysjärvi ym. 2016, Turunen ym. 2016). Ojituksen aiheuttama ravinnekuormitus (Nieminen, M. ym. 2020a, Finér ym. 2021) näkyy myös suuremmissa vesistöissä (Räike ym. 2020) ja rehevöittää erityisesti lampia ja järviä (Lammi ym. 2018).
Puustoon sitoutuneesta hiilestä suurin osa kuitenkin vapautuu muutamassa vuodessa päätehakkuun jälkeen hiilidioksidina takaisin ilmakehään. Siksi metsäojituksenkin vaikutus on lopulta ilmastoa lämmittävä, jos hajoavasta turpeesta vapautuu enemmän hiiltä kuin puustoon ojituksen seurauksena keskimäärin sitoutuu. Puuston hiilivarasto voi korvata vain ohuen turvekerroksen hiilivaraston: 10 cm turvekerroksessa on yhtä paljon hiiltä kuin 100 m3/ha puustobiomassassa.
Kun suo ojitetaan, suolle tulevat vedet ohjataan kulkemaan ojia pitkin suon läpi tai ohi. Tämän seurauksena suolle tulevat vedet eivät enää kulje suon pintakerroksen läpi, ja suon kyky pidättää sille tulevasta vedestä ravinteita tai kiintoainesta heikkenee. Lisäksi turpeen kertyminen vaihtuu useimmiten turpeen hävikiksi (ks. Ojituksen vaikutus maaperän kasvihuonekaasupäästöihin), minkä seurauksena ravinteita alkaa kertymisen sijaan vapautua turpeesta. Ojitus lisääkin selvästi suolta tulevaa typpi- ja fosforikuormitusta (ks. Ojittamattomien ja ojitettujen soiden vesistökuormitus ja Metsäojitettujen soiden vesistökuormitus). Myös liuenneen orgaanisen aineen kuormitus kasvaa, kun turve maatuu ja sen ominaisuudet muuttuvat ojituksen jälkeen. Kuormituksen syntyyn vaikuttaa myös valuntareittien muuttuminen ojituksen vaikutuksesta, jolloin myös syvemmistä turvekerroksista huuhtoutuu liukoisia aineita valumavesiin. Liuenneen orgaanisen aineen tummuus muuttaa vesistöjen valaistusoloja, ja orgaanisen aineen hajoaminen vesistöissä kuluttaa happea ja voi aiheuttaa hapettomuutta (Palviainen & Finér 2013)."
Lähde:https://www.suoseura.fi/ojitettujen-soiden-kestava-kaytto/ojituksen-vaikutus-luonnon-monimuotoisuuteen-ilmastoon-ja-vesistoihin-yhteenveto/
 |
| Mikäs muu siinä auttoi, kun jatkaa matkaa koiranpennun kanssa paremmille karpalosoille |