Suositut postaukset

perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuoden viimeinen päivä

 Minulla on ollut tapanani vetää kuluvaa vuotta yhteen mökin päiväkirjaan. Vaikkei mökkiä enää ole, olen kirjoittanut edelleen päiväkirjaa ainakin niiden päivien osalta, kun olen käynyt tontilla tai tapahtumilla voisi olla merkitystä juurikin muistiinmerkitsemisen vuoksi.

Olen kovin kiitollinen kuluneesta vuodesta 2021. Vuosi sitten minulla ei ollut aavistustakaan mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Vuosi sitten olin kyllä jättänyt nykyistä työpaikkaani varten hakemuksen, niin kuin niin monta kertaa aikaisemmin tänne Keski-Suomen alueelle. Joten se ei ollut mikään tae.

Tässä arjen suorittamisessa ja työtä tehdessä ei muista eikä jaksa olla kiitollinen onnenpotkusta, joka minua on kohdannut. Vaikka olen ollut välillä äärettömän väsynyt, on jokin voima siivittänyt minua venymään vielä vähän lisää. Taisin jollekin sanoa, että kun itselle tekee, 'jaksaa painaa pitkää päivää'.

Itselle sitä teki ennenkin, mutta tavoite häälyi jossakin hyvin kaukana, näkymättömissä. Nyt päivä päivältä tavoite lähenee vääjäämättömästi.

Täytynee todeta, että olen rohkea mimmi. Näillä vuosikymmenillä teen lähes täydellisen elämänmuutoksen! Moni on varmasti ajatellut, että noin vanha ja rakennuttaa omakotitalon. Trendihän on juurikin vastakkainen; muuttaa vanhoilla päivillä omakotitalosta keskustaan tai ainakin lähemmäs palveluita kerrostaloon asumaan.

Olen myös äärettömän kiitollinen niistä muutamista ystävistäni, joita minulla on. Ja suvusta, johon olen tutustunut ja saanut kokea olevani osa isoa perhettä. 

Ja kiitos kuuluu myös kaikille muille tutuille ja tuntemattomillekin, jotka tätä blogia lukevat! Kommenttien myötä jaksan kirjoittaa elämääni ja kokemuksiani auki.


TOIVOTAN KAIKILLE LUKIJOILLE TERVEYTTÄ JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2022!

torstai 30. joulukuuta 2021

Hulttiovanhemmat

 Tämä kertomus juontaa muutaman vuoden päähän. Mökkijärvelleni ilmaantui sorsanmetsästyksen aikaan laulujoutsenperhe (kaksi aikuista ja kaksi nuorta). Kuten olen jo aikaisemminkin kirjoittanut (kts. blogi 20.8.2021) sorsanmetsästyksen aloitus 20.8 aiheuttaa vesilinnuilla paniikkia, syystäkin.

Tuossa vaiheessa joutsenen poikaset ovat hyvinkin noin kolmen kuukauden ikäisiä. Ne ovat jo melko kookkaita ja vaaleanharmaita. Ne ruokailevat itsenäisesti, mutta liikkuvat perhekunnittain. Jos toinen emoista lähtee käymään jossakin, toinen emoista jää poikasten turvaksi.

Tämä perhe oli toista sorttia. Joutsenvanhemmilla oli tapana jättää poikasensa itsekseen jopa päiviksi. Kyllähän poikaset tulivat toimeen, kun ruokaa löytyi ja turvautuivat toinen toisiinsa, mutta outoa se oli. Oliko perhe-elämä joutsenvanhemmille niin rankkaa, että piti välillä lähteä irrottelemaan muualle pois poikasten luota?

Eräänä päivänä järvelle tuli toinen laulujoutsenperhe, mihin kuului emojen lisäksi kuusi poikasta. Joutsenperhe meni tutustumaan hylättyihin poikasiin. Järvelle saapui myös yksinäinen, aikuinen laulujoutsen ja jonkin ajan kuluttua poikasten hulttiovanhemmat. Hulttiovanhemmat hätistelivät muut joutsenet pois "reviiriltään" ja jäivät taas joksikin aikaa omien poikastensa luokse.

Tarina ei kerro miten lopulta poikasten kävi. Toivottavasti joutsenvanhemmat opettivat poikaset lentämään ja ohjasivat siten pois Pohjolan hyisestä talvesta...




keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Ystävyys 2

 

Tunnetta pelissä!

Jaoin ystävälleni jouluksi lapsuudenaikaisia kuviani, joita oli äitini pääpiirteissään kuvannut meistä lapsista ja hänen perheestään. Arvelen yllä olevan kuvan otetun 1960- ja 70 -lukujen taitteessa. Kuvat ovat haalistuneita niin kuin muistotkin. Ja ennen pitkää häviävät kuvat, muistot ja kuvien ihmisetkin lopullisesti (kts. blogi 29.6.2021).

Ystäväni kertoi tehneensä minulle tuolloin lapsena paljain käsin lumiukon. Se vasta rakkautta on ollut. Pyyteetöntä. Valitettavasti siitä minulla ei ole muistikuvaa.


Vaikka tarinat häviävät, tunnemuistot eivät. Päällimmäisenä on rakkaus❤

tiistai 28. joulukuuta 2021

Kohtaamisia metsässä 7


 

Elettiin heinäkuun puolta muutama vuosi sitten. Lähdin iltasella koirani kanssa katsomaan läheisen vuoren laelle, miten vadelmat olivat kypsymässä. Kuljeskelin hakkuuaukealla ristiin rastiin, kunnes koirani alkoi pitää sille erikoista murinaa ja haukkua. Koirani ei mene kauas ja nytkin se oli vain parinkymmenen metrin päässä minusta. Lähestyin sitä ja löysin kuvan kaverin eli mäyrän (Meles meles). Se yritti maastoutua - huonoin tuloksin. Taisi se vähän äännelläkin.

Otin siitä kuvan ja lähdimme vähin äänin kauemmas. Eläimen ympärillä oli vahva riistan haju. 

Muistan, miten minua lapsena varoiteltiin mäyrän kohtaamisesta. Ja varmasti lapselle se voikin olla vaarallinen. Kiitos koirani, että näin se nyt livenä.

Mäyrän näkeminen päiväsaikaan on harvinaista. Se saattoi olla siellä päivälevolla. Olin siis onnekas moisesta kohtaamisesta metsässä.

maanantai 27. joulukuuta 2021

Äänikirja


 

Yksi suurimmista nautinnoistani on lukea, pidellä kirjaa käsissä, selailla sitä, tutkiskella. Olen ladannut muutaman kirjan tabletillenikin, muttei se ole sama kuin oikea kirja.

Kokeilin poikkeuksellisesti äänikirjaa joulun pyhille. Ajattelin maksimoida lyhyen joululomani, rentoutua hyvän lukijan (Jukka Pitkänen) ääneen ja mielenkiintoisen kirjan (Richard Osmanin Torstain murhakerho) äärelle kuuntelemalla äänikirjaa vuoteessa.

Mutta miten siinä kävikään. Nukahdin lähes samantein ja tämä toistui useaan otteeseen. En ole päässyt kirjassa muutamaa lukua pidemmälle, enkä vieläkään ole perillä tapahtumista, vaan joudun aloittamaan kirjan uudelleen alusta. Tasainen, rauhallinen luenta on kuin uneen kiikuttava kehto. 

Ehkä "luvan" kanssa nyt huilaan. Minut vain on kasvatettu siihen, että töitä on tehtävä, oltava ahkera ja aikaansaava. Vetelehtiä ei saa! Vieläkin 'äidin haamu' patistelee tarttumaan töihin...

Ja olenhan painanut pitkää päivää. On ollut kaikenlaista: iloa ja murhetta. Reilun yhdeksän kuukauden töissäolon aikana olen ollut viikon lomalla, sekin koiranhoitoa primaarileikkauksen jälkeen. Seuraava loma odottaa vasta ensi kesänä. Jaksaa, jaksaa!


sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Halaus

 Tapahtumasta on noin 10 vuotta aikaa. Elettiin syyskuuta. Olin Tampereella menossa vetämään jumppaa lyseon lukiolle. Olin kulkemassa Aleksanterin kirkon ohitse Pyynikin kirkkopuistossa.

Huomio kiinnittyi jo kohtalaisen kaukaa nuoreen pariin halaamassa toisiaan. He olivat kohdanneet toisensa vastakkaisista suunnista, polkupyörien todistaessa niin ikään kohtaamista kuin törmänneenä toisiinsa. 

Halaus jatkui kulkiessani kohti nuoria. He olivat kuin elävä patsas, liikkumattomina. Minua alkoi kiinnostaa tilanne ja istahdin puiston penkille, sillä jumpparyhmän alkamiseen oli vielä sopivasti aikaa.

Ihmiset kiirehtivät kirkkopuiston halkovia hiekkakäytäviä pitkin eri suuntiin. Kaupungin ruuhkainen liikenne saartoi kirkkopuistoa Hämeenpuiston, Pirkan- , Marian- ja Hallituskadun suunnilta. Ympäristö tuntui häviävän jonnekin kauemmas nuorten kohtaamisen aiheuttamasta tunteesta.

Halaus jatkui ja jatkui. Minun piti jatkaa jo matkaani. Kävelin nuorten ohitse. He eivät olleet liikkuneet lainkaan koko aikana. Olin seurannut heitä ainakin 10 minuuttia. Käännyin vielä liikennevaloissa ylittäessäni Mariankatua heitä katsomaan. Halaus jatkui.

Se jätti jäljen.

Kauanko halaus kaikkinensa kesti? Mikä tarina nuorilla oli halauksen takana? Miten tarina jatkui? Huomasiko kukaan muu nuoria keskellä kirkkopuistoa?



lauantai 25. joulukuuta 2021

'Joulusauna'

 Tämän joulun 'joulusauna' oli vähän viileämpää sorttia. Ulkona -15°C ja vesi noin +4°C. Avanto on pienessä joessa, joka oli jo jäätymäisillään. Reunat olivat paksussa jäässä, joen keskikohta vielä sulana.

Avannosta näkymää järvelle

Joen reunajäälle tallentui kädenjälkeni

Kartanon jouluun kuului perinteiseen tapaan 'kystä kyllä' ja joulupukki. Ja niin kuin perinteeseen kuuluu, joulupukin saapumista talon lapset odottivat malttamattomina. Lasten joulu on parasta. Ensin on levotonta, jännityksestä huokuvaa reippautta, pukin tullessa ujoutta ja estyneisyyttä, lopulta ihastuksen ja onnen huudahduksia lahjoja aukaistessa ja niitä vertaillessa.

Kiitos näistä perhejouluista, joita olen saanut viettää kartanossa 💝



perjantai 24. joulukuuta 2021

Joulu

 


Toivotan kaikille lukijoille rauhallista ja toiveikasta joulua! Toivoa, että tämä olisi viimeinen koronakurimus joulu, suurvallat lopettaisivat uhittelunsa ja jokaiselta meistä löytyisi aitoja tekoja torjua ilmastonmuutosta.

Oikea tonttuovi

torstai 23. joulukuuta 2021

Elämän nälkä

 


Minulle Pave Maijasen Elämän nälkä on ollut aina hyvin tärkeä, voimaannuttava kappale. Minulla on mielikuva siitä, että Pave olisi tehnyt kappaleen selviydyttyään masennuksesta. Tämä voi olla virheellinen tieto.

Vaikeina hetkinä tämä kappale ikään kuin nostaa minut ylös murheen alhosta. Ehkä juuri siksi, koska se alkaa aina minua itkettää. Itku taas helpottaa ja puhdistaa oloa.

Tää niitä aamuja on kun en tiedä
Kannattaako nousta vai jäädä
Vetää peitto yli pään
Ja hautautua alle kivisen kuoren
Aamuyössä sydän yksin lyö
Eikä pääse läpi surujen vuoren
Pelko pimeyttä pitkin liikkuu
Tuntuu niin kuin päivää ei tulisikaan
Ja silloin kun henkäys aamutuulen
Jokin täyttää tämän pienen huoneen
Se mut viimeinkin herättää
Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä
Minut pystyyn kiskaisee
Elämän nälkä istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä
Mua eteenpäin rohkaisee
Elämän nälkä
Eteenpäin rohkaisee
Verhot sivuun liukuu ja katson
Kuinka valo pois työntää varjon
Joka sieluni yöhön kietoi
Vaikka irti siitä päästä tahdoin
Kun olin maahan lyöty eikä kukaan
Voinut yli syvän virran mua kantaa
Elämä välissä taivaan ja maan
Elämä syksyyni valonsa tuo
Ja silloin kun henkäys aamutuulen
Se täyttää tämän pienen huoneen
Se mut viimeinkin herättää
Elämän nälkä
Lähde: LyricFind


keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Moottoritie on kuuma

 En todellakaan ole sellainen ihminen, että minun pitäisi olla kohtsillään uudessa paikassa, mutta eilen kävi niin. Kävimme talotoimitukseen liittyvissä asioissa Jyväskylässä ja pääsimme ajamaan uutta E4 -moottoritietä Jyväskylän Kirristä Laukaan Vehniälle. Moottoritien avajaiset olivat eilen.

