Seuraava kertomus tapahtui Tampereen Kaupin metsässä, jälleen kerran syksyisenä aamuna, kun olin koirani kanssa arkiaamuna aikaisin lenkillä. Kyseessä saattoi olla jopa nykyinen koirani, sillä tapahtumasta on alle 10 vuotta.
Aikaiset aamut ovat mukavia, kun muita liikkujia ei juurikaan ole.
Se oli ennen klo 06:tta, sillä latu-urien valot eivät vielä olleet syttyneet. Olimme vasta tulleet metsään ja suuntasimme kohti Pirunvuorta. Minulla oli otsalamppu valaisemassa tietäni ja koirani juoksenteli vapaana, mutta lähettyvillä.
Yhtäkkiä metsästä, vasemmalta puoleltani kuului yskähdys. Mitään ei näkynyt. Paikka, josta ääni kuului oli pusikkoista metsää. Ei valoa, ei mitään muuta kuin ihmisen yskähdys. Koirani pysähtyi ja murahti. Otin sen kiinni.
Nyt minua pelotti. Kuka vaanii pilkkopimeässä? Minuako vai jotakuta muuta? Jatkoimme matkaamme ja kohta syttyivät latu-uran valot. Mitään ei vieläkään näkynyt. Teimme lenkkimme niin kuin olin suunnitellut, mutta olin koko ajan varuillani kurkkien olkani ylitse ja pitämällä koiran kytkettynä.
Olen monta kertaa pohtinut, olisiko yskähdys voinut olla vaikkapa hirven (Alces alces) tai ketun Vulpes vulpes). Mutta tuskinpa...
 |
| Kuntoportaat iltavalaistuksessa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti