Kevät 3

 Varhaisin havaintoni kyykäärmeestä (Vipera berus) tuli tänään (ed. 21.4.). Olin työtehtävissä syrjäkylillä käymässä ja tämä köllötteli tien vieressä. Paikka oli aurinkoinen, joskin lumen saartama. 

Kyy herättää aina kunnioitusta. Ja jonkinlaista inhotustakin, mutta myös kiinnostusta. Itse en pelkää kyyn puremaa, mutta koiran omistajana täytyy aina olla varuillaan. Joskus olen työntänyt koiran kurkusta alas kyypakkauksen kortisonit, kun en ollut ihan varma pääsikö kyy puraisemaan koiraani. Sillä näin koiran työntävän kuononsa kerällä olevaan kyyhyn. 

Eli kannan kyypakkausta mukanani, vaikken sillä ehkä pelasta koirani henkeä. Olen kuullut, että juurikin kyypakkaus pelasti yhden koiran hengen matkalla eläinlääkäriin, kun sillä oli anafylaktinen shokki, eli hengitystiehyet ahtautumassa umpeen.

Tokihan koira on aina vietävä eläinlääkärin vastaanotolle, jos kyy sitä puree. Seuraukset voivat tulla hitaasti esille. Joskus vien koirani varmuuden vuoksi eläinlääkäriin, kun sitä oli ilmeisesti pistänyt ampiainen ja kuono oli turvonnut ainakin kaksinkertaiseksi. Onneksi mitään hämminkiä ei tullut.

Laina

 Jätin eilen neljään pankkiin asuntolainatarjouspyynnön. Joudun jonkin verran rahoittamaan lainarahalla uudisrakennuskohdettani, vaikka sain myytyäni Tampereen asuntoni ja säästöjäkin on kertynyt.

Joudun myös pohtimaan auton vaihtoa, sillä täällä maalla olosuhteet ovat vähän toista kuin kaupungissa. Eli työn kannalta tarvitsen 5 -ovisen auton entisen 3 -ovisen sijaan ja myös neliveto olisi varmempi.

Suuria investointeja on siis tulossa lähikuukausien aikana minun mittapuullani.

Pääsiäisen kunniaksi kuvassa mökin pihasta kuvattu tulppaani parin vuoden takaa. Otsikossa oleva laina oli myös mummoni etunimi. Joten lämpimät ajatukset sinne pilven reunalle isovanhemmilleni, joiden "ansiosta" olen nyt täällä toteuttamassa suurta elämänmuutostani.

Eno

 Tapasin täällä taannoin henkilön, joka tunsi enoni. 

Minulle eno jäi etäiseksi, sillä olin 12 -vuotias hänen kuollessaan, ja siitä syystä en oikein päässyt häntä koskaan hyvin tuntemaan. Minulle on jäänyt kuitenkin enosta hyvät muistot, vaikka hänellä oli kovin levoton elämä ja se johti hänen varhaiseen kuolemaansakin.

Eno oli pitkä, hyvin pitkä (204 cm) ja kovin laiha. Näistä tunnusmerkeistäkin em. henkilö hänet muisti.

Rauha hänen sielulleen!

Turpaterapiaa

 Kirjoitin aikaisemmin, kuinka saavutin tamman ja sen varsan luottamuksen kolme viikkoa sitten. Viime viikolla käydessäni varsa otti kädestäni leipää. 

Siitä on tullut hellyyden kipeä. Sitä saa silitellä ja rapsutella. Ja se jo ravaa luokseni. Ja kuten kuvasta näkyy, sen harjas on tuollaista pehmoista karvaa, ei jouhta.

Aivan ihana rakkauspakkaus!

Tallikissa söi tänään maahan pudonnutta, hevosille tarkoittamaani kuivaa leipää. En ole tiennytkään, että kissat syövät leipää. Taitaa olla aika viedä sillekin herkkuja, ettei tarvitse sen kuivalla leivällä elää. No, varmasti sillä riittää tallissa pieniä nelijalkaisia kavereita pitämään sen hengissä.

Kevät 2

 Laulujoutsenet (Cygnus cygnus) ovat tulleet, eikä sitä voi olla kuulematta! Eilen kevään ensimmäinen pari oli mökkijärven jäällä. Sittemmin niiden ääniä on kuulunut läheisiltä järviltä niiden kuulutellessaan reviiriään. 

Myös teerien (Lyrurus tetrix) kukerrusta pääsin tänä aamuna todistamaan. Ne eivät vielä ole olleet mökkijärven jäällä, mutta se näytelmä on jokakeväinen.

Tämä on keväässä parasta ja odotetuinta aikaa. Muuttolintuja tulee ja ympäristö täyttyy niiden äänistä ja touhuista.

Syksyllä kurkien (Grus) ja hanhien (Anseriformes) muuttaessa auroissa, iskee haikeus ja kova odotus keväästä: kunhan sinne asti pääsemme ja jälleen tapaamme! 

Koiranikin on oppinut reagoimaan eri lintujen ääniin, varmastikin ehdollistumalla. Syksyisin kurkiaurojen ylilentäessä se on yhdistänyt niiden äänet ja emäntänsä "säntäilyn". Etenkin mökkirannassa, kun jo kaukaa alkaa kuulua kurkien töräykset, juoksen pihatöiden ohessa hakemaan kiikareita, voidakseni laskea auran/aurojen lintumäärät. Koirani ilmoittaa haukulla, jos satun olemaankin sisällä lintujen tullessa.

Samoin näin keväisin muuttolintujen äänet saavat sen valppaammaksi. Ja miksei, onhan monta kuukautta ollut varsin hiljaista lintumaailmassa. Ainoastaan ruokinnalla käyvien lintujen ruoankerjäämis- ja yhteysäänet tai varislintujen (Corvidae) ronksutukset ovat olleet ainoita luonnonääniä tuulen huminan ja puiden suhinan ohella.

Luonnon ihmeet

"Vesihämähäkki (Argyroneta aquatica) on Euroopassa ja Aasiassa esiintyvä isokokoinen hämähäkki, joka elää veden pinnan alla. Se on sukunsa Argyroneta ainoa laji ja samalla ainoa hämähäkki, joka on sopeutunut täysin elämään vedenpinnan alla.

 Vesihämähäkki syö, parittelee ja munii veden alla, mutta hengittää ilmaa kuten muutkin hämähäkit. Vesihämähäkit rakentavat vesikasvien joukkoon sukelluskelloa muistuttavan pesän eli kuplan, minne ne kuljettavat ilmaa takaruumiinsa ympärillä ja jaloissaan olevien pienten karvojen avulla. Ilmakupla saa lisäksi jatkuvaa täydennystä diffuusion avulla veteen liuenneen ja vesikasvien tuottaman hapen vapautuessa kuplaan. Ruokailu tapahtuu joko kuplassa tai kasvillisuudessa heti vedenpinnan yläpuolella. Diffuusio riittää täyttämään hämähäkin hapentarpeen sen levätessä, mutta muutoin aktiivinen täydentäminen on tarpeen. Kokeellisesti on osoitettu, että hämähäkki tunnistaa kuplan ilmanlaadun ja täydentää sitä hiilidioksidipitoisuuden kasvaessa. Naaraan sukelluskello on suurempi kuin koiraalla, ja naaras täydentää sitä pinnalta useammin. Toisinaan hämähäkki kerää ilmakuplan tyhjään kotilonkuoreen.

Naaras munii 30–70 munaa. Poikaset elävät emonsa sukelluskellossa toiseen nahanluontiinsa asti, jolloin ne poistuvat sieltä ja aloittavat omien pesiensä rakentelun. Päivisin vesihämähäkki oleskelee sukelluskellossaan ja pyydystää lähelle tulevia vesihyönteisiä. Vasta yön tullen vesihämähäkki lähtee aktiivisesti saalistamaan. Hämähäkki talvehtii sukelluskellossaan veden alla. Vesihämähäkki on Suomen myrkyllisin luonnonvarainen hämähäkki. Sen purema vastaa vaikutukseltaan ampiaisen pistoa. Vesihämähäkki ei kuitenkaan pure ihmistä kovin herkästi." (Wikipedia)

Löysin tämän avannosta. Se lillui siellä jäämurskeen seassa. Nostin sen kuivalle maalle ja kun se vähän lämpeni, niin sehän otti jalat alleen. Katsoin mihin se suuntaa ja sinne avantoon se sukelsi takaisin. Sen käyttäytymisestä arvelin sen olevan vesihämähäkki, naaras. Laitoin tuohon ylle tietoa sen biotoopista ja käyttäytymisestä. Aikasmoinen laji. Eikä se purrut minua.

Uusi työ 2

 Tällä tiedolla, mitä minulla on, parasta uudessa työssäni on päästä näkemään kuntaa sen eri kanteilta. Olen vajaan kahden viikon aikana päässyt tutustumaan itselleni ihan vallan uppo-outoihin, hienoihin kohteisiin ja tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Toki se vaatii autossa istumista.

Tampereella työskennellessäni työmatkaliikunta oli yksi hyvinvointini tekijä. Saatoin tehdä pyörälenkkejä ennen töihin menoa tai työpäivän jälkeen 24-50 kilometriin. Siellä en koskaan käyttänyt omaa autoa tai edes julkisia kulkuvälineitä. Työmatkat kuljin aina pyörällä tai jalkaisin. Ja muut asioinnit pyörällä.

Nyt minulla ei ole mitään mahdollisuuksia enää siihen. Asun eri kunnassa, missä työskentelen ja tarvitsen autoani vielä työssänikin. Työmatkaa tulee päivässä 40 km, ja sen vielä pyöräilisikin, ainakin kesällä.

Kevät

 Nyt se on sitä! Pitkän talven jälkeen. Vielä kaksi viikkoa sitten värjöteltiin yli 30 asteen pakkasissa ja nyt on 40 astetta lämpöisempää.

Kohta on Suomen lentotila täynnä siivekkäitä, isoja ja pieniä, jopa pienen pieniä hyönteisiä.

Ja hiihtoladut ovat menneitä. Se sikäli harmittaa, kun itse en ehtinyt juurikaan latuja kuluttaa tämän suuren elämänmuutokseni takia.

Toivottavasti talvia vielä tulee. La Niña -ilmiö on tämän talven taustalla ja ehkä siitä saamme vielä osuuden ensi vuonnakin. Minä kun olen enemmän talvi-ihminen.

Koira

Koira piehtaroi 

Tämä on parasta palautetta!

Käytiin taas hiihtämässä Keiteleen jäällä eilisen myräkän jälkeen. Latuakin oli ajettu. 

Liikkuminen työpäivän jälkeen vie sopivasti aatokset pois mieltä askarruttavista asioista. Monesti ongelmiin löytyy ratkaisukin, ilman aktiivista ajattelua.

Koiran touhuilu on rentouttavaa ja parasta palautetta. Se peilaa emäntänsä mielialoja. Kun sillä on kaikki hyvin, on minullakin lopulta kaikki hyvin.

 

Elämää mökillä 4

 Näin kevätpäiväntasauksen kunniaksi voi kirjoittaa valosta. Mökilläni ei ole sähköä, mutta sen sijaan siellä on ollut varmaankin jo parikymmentä vuotta aurinkopaneelit. Sitäkin järjestelmää on nykyaikaistettu, mutta käytännössä auringon tuottamaa energiaa käytetään sekä valaistukseen sisällä, verannalla ja saunassa, että erilaisten vempainten lataukseen, kuten kännykkä, tabletti, radio, valaisin ja älykello.

Olen halunnut olla mökilläni ns. huoltovapaa ja riippumaton yhteiskunnan infrastruktuurista, esim. jokin poikkeustila. Sen vuoksi en ole hankkinut sähköjä, vaikka linja kulkee tontin vierestä. Täällä on ollut usein, etenkin myrskyjen yhteydessä, pitkiä sähkökatkoja ja sen huomaa, kun naapuristo lähtee mökeiltään pois. Onhan sitä aika tekemättömissä, jos kaikki toiminnot ovat riippuvaisia sähköstä.

Kotivaraan en ole liiemmin varautunut, mutta ainahan mökilläni on polttopuita, säilykkeitä, jauhoja, makaronia, kuivamuonaa, näkkileipää ja vettä muutaman päivän tarpeiksi, jos sikseen tulee. Vielä Tampereella asuessani varmistin, että auton tankissa on Tampereen päässä ainakin sen verran polttoainetta, että pääsen sillä mökille. Kaupungissa sähköttömyys aiheuttaa ongelmia hyvinkin pian. (Olen ehkä liikaa lukenut Ilkka Remeksen kirjoja?).

No, tämä nyt vähän karkasi itse aiheesta.

Yllä olevassa kuvassa on traktorin akku, jonka saan lainaksi vuoden pimeimpiin kuukausiin. Vaikka aurinkoenergia on hyvä ratkaisu, niin ongelma näillä leveysasteilla on sen paradoksaalisuus, eli silloin kun valoa tarvitsisi, niin aurinko ei paljoa horisontin yläpuolelle kiipeä. Ja vastaavasti kesällä valon määrä on yltäkylläistä. Eli mihin säilöä ylimääräinen uusiutuva energia, jotta sitä olisi tarpeen vaatiessa?

Minulla ei ole niin suuria akkuja, että niillä pärjäisi talvikuukausien ylitse aurinkoenergian varassa. Ko. akku on ladattu verkkovirralla ja sillä saan "tekohengitettyä" tarvittavan varauksen laitteisiini. Ainoastaan yhden valaisimen sillä saan ladattua ja sitä käytänkin vain keittiössä ruoanlaiton ja tiskauksen yhteydessä. Otsalamput ja kynttilät toimivat muutoin valaisimien sijaan.

Siksi tämä valoisa aika on suuri lahja. Nauttikaamme siitä!

Ei oppi ojaan kaada!

Ensimmäinen työviikko takana ja sitä myöten myös ensimmäinen ojaanajo!

Tätä olin vähän pelännytkin. Työssäni,  kun joudun kulkemaan syrjäisillä metsätaipaleillakin välillä ja näin lumisena talvena ojat täyttyvät lumesta. Tämäkin tie oli aurattu "leveämmäksi" kuin oli. Ei siinä voinut tehdä mitään, kun ojan pohja alkaa imeä - tyhjän päällä kun ollaan.

Onneksi sain pian apuja. Ensin autoani yritettiin vetää ojasta nelivetomaasturin voimin, muttei siitä tullut mitään. Traktorilla ja muutamalla yrityksellä auto saatiin sitten takaisin tasaiselle ja neljälle pyörälleen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Mitä siis tästä opin: pysy kaidalla tiellä ja keskellä sitä!

 

Uusi koti

 Uuden kotini ikkunasta näkee Keitele -järvelle ja pihasta pääsee suksille. Kävin eilen ensimmäistä kertaa hiihtämässä töiden jälkeen ja kiertelin Keiteleen saaria. Oli jotenkin epätodellinen olo, kun maisemat olivat niin hienot ja mieleeni tulivat ne lukuisat kerrat, kun hiihtelin Pielisellä. Epätodellinen juurikin siksi, että siirtymä töistä suksille ja hienon luonnon syliin oli niin helppo, lyhyt.

Uusi työ

 Eipä ole näkynyt Sanna Marinia tai muita valtioneuvoston jäseniä työpaikalla jakelemassa potkuja tai muutenkaan sekoittamassa kunnan elämää.

Nyt olen kolme päivää ollut uudessa työpaikassani, ja päässä surisee vieläkin kuin "Haminan kaupungissa".

Lähes kaikki on uutta; työympäristö, työkaverit, työkäytänteet, tietotekniikka, työaika yms. Joissakin asioissa ollaan vuosikymmeniä jäljessä, joissakin edellä verrattuna edelliseen työpaikkaani. 

Vastaanotto on ollut hyvin ystävällistä ja luottavaista. Siitä tulee hyvä olo.

On siis arvovalinta onko portti puoliksi auki vaiko kiinni ja miten portista kuljet.

Uni

Tänään on ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassani.

Ehkä siitä syystä näin yöllä kummallista unta. Pääministeri Sanna Marin oli työpaikallani (ympäristö oli outo, mutta ainakin siellä oli entisiä työkavereita). Marin näki minun työskentelevän useaan otteeseen ja totesi sitten laajan kuulijakunnan edessä, ettei halua nähdä minun työskentelyäni, ettei se ole sopivaa.

Hetken mietittyäni Marinin sanomisia ja tuntiessani häpeää, menin rouva pääministerin luokse ja pyysin hänen irtisanovan minut. Ja hän irtisanoi. Samantein.

Että näillä aatoksilla...
 

Muuttoa 5

 

 Mitenkähän sitä nuorena jaksoi muuttaa ns. yhdessä yössä? Työpäivän jälkeen pakkasi kamat autoon, vaihtoi kaupunkia, kantoi tavarat uuteen asuntoon ja meni seuraavana päivänä töihin uuteen työpaikkaan.

Muuten muuttoni meni hyvin, tavarat ovat lähes paikoillaan, mutta...! 

Asun nyt tilapäisesti vuokralla v. 1955 rakennetussa talossa, ja silloisten rakennussäädösten mukaisesti kylpyhuoneen oviaukko on kapea. WC:hen ei mennä liikkumisen apuvälineen, saati sitten 60 cm leveän pyykinpesukoneen kanssa.

No, laitettiin sitten pesukone keittiöön, mihin se mahtui hyvin. Ja lisää muttia... Rakennussäädösten vuoksi en voi käyttää sitä keittiössä, kun siellä ei ole lattiakaivoa.

Joten, olen nyt ilman toimivaa pyykinpesukonetta. Meneehän se hieman hankalaksi. 

Koli 6

 Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Joka kerta on yhtä vaikea lähteä Kolilta pois, mutta onneksi tänne pääsee aina takaisin ja minulla matka lyheni reilulla 200 km suuntaansa uuden asuinpaikan myötä.

Kävimme eilen katsomassa NunnaUunilla ja Tulikivellä Juukassa erilaisia leivinuuni- ja hellaratkaisuja uudisrakennuskohteeseeni. Molemmissa paikoissa oli erittäin hyvä ja asiantunteva palvelu. Vaikeaksi menee valinta.

Ukko-Koli näkyy taustalla valkohuippuisena

Aamulla kävimme vielä hiihtämässä Sutkanvaaralla. Ja kuten kuvasta näkee, ei ole hiihtäjiä ruuhkaksi asti. Se on Kolin yksi parhaimmista puolista. Täällä on vielä väljää liikkua, kun ei valitse kaikkein suosituimpia reittejä.

Koli 5

Räsävaaran näkötorni taustalla

 Lähdimme aamulla hyvissä ajoin hiihtämään Räsävaaran lenkkiä koiran kanssa. Aikaisin siksi, että koira sai juosta vapaana latu-uralla, kun muita hiihtäjiä ei vielä ollut. Näin olemme tehneet jo vuosia. 

Räsävaaran lenkki on haastava, koska nousua ja myös laskua on riittävästi, molempiin suuntiin. Matkan teko on hidasta, kun koiran kanssa on leikittävä vähän väliä ja eväätkin syötävä.

Ja ajan kululla ei ole väliä. Tärkeintä on yhdessäolo ja ulkona liikkuminen. 

Kolin Ryynänen

 Tänään tein virallisesti asuntokaupat ja kävimme pienellä porukalla sitä juhlistamassa ja syömässä Kolin Ryynäsessä paikalliset hampurilaiset.

Ruoka oli taas taattua, laadukasta ja maittavaa. Ja kuten kuvasta näkyy, niin sitä oli riittävästi. Ravintola sijaitsee vanhassa kaupassa ja paikka on nostalgisesti sisustettu vanhoilla huonekaluilla, valokuvin ja tavaroin.

Täällä Pohjois-Karjalassa saavat ravintolat olla auki koronarajoituksin. 

Koli 4

 

Välisaari ja Pieni-Korppi häämöttävät taustalla

 Kylmää piisaa! Aamulla -33°C. Vain iltapäivisin on hetkisen siedettävää ja ulkoiluun sopivaa säätä.

Onpahan aikaa ladata muutosta tyhjentyneitä akkuja, nukkua ja tehdä rästiin jääneitä opiskelutehtäviä valmiiksi. 

Nyt voi hyvällä omalla tunnolla vain olla. Sehän on loman yksi tarkoitus.

Koli 3

Koira ei tykkää tuulesta, sen vuoksi sillä on huivi.

 Korkeapaineen vaikutuksesta tänä aamuna oli -30°C, ja jopa kylmempää on luvassa ensi yöksi.

Teimme pieniä hiihtolenkkejä, mutta hyiset olosuhteet ajoivat sisätiloihin. 

Koskaan aikaisemmin ei ole ollut maaliskuussa näin kylmää kuin nyt on meidän täällä ollessamme.

Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Vuosi sitten oli lämpöasteita, vesi nousi Pielisen jäälle, eikä sinne ollut mitään asiaa. Ladut pehmenevät kaikkialla, eikä hiihtämisestä tullut mitään.

Olosuhteet näyttävät paremmilta kuin ovat.

 

Tänään kehon ääreisosat olivat kovilla: kasvot, kädet ja varpaat. Onneksi repussa oli mukana lisävaatteita, joista sai ensiapua. Evästely luonnonhelmassa jäi tekemättä, mutta maistuivat ne mökilläkin ja ehkä vielä paremmilta, lämmön palatessa kohmeisiin ruumiinosiin.

Sibelius

 Minulle Koli edustaa vahvasti Jean Sibeliuksen musiikkia. 

Kävin kesällä 2001 yhdessä äitini kanssa katsomassa Kolilla Sibeliuksen Paluu -näytelmän, joka esitettiin ulkona Ukko-Kolin laskettelurinteen alaosissa. Sibeliuksen 4. sinfonia sai vaikutteita Kolista säveltäjän vieraillessa aikoinaan täällä. Erityisesti tuon näytelmän jälkeen Sibeliuksen musiikki on ollut mielimusiikkiani.

Minulle Sibeliuksen 2. sinfonia on tärkein, sillä se toimii minulle assosiaationa Kolista. Aina, kun tulemme tänne, laitan sen jo autossa soimaan. Sama sinfonia soi päässäni, kun vaelsin Herajärven kierroksen koirani kanssa elokuussa 2007. Reissu oli todella raskas, kun juomavettä ei löytynyt mistään, muuta kuin keittämällä järvivettä ja ilma oli helteinen. Kaikki, jotka ovat Herajärven kierroksen kiertäneet tietänevät, että maastokäyrät ovat tiheässä ja suurin osa kierroksesta kuljetaan korkealla. Keskittymällä musiikkiin sain voimia viedä vaelluksen kunnialla päätökseen.

Koli 2

 Perinteisesti käymme hiihtämässä Kolilla jo saapumispäivänä, mutta eilen oli sen verran paha lumimyräkkä, ettei hiihtäminen innostanut.

Tänään lähdimme Pielisen jäälle moottorikelkkaa uraa pitkin etenemään ja hiihto sujuikin hyvin.

Sen sijaan tuore pakkaslumi aiheuttaa koiralleni paakkuuntumista tassuihin ja taival oli takkuista. Välillä tassuja putsailtiin yhteistuumin.

Kävimme kääntymässä Romonsaarten tienoilla ympäri. Melko tuuletonta - siis lähes täydellistä.

 Taustalla näkyvät Ukko-Kolin huiput ja laskettelurinteet.

Koli

 Ikoninen kuva.

Ensi vuonna tulee neljännes vuosisata, kun olemme käyneet Kolilla. Perinteeksi on muodostunut viettää hiihtoloma täällä, mutta joinain vuosina täällä on käyty neljä kertaakin. Talven lisäksi kesällä ja syksyllä.

Kun saavuin tänne ensimmäistä kertaa, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Se tunne on varmasti siivittänyt minua tulemaan tänne aina uudestaan ja uudestaan. 

Vietin täällä joskus vuorotteluvapaatakin vajaa kolme kuukautta, juurikin talvella.

Olemme käyneet muuallakin, muttei vielä paikkaa voittanutta ole löytynyt. Lisäksi täältä olemme saaneet ystäviä, paikkakuntalaisia, joita on mukava käydä katsomassa. Ja pohjoiskarjalaisia ruokia (kala- ja lihakukkoja, mustikkakukkoja, karjalanpiirakoita ja muita suussa sulavia herkkuja) viedään pakastin pullolleen. Niitä on kiva kaivaa esille vaikkapa vieraille tarjottaviksi.

Luottamus

 Kävin tänään taas tervehtimässä hevosystäviäni. Viime syyskuussa syntyi oheisen kuvan varsa. Tässä se on vajaan