Kirrissä on Suomen korkein kallionleikkaus


Täytyy sanoa, että uusi moottoritie oli vaikuttava. Kun yli 30 vuotta olen kulkenut kapeaa ja vaarallista E4 -tietä pitkin, on tämä uusi tie parannus. Toki on muistettava kuinka paljon uusi tie vei metsä- ja peltopinta-alaa, eli hiilinieluja. Tien ja rinnakkaistien rakentaminen ja käyttö kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Oikein pitkällä aikavälillä, jos koko autokanta siirtyisi esim. sähköllä kulkevaksi, voisi se pienentää tien rakentamisesta aiheutunutta hiilijalanjälkeä.

Lähde: 

Nurmi, A. (2021). Moottoritie Jyväskylän pohjoispuolella valmistumassa reilusti etuajassa - video näyttää työmaan hurjat mittasuhteet. 19.7.2021. Yle.

Tikkakosken lentokoneiden varalaskupaikka

tiistai 21. joulukuuta 2021

Polaariyö

 Polaariyö eli kaamos on tänään syvimmillään. Polaariyö on vuotuinen ajanjakso, jonka aikana aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Tänään on siis myös talvipäivänseisaus eli yö on pisimmillään.

Tasaus- ja seisauspäivien perusteella voidaan määritellä vuodenajat, jotka pysyvät lähes muuttumattomina vuodesta toiseen. Esimerkiksi talven voidaan ajatella alkavan talvipäivänseisauksesta ja loppuvan kevätpäivänseisaukseen.

Vuodenaikoja voidaan määritellä muillakin tavoilla, kuten lämpötilan mukaan. Nämä ”tähtitieteelliset vuodenajat” ovat kuitenkin kaikista tarkimpia, sillä seisauksen hetki voidaan laskea minuutin tarkkuudella.

Tähtitieteelliset vuodenajat: 
    • Talvi: 21.12.2021-20.03.2022
    • Kevät: 20.03.2022-21.06.2022
    • Kesä: 21.06.2022-23.09.2022
    • Syksy: 23.09.2022-21.12.2022

Lähde: wikipedia, päivyri.fi


Täällä maalla asuessa ja näin kaamoksen aikaan lähes kaikilla on otsalamppu otsallaan pimeän aikaan liikkuessa ulkona. Täällä kun ei ole katuvalaistusta valaisemassa niin kuin on kaupungeissa. Siksi täällä näkyvät tähdet ja linnunrata.

Pimeyttä ei tarvitse pelätä. Lumi ja asukkaiden tekemä valopolku houkuttelee syrjemmällekin, eikä päällekarkaajia tarvitse pelätä. Kirkonkylä on jouluinen ihmemaa! Tule ja koe!

maanantai 20. joulukuuta 2021

20.12

Valokuvaaja S.L.


 Tänään on kulunut 30 vuotta ammattiin valmistumisestani. Juhlapäivä siis...

Lähdimme lähes koko opiskelukurssin kanssa Meksikon Cancuniin valmistumisemme jälkeen. Olimme erilaisilla tempauksilla säästäneet rahaa koko opiskelujen ajan mm. julkaisemalla kalenterin ja esiintymällä Senssi Club:lla (ravintola). 

Vietimme Cancunissa kaksi viikkoa vuodenvaihteessa 1991-1992.

Yllä oleva kuva näyttää trikkikuvalta, mutta ihka aito se on. Kuvan ottajalla taisi olla 'silmää' taustan ajoituksen suhteen😏

Alla olevassa kuvassa vietämme beachpartyja (rantabileitä) valmistumisemme kunniaksi. Tanssin rantamuurilla.

Ostin tuolta matkalta muistoksi pari erilaisia korua; kultaisen somberoriipuksen ja hopea-emalisen Mayojen korkeakulttuurista vaikutteita ammentavan rannekorun. Molemmat varastettiin minulta kotiini kohdistuneessa ryöstössä (kts. blogi 5.12.2021).

Valokuvaaja joku kurssilaisistani

Uskollisesti olen ammatissani pysynyt, ja niin taidan tehdä eläkkeelle jäämiseen saakka. Ei se huono valinta ollut, mutta ehkä olisin valinnut toisin, jos olisi ollut tämä tieto ja elämänkokemus silloin.

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Koira 12


 Nyt koirani toipuminen ei ole edennyt niin kuin Strömsössä.

Heräsin edellisyönä siihen, kun koira kulkee 'kolmijalkaisena' levottomasti (kts. blogi 17.12.2021). En voinut lääkitä koiraa heti, koska se oli saanut jo kipulääkkeestä vuorokausiannoksensa. Kun koira ei rauhoittunut kylmähoidollakaan, eikä sidosta vielä voinut avata, niin jouduin antamaan sille paria eri kipulääkettä tosin hieman liian aikaisin suhteutettuna vuorokausiannosmäärään. Vähitellen koira rauhoittui jollakin tavoin, mutta lähes koko yö siinä meni.

Sain sen aamupäivällä pissalenkille ja sitten avasin sidoksen. Haava vuosi runsaasti. Leikkauksessa oli jouduttu arpikudoksen takia tekemään ns. raakapintaa ja leikkausalue oli jo silloin vuotanut leikkaussalissa. Ilmeisesti liian tiukka sidos aiheutti koiralle kivun.

Koko eilinen päivä siinä hoivatessa meni. Annoin sille ruiskulla vettä, kun se ei suostunut juomaan. Joitain herkkuja se suostui onneksi syömään ulkona syödyn lumen lisäksi.

Koko päivä meni siis ns. hukkaan; unenpuutteen vuoksi ja valvoessa koiran vointia. Onneksi oli viikonloppu, mutta joululeipomiset ja muut pikku askareet sai unohtaa mitä olin suunnitellut tekeväni.

Tätäkö uneni tiesi, kun näin kuluneella viikolla unta uimisesta (kts. blogi 15.11.2021)? 

Viime yö meni jo paljon levollisemmin. Olisiko pahin jo takanapäin?



lauantai 18. joulukuuta 2021

Verona 2

 Nuorempana tuli matkusteltua enemmän, mutta näin kypsässä keski-iässä todella vähän. Kuten olen jo todennut, en ole mikään shoppailija ja ulkomailla käydessäni viihdyn mieluummin ulkoilmassa tai korkeakulttuurin äärellä kuin maleksimassa vaatekaupoissa.

Kävin Veronassa sopraano Maria Callaksen näyttelyssä. Valitettavasti näyttelytilassa ei ollut ilmastointia ja olosuhteet matalissa huoneissa kiertelyyn kovassa kuumuudessa kävivät mahdottomiksi tutustua materiaaliin syvemmin. Näyttelyssä oli esillä mm. Maria Callaksen esiintymisasuja, asusteita, koruja, autenttisia filmipätkiä esiintymisistä, kuvia ja tietysti musiikkia.


Veronassa on kuuluisa Romeon ja Julian parveke. Via Cappellon varrella olevassa palatsissa on pieni parveke sisäpihalla. Se on yksi Veronan kuuluisimmista nähtävyyksistä ja sen kyllä huomasi. Ahtaalla sisäpihalla tungeksi ihmisiä valtavasti. Valtaosa heistä oli nuoria, joille parveke on muodostunut rakastavaisten pyhiinvaelluskohteeksi ja sisäpihan seinät ovat täynnä rakkaudentunnustuksia.


Veronassa ollessani totesin, etteivät kaupunkilomat ole kuitenkaan perinteisessä mielessä minun juttuni. Kaipaan luontoa ja avaruutta ympärilleni.




perjantai 17. joulukuuta 2021

Koira 11

 

Heräämökuvia, valokuvaaja klinikan henkilökunta

Koiraltani poistettiin eilen oikean etujalan rannenivelen jäykistykseen käytetyistä ruuveista yksi, joka oli 'korkannut'. Koiraa se vaivasi niin, että ruuvin kohtaa oli 'nyhrättävä' vereslihalle jatkuvasti. Jalkaa sidottiin päivittäin, muttei se antanut sen olla. Lopulta päätin, että nyt ruuvi lähtee, koska se on infektioriski.

Koirani kävi kahden ystäväni kanssa Pirkanmaalla samalla eläinklinikalla, missä se alunperin yli neljä kuukautta sitten leikattiin. Ja jonkunhan piti olla tienaamassa rahaa, eli töissä, ja niin se olin minä😈 Suoraan sanoen olin erittäin mielelläni täällä lumen keskellä kuin kurassa ja loskassa.

Ompeleet poistetaan välipäivinä ja sitten se saa taas vapaasti liikkua. Olisikohan se nyt tässä? Koiran etujalkaa on operoitu kaiken kaikkiaan viisi kertaa! Riittäisi jo yhdelle koiralle. Toivoa vain sopii...

Kiitos klinikan henkilökunnalle jälleen kerran asiantuntevasta ja joustavasta koirani hoidosta!

torstai 16. joulukuuta 2021

Kohtaamisia metsässä 6

 

Kuva eiliseltä: samaan aikaan Etelä-Suomessa sataa vettä!

Tämä tarina vie syksyyn 2013. Oli hirvenmetsästyskausi. Menimme ystäväni ja koirani kanssa autolla metsätietä pitkin. Tavoitteenamme oli jalkautua eräälle toiselle metsätielle ja tehdä siellä lenkkiä. 

Kuitenkin metsätietä edetessämme tien molemmin puolin seisoi miehiä vihreissä asusteissa, aseet olallaan. Miehillä ei ollut tavanomaisia hirvenmetsästystamineita: oranssisia/punaisia huomioliivejä tai ylipäätään mitään kirkasta päällään.

Miehiä seisoi noin 100 metrin välein. Pysäytimme auton ja kysyin, onko teillä ajo päällä. Mies ei ymmärtänyt suomea, eikä englantiakaan. Jatkoimme matkaa ja kysyin asiaa uudestaan joltakin toiselta mieheltä. Sama juttu, yhteistä kieltä ei ollut. Jotenkin miesten kansallisuus viittasi itään päin, sillä länsimaisilla kansallisuuksilla on kielitaitoa.

Kyllä kylmäsi! Syrjäisellä metsätaipaleella oli kymmeniä ulkomaalaisia miehiä pukeutuneena vihreisiin, seisoen aseen kanssa. Ei se maallikon silmiin näyttänyt hirvenmetsästykseltä, ei sitten alkuunkaan.

Meillä jäi lenkki tekemättä. Hävisimme sinne mistä olimme tulleetkin.

Pienet vihreät miehet (ven. зелёные человечкиzeljonyje tšelovetškiukr. зелені чоловічкиzeleni tšolovitšky) kuvaa passiivisia hyvin aseistettuja naamioituneita miehitysjoukkoja maastopuvuissa ilman kansallisia tai muitakaan tunnuksia. Käsitettä käytettiin alun perin Venäjän suorittaman Krimin valtauksen yhteydessä alkuvuodesta 2014.

Lähde: Wikipedia


keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Hajamietteitä 6

 Täällä maalla on yhtäältä todella liikuttavaa näin ex-kaupunkilaisen silmissä se, että ihmiset kulkevat töihin potkukelkalla! Ja toisaalta kovin kiukkua nostattavaa auton tyhjäkäyttäminen! Auto saatetaan jättää käyntiin kaupan parkkipaikalle, kampaamon tai kahvilan eteen siksi aikaa, kun ko. paikassa asioidaan. Näin voi tehdä, kun pelkoa auton varastamisesta ei ole.


Minut valittiin työpaikkani työsuojeluvaltuutetuksi henkilövaalilla. Kausi kestää 2022-2025. Saa nähdä työnnänkö käteni ns. 💩?

Olen kuukauden ajan käynyt joka toinen päivä - säästä riippumatta - treenaamassa kuntoportaissa. Jo näin pienenkin harjoittelun vaikutukset tuntuvat ladulla. Ei hapota läheskään niin paljon ylämäissä kuin aikaisempina vuosina. Maitohapon sietoisuus kudoksissa lisääntyy.

Eilen tuli radio Ylen 1:ssä Sari Valton ohjelma Minne hömötiaiset ja muut katosivat. Haastateltavina ovat biologi Pertti Koskimies ja valokuvataiteilija Sanni Seppo. Eihän siinä minulle mitään uutta ollut, mutta Pertti Koskimiehen painavilla sanoilla oli vaikutuksensa. Oli epätoivoisen surullista kuunneltavaa. Ohjelma on kuunneltavissa Areenassa toistaiseksi.

Viikon kuluttua alkaa päivä pidetä. Sitä kohden!









tiistai 14. joulukuuta 2021

Mietteitä ladulta

12.12

 Eilen menin suoraan töiden jälkeen hiihtämään kylän valaistulle ladulle. Lumiset puut, hiljaisuus ja oma rauha. Voiko enempää toivoa?

En koko aikana nähnyt muita hiihtäjiä. Minulle tuli mieleeni nuorempana, kun hiihdin Kolin laduilla iltaisin. Toivoin siellä näkeväni ilveksen (Lynx lynx) tai ahman (Gulo gulo) ylittämässä latua.

Sielläkin oli oma rauhansa hiihtää. Pakkanen nipisti poskia, suksen suhina lumella, yllä tähtitaivas ja ympärillä tykkylumiset kuuset kaartuivat ylleni kuin suojellen minua.

Ei hullumpi valinta muuttaa maalle, mikäli kaipaa väljyyttä ja luonnonrauhaa. Tämä valinta ei toimi ihmisille, joille pitää olla kaikki-heti-tänne-nyt! Välillä joutuu myös ehkä olemaan epämukavuusalueella, mutta se kasvattaa luonnetta, kärsivällisyyttä ja kunnioitusta entisiä aikoja kohtaan.

Saukon (Lutra lutra) jäljet



maanantai 13. joulukuuta 2021

Turpaterapiaa 2


 Kirjoitin blogissani 28.3.2021 kuvan varsasta, joka on nyt 15 kuukauden ikäinen. Olemme tunteneet toisemme käytännössä katsoen koko sen elämän, sillä se oli kolme viikkoinen, kun ensi kertaa kohtasimme (kts. blogin kuva 5.3.2021).

Se on puhdasverinen suomenhevonen. Sen isä menehtyi kuukausi sitten, ja isoäiti kuusi viikkoa sitten. 
Onhan se ollut alusta saakka silmäteräni, mutta sen isän menetyksen jälkeen, on se sitä vieläkin enemmän. Ehkä siksi, että olen ollut aina sen elämässä, meillä on erityinen suhde. Tai minä koen sen erityiseksi verrattuna muihin tallin hevosiin. Se tykkää lähelläolosta; halailuista ja pussailuista.

Tallille meno ei ole enää niin surullisen musertavaa, kun oli pari viikkoa sitten. Käyn joka kerta R:n haudalla juttelemassa sille ikään kuin se olisi elävä olento. Se oli se syy alunperin käydä tallilla. Nyt on se sen jälkeläinen M.

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Talven tuloa 5

 Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tuli 5.12 kuluneeksi 100 vuotta. Kuulin tämän runon Puut ovat täynnä tuulta eilen radio Ylen 1:n päivän mietelauseena. Runo on taltioitu em. ohjelmasta.

PUUT OVAT TÄYNNÄ TUULTA

Puut ovat täynnä tuulta/ Ja pudottavat värinsä päivä päivältä/ Vain hongat kohtaavat syksyn muuttumatta/ Suorat ja hoikat, juuret kallioiden ratkeamissa/ Latvat lunta, lumen tuoksua/ Pilvet kulkevat latvojen hipaisten/ Polku on kuurainen, ruoho on taipunut/ Tuuli tuo lehdet kuin huokauksen/ Metsä ja vie pois/ Lintuja ei ole/ Parvittain ne ovat humisseet ylitse/ Ja muuttaneet tuuheihin laaksoihin/ Viimeiset haukat, kevyet, mustat/ Lentävät läheltä maata/ Ja katoavat metsän syvennykseen/ Palaamatta

Runo on mm. kokoelmassa Niin vaihtuvat vuoden ajat (1964).

Pudoteltiin 11.12 pakkaslumet ennen suojasäätä uudisrakennuksen suojakatteen päältä. Työkaluna viljakola, jota ennen käytettiin viljan kuivatuksessa kuivurissa. Valokuvaaja J.P.

Sivakoimaankin pääsee pakkasen hellittäessä


lauantai 11. joulukuuta 2021

Irlanninsetteri II


Surullisen hahmon ritari (1993-2008)


Artulla oli rankka lapsuus! Se tuli äidilleni vuoden ikäisenä oltuaan sitä ennen kuudessa eri kodissa. Sitä oli kaltoinkohdeltu ja se oli myös eroahdisteinen. Sen toinen kives ei ollut laskeutunut sikiöaikana ja se oli manuaalisesti "runneltu" laskeutumaan pentuvaiheessa. Tuo voi olla normaalikin toimenpide, mutta luulen sillä olleen koiraan lopulta negatiivisia vaikutuksia.

Arttu oli Novaa reilun vuoden nuorempi. Artun tullessa äidilleni Nova oli siis reilu 2-vuotias. Niistähän tuli erottamattomat ystävykset. Nova oli lauman johtaja.

Arttu vasemmalla, Nova oikealla

Ja vauhtia riitti! Äitini kutsui Arttua "jussi juonioksi" ja Novaa "matti mainioksi". Arttu kehitteli kaikkea pientä, suurta ja sai houkuteltua Novan mukaan tempauksiinsa. Arttu oli hyvin sitkeä ja sisukas.

Se oli luonteeltaan kiltti omalle perheelle, mutta vieraita kohtaan varauksellinen. Se piti omiensa puolta. Siinä oli myös jonkinlaista häijyyttä, jonka tulkitsen tulleen epävakaista olosuhteista.

Arttu oli ensimmäisellä omistajallaan opetettu käymään juoksulenkeillä mukana ja siitä tuli sen pakkomielle. Se oli aina valmis lähtemään lenkille ja teki sitä myös luvatta.

Se oli myös innokas uimari. Kerrankin teeriä lensi erään suolammen ylitse, niin Arttu lähti uimalla niiden perään. Sitä olikin hankalaa saada nostettua jyrkkäreunaisesta suolammesta ylös, kun ei se itse päässyt. Onneksi sillä oli kaulapanta kaulassaan, josta sen sain kiskottua ylös.

Novan kuoleman jälkeen Arttu oli ihan hukassa. Kun uusi irlanninsetterin (irlanninsetteri III) pentu tuli taloon pian Novan kuoleman jälkeen, oli Artulla vaikeuksia hyväksyä uutta tulokasta.

Ennen pitkää niistäkin tuli kaveruksia. Arttu alkoi sairastella pudottamalla karvaansa. Syytä ei löytynyt. Oliko se surua Novasta, vai mitä? Äitini kuitenkin menehtyi ennen Arttua. Se oli Artulle liikaa. Artun elämänliekki hiipui.

Arttu vasemmalla, Nova oikealla






perjantai 10. joulukuuta 2021

Paikallista 5

 Jo viime kertaisessa (kts. blogi 1.11) kirjoitin lankaantumisesta. Siitä on myös vastakkainen tulkinta tarkoittaen, että kaikki luonnistuu, onnistuu.

Käy äitiinsä tarkoittaa huonosti tehtyä tai asiaa, jota ollaan tekemässä eikä ota onnistuakseen.

Yläntää tarkoittaa veden pinnan nousua hyydetulvan aikana, kun joessa olevat kivet ja pohja alkavat jäätyä ja uoma tukkeutuu. 

Luahata tarkoittaa puhumista, keskustelua, juttelua.

Erikoinen kivi: kuin kupoliteltta


torstai 9. joulukuuta 2021

Kirjasto

 Tämä on blogini 300:s postaus. Kun aloin kirjoittaa tätä blogia en tiennyt minkälainen tästä tulee. Enkä ihan tiedä vieläkään. 

Ainakin se on luonnon ja menneiden sukupolvien kunnioittamista. Luonnonsuojelua, omien juurien etsimistä ja itsen ymmärtämistä suhteessa kontekstiin. Maailmanmenon tarkkailua hyvin etäältä.

Ukko, äitini ja isäni olivat ahkeria kirjojen lukijoita. Äidilläni oli valtava yleistieto. Heidän kunniakseen kirjoitan tällä kertaa kirjoista ja kirjastosta.


Kävin itsenäisyyspäivänä tutustumassa paikallisessa kirjastossa omatoimiajalla. Hei, mitä luksusta! Sain olla siellä ihan yksikseni. Olin kuin Liisa ihmemaassa. 

Oli kirjasto pieni tai suuri, on siellä olo aina kuin seikkailu. Ei voi koskaan tietää minkä aarteen sieltä löytää.

Minua on jo aikaisemminkin, mutta varsinkin ympäristötieteen opintojen kautta, alkanut yhä enemmän kiehtoa maantiede, geologia ja historia.

Tämä kirkonkylä, jossa asun on harjujen saumamuodostelmassa, mikä syntyi jääkauden sulamisvaiheessa kahden jäätikkökielekkeen rajakohtaan kertyneestä harjuaineesta, eli moreenista.

Alueella on nähtävissä luode-kaakkoissuuntaisia murroslinjoja, eli jääkauden jäiden liikkeiden suuntaisia järvialtaita, murroslaaksoja ja ruhjeita.

Tämä kuuluu Keski-Suomen valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaisiin kulttuurimaisema-alueisiin, eli ovat geomorfologialtaan monipuolisia, eliöstöltään rikkaita alueita.

Lähde: 

Jokipii, M. (toim.) (1999). Keski-Suomen historia 1. Keski-Suomen vanhin historia. Keski-Suomen Liitto. 830 s.

Etsin kirjastosta Richard Powersin kirjaa Ikipuut, mitä ei kuitenkaan ollut. Sen sijaan päätin tutustua kirjailijaan ja lainasin hänen kirjoittamansa Muistin kaiun (The Echo Maker). Olen lukenut sitä nyt vajaat 60 sivua. Sanotaanko nyt näin, että annan sille vielä mahdollisuuden.




keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Suomalaisen musiikin päivä

 Tänään 8.12 on suomalaisen musiikin päivä ja säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymäpäivä.



Ensimmäinen muistoni Sibeliuksen musiikista saattaa olla, kun Suomen itsenäisyyden 60-vuotispäivää juhlittiin 1977. 

Itsenäisyyden kunniaksi koulussani järjestettiin arvokas juhla. Sain olla osallisena koulun kuorossa, kun lauloimme Sibeliuksen Finlandian ja tyttöjen joukkuevoimisteluryhmä esitti Sibeliuksen Valse Tristen pimellä näyttämöllä käsissään valkoiset, palavat hautakynttilälyhdyt (sellaisia ei enää myydä). 

Jean Sibelius on minulle SE säveltäjä. En kuitenkaan osaa nimetä yhtä ainutta hänen teoksistaan toista paremmaksi. Jokaisella niillä on oma paikkansa ilmentäen hienosti atmosfääriä.

Olen käynyt kuuntelemassa Tampere Filharmonian esittämänä pari kertaa 2. sinfonian, mikä on minulle se kaikkein merkityksellisin (liittyen Koliin). Samoin olen käynyt kuuntelemassa Jyväskylä Sinfonian esittämänä Andante Festivon ja viulukonserton, minkä solistina oli Réka Szilvay. 

Elävän orkesterin soidessa tuntuu kuin olisin itse siellä teoksen sisällä, niin intensiiviseltä se tuntuu. En osaa selittää sitä sen enempää. Upea tunne! Sitä tunnetta en koe pop-musiikin live-keikoilla. Klassisen musiikin konserteissa on mielestäni ylevämpi, arvokkaampi tunnelma.


Tänään kannattaa kuunnella radio Yle 1:stä, sillä siellä soitetaan koko päivän suomalaista musiikkia.

tiistai 7. joulukuuta 2021

Hyydetulva

 En malttanut olla menemättä katsomaan uudestaan, miten hyydetulva oli muovannut jokiuomaa (kts. blogi 6.12.2021). Upea luonnonilmiö, ja se on vain parin kilometrin etäisyydellä tulevasta talostani.

Olisi ollut mielenkiintoista seurata hyydepadon murtumista. Ollessani eilen paikalla jää paukkui ja ryskyi. Kohta hyydepadot ovat muisto vain, kun lämpötila nousee.

Jokivartta voi koetella talvella erikoinen ilmiö: hyydetulva. Sopivissa oloissa hyydetulva voi syntyä nopeasti.

Hyydetulvia esiintyy erityisesti alkutalvella, kun sattuu kova pakkasjakso. Joessa ei ole vielä jääpeitettä, ja jokivesi voi jäähtyä nollan alapuolelle. Alijäähtyneeseen veteen syntyy pieniä jääkiteitä, jotka tarttuvat toisiinsa ja nousevat vähitellen pintaan.

Vedenpinnassa jääkiteistä syntyy suppolauttoja tai supposohjoa, jota voi kasaantua jääkannen alle suppopadoksi. Virtaavan veden pyörteissä jääkiteet voivat myös takertua pohjaan ja muodostaa sinne pohjajäätä. Suppopatoja on yleensä koskien alapuolella, suvannon jääkannen alla – pohjajäätä taas koskipaikkojen kivissä ja vaikkapa siltarakenteissa.

Suppopadot ja pohjajää voivat tukkia uomaa ja aiheuttaa paikallisen tulvan. Silloin puhutaan yleensä hyydepadoista ja hyydetulvasta.

Hyydepatoja ei synny läheskään kaikkiin jokiin eikä joka talvi. Tarvitaan otolliset sääolot ja sopivan vuolas ja matala koski. Virtauksen pitää olla niin voimakasta, että vesi pyörteilee eikä siihen muodostu helposti jääkantta.

Hyydetulvan ennustaminen vaatii kokemusta. Ennustamisessa auttaa se, että hyydepadot syntyvät yleensä samoihin koskiosuuksiin talvesta toiseen.

Murtunutta hyydetulvaa 6.12

Alajuoksun hyydetulvamuodostelmaa 6.12

Veden ja pakkasen muovaamaa taidetta 6.12

Lähde:

vesi.fi

maanantai 6. joulukuuta 2021

Talven tuloa 4

5.12

 Otan tätä kirkonkylän ympäristöä vähitellen haltuuni kiertelemällä luontopoluilla.

Hassua sinänsä, etten nähnyt yhtäkään ihmistä jalkaisin liikkumassa puolentoista tunnin reissulla. Autolla kylläkin liikkujia oli. Ehkä se kertoo tästä ilmiöstä, mitä nyt elämme globaalisti, eli siitä että ihmiset urbanisoituvat - siirtyvät maaseudulta kaupunkeihin. Se myös kertoo siitä kuinka vähän tällä kirkonkylällä asuu talvisin vakituisia asukkaita.

Keitele on jäätynyt, samoin talviuimapaikkani - joki kahden järven välissä. On hyvin kylmää! Eilen hyytyi kännykkä rintataskussani kesken sauvakävelyn. Tarkkaa lämpötilaa en tiennyt, kun minulla ei ole luotettavaa lämpömittaria, mutta tontin maisemissa oli -28°C. Kaamoksen pimeys on tipotiessään näinä aurinkoisina päivinä! Uskomaton marraskuun loppu ja joulukuun alku. 

Hyydetulvista annettiin 3.12 varoituksia. Alla oleva kuva on eräältä joelta. Siellä oli jo eilen hyydetulvan merkkejä.

5.12

Näillä kuvilla ja tunnelmilla toivotan kaikille lukijoille arvokasta itsenäisyyspäivää!

5.12



5.12

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Varkaus

 Varkaus, ryöstö (tai murto)? En tiedä oikeustieteellistä termiä, mutta minun kotini ryöstettiin. 

Tontin ranta 4.12 auringonnousu

Asuin silloin Tampereella ja taloyhtiöömme tehtiin putkiremonttia. Lähdin putkiremonttia Kolille pakoon ottaen vuorotteluvapaata puoli vuotta. 

Olin putkiremonttia varten pakannut kaikki tavarani tiiviisti pölyltä piiloon. Vuorannut vitriinin lasiovet tärinän vuoksi, etteivät ne hajoaisi. Tehnyt tuntitolkulla työtä suojatakseni elektroniikan ja muun irtaimiston.

Sain ryöstöstä tiedon vajaan kahden viikon kohdalla aloitettuani vuorotteluvapaan. Kaikki tavarat kodissani oli pengottu ja levitelty. Se siitä huolellisesta pakkaamisesta, vuoraamisesta ja suojaamisesta!

Ryöstöstä tehtiin poliisille heti ilmoitus ja he kävivät asunnossa paikan päällä. Ryöstäjiä ei koskaan saatu kiinni. Murron jälkiä ei ollut. Ovet olivat olleet auki ulos saakka! Ryöstäjät olivat ilmeisesti kävelleet asuntoon sisälle remontoijien ruoka- tai kahvitauon aikana, piiloutuneet sinne ja tehneet ryöstön, kun päivän remonttityöt oli tehty.

Saavuin katsomaan ryöstäjien jättämiä jälkiä muutaman kuukauden kuluttua, sitten kun asunnossa saattoi jo asua. Minulta oli viety paljon tavaraa; vaatteita, koruja, kelloja, kuparia, hopeaa, lasiesineitä. Tavaraa, mitä oli helppo kantaa ulos. Olin perinyt paljon koruja mm. äitini Lapponia -sarjaa ja mm. isäni kultakello Miljonärin, jonka hän oli saanut palkinnoksi jostakin juoksustaan. Isovanhempieni vihkisormukset ja ties mitä tunnearvoltaan korvaamatonta!

Eräs kultaseppä arvioi erikseen menetettyjen korujeni ja kellojeni arvon.  Kaiken kaikkiaan arvioin menettäneeni ryöstössä ainakin 25 000 €. Mikään raha ei tosin korvaa menetystä.

Etsin netistä käytettyjen tavaroiden foorumeilta omaisuuttani, mutten koskaan löytänyt mitään tuttua. Luultavasti tavara siirtyi itä- tai etelärajan taakse, tuskin kuitenkaan länsirajan ylitse.

Se oli erikoista, että minun asuntoni oli ainoa mikä ryöstettiin. Ihan kuin joku olisi kuullut, että asunnon omistaja on toisella puolen Suomea monta kuukautta.

Jokainen voi kuvitella miltä tuntuisi, kun koti ryöstettäisiin. Traumatisoiduin tapahtuneesta ja sen vuoksi asennutin varmuusketjun asunnon ulko-oveen. Minulle tapahtuma jäi 'kummittelemaan' uniini. Saatoin herätä Tampereen kodissani öisin pelottavaan tunteeseen, että jossakin nurkassa seisoo vieras mies. Se oli aina mies. Hyvin ahdistava tunne. 

Täällä maalla en ole enää nähnyt tuollaisia unia. Tosin monesti herätessäni tässä vuokra-asunnossani luulen olevani vieläkin Tampereella. 

lauantai 4. joulukuuta 2021

Verona

 Näin televisiosta Veronan Arenasta taltioidun Puccinin Tosca-oopperan lähes 10 vuotta sitten. Verona Arena on samankaltainen kuin Rooman Colosseum, eli roomalaisajan amfiteatteri. Arena di Verona on toiminut vuodesta 1913 oopperajuhlien näyttämönä.

Tosca ja Veronan Arenan tunnelma sai minut haltioitumaan niin, että päätin lähteä Veronan oopperajuhlille. 

Elokuussa 2016 lähdin yksin ryhmämatkalle suuntana Veronan oopperajuhlat ja matkaan kuului liput kahteen oopperaan: Bizetin Carmeniin ja Puccinin Turandotiin. 


24.8 aamulla sattui Italian keskiosissa, lähellä Perugian kaupunkia maanjäristys (6,2 magnitudia). Ennen Turandot oopperan alkua Arenalla pidettiin hiljainen hetki uhrien muistolle.

Istuinpaikat olivat korkealla amfiteatterin marmoriportailla, jonne kulkeminen oli haastavaa. Itse näyttämö oli niin kaukana istuinpaikaltani, ettei yksityiskohtia voinut nähdä, mutta laulu ja musiikki kuuluivat hyvin. Ilta tummui oopperan aikana ja sen loppuessa oli jo yö. Monen tunnin paikallaanolo, lukuunottamatta väliaikoja, oli ainakin minulle rasitus ja siten latisti vähän tunnelmiani.

Ilma oli Italiassa kovin helteinen. Päivisin lämpötila kipusi jopa 34°C, ja kaupungissa lämpö varastoitui rakennuksiin ja Arenan marmoriportaisiin. Öisin lämpötila oli suomalaisittain siedettävämpää. Sinä vuonna oli Pohjois-Italiassa satanut paljon ja luonto oli kovin vehreä ja kaunis!

Yövyimme viinitilalla Veronan luoteispuolella ja sieltä oli hyvä tehdä patikointiretkiä vapaa-aikana ympäristöön. Maanjäristyspäivän aamuna heräsin kylän koirien pitämään ulvontaan. En tiedä oliko sillä mitään tekemistä järistyksen kanssa, mutta se oli ainutkertaista siellä ollessani.

Ihastuin viikon matkallani Italiaan ikihyviksi. Olin vain kerran aikaisemmin käynyt Italiassa Interraililla viettämällä yöllä pari tuntia Torinon rautatieasemalla, joten sitä ei lasketa.

YouTubesta voi katsoa Puccini: Tosca - Arena di Verona.




perjantai 3. joulukuuta 2021

Kohtaamisia metsässä 5

 Tämä tarina vie noin 10 vuoden takaiseen aikaan. 

27.11

Olen harrastanut luonnon tarkkailua ja varsinkin lintuja vajaat 30 vuotta. Systemaattisemmin aloin kirjaamaan päivähavaintoja linnuista reilu 20 vuotta sitten. Joten oli kovin loogista, että kiinnitin huomiota erääseen laulujoutsenperheeseen loppukesästä.

Laulujoutsenen (Cygnus cygnus) poikaset erottaa aikuisista yksilöistä - ensimmäisenä kalenterivuotenaan (1kv), eli samana vuonna kuin lintu on syntynyt - koon, höyhenpuvun harmauden, nokan värityksen ja käyttäytymisen perusteella. 

Sinä vuotena yksi joutsenen poikasista alkoi erottua joukosta siten, ettei se meinannut pysyä muun poikueen mukana. Se kyllä oppi lentämään, mutta sitä piti emojen moneen kertaa patistaa lähtemään ja lentoon nousussa se oli selvästi muita heikompi.

Viimeisen kerran, kun näin koko poikueen, heikko poikanen saavutti nippa nappa lentokorkeuden puiden latvojen yläpuolelle.

Olin sitten lenkillä koirani kanssa samaisessa paikassa kuin blogissani 22.11.2021. Löysin puiden juurelta kuolleen nuoren joutsenen. Tämä nyt on arvailua, mutta ehkä se oli törmännyt puihin lentoon lähtiessään. Jos se nyt edes oli sama yksilö? 

Liekö ollut sairas tai jotain, kun oli heikompi kuin muut? 

Olenkin ristinyt mielessäni kyseisen järvenrannan joutsenten hautausmaaksi, kun olen sieltä jo kaksi kuollutta yksilöä löytänyt ja melkein samoilta jalansijoilta (kts. blogi 20.7.2021).

27.11


torstai 2. joulukuuta 2021

Talven tuloa 3

 Parina viime päivänä tänne Keski-Suomeen on satanut reilusti lunta. Eilen aamulla töihin ajaessa olikin jakeluauto poikittain yhdessä jyrkässä mäessä. Se aiheutti sen, että jouduin kiertämään 20 kilometrin ylimääräisen lenkin päästäkseni myöhästyneenä töihin. Samalla työmatkalla oli kantatien varrella yhden henkilöauton ojaanajo. 

28.11

Täällä pääsee jo hiihtämään luonnonlumilla! Parin sadan kilometrin siirtymä Tampereelta koilliseen vaikuttaa talven hallitsevuuteen. Jämsässä on jonkinlainen sääolosuhteiden 'veteen piirretty' vedenjakaja. Talvisin lunta on enemmän Jämsän pohjoispuolella ja kesällä aurinko paistaa jommalla kummalla puolen Jämsää ja toisella puolen sataa tai on pilvistä. Tämä on siis mutua (minusta tuntuu 'tietoa') ja 30 vuoden havaintoihin perustuvaa.

28.11

Ilmastonmuutos valitettavasti tasaa näitä sääilmiöitä. 

Nauttikaamme talvesta vielä kun voimme!


keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Kummitus

Lumisadetta ja valopolku

Olimme äitini kanssa tuttavaperheen luona vierailulla joskus 70-luvulla. Tuttavaperhe asui 3-kerroksisessa omakotitalossa maaseudulla, järven rannalla.

Olin reilu 10-vuotias. Illalla, kun aikuiset viettivät vielä iltaa, menin nukkumaan alakerran kulmahuoneeseen. Huoneessa oli kaksi ikkunaa näyttäen eri ilmansuuntiin.  Toisen ikkunan takana oli jokin koristepensas. Pensasikkunan takana pimeässä heilui jotakin valkoista.

En saanut nukuttua. Se valkoinen heilui aina vain ikkunan takana. Oli syksy, joten lumikaan se ei ollut. Sitten ajattelin valkoista muovipussia ja ties mitä... 

Ketään muita ei ollut talossa kuin aikuiset ja minä. Minua alkoi pelottaa, kun en keksinyt ilmiölle mitään loogista selitystä. Lopulta menin aikuisten luokse. En kehdannut kertoa heille näystäni.

Aamulla kävin katsomassa ulkona, mikä se valkoinen olisi voinut olla. Mitään valkoista ei näkynyt pensaassa, eikä maassa.

Tänä päivänäkään en tiedä mikä se oli, mutta tiedän sen olleen todellisen.

🧭 koilliseen

Kosken ylittävän sillan alapuolista elämää  Tämä blogini täyttää tänään 2 vuotta. Tämä on myös viimeinen postaukseni Kompassi koilliseen blo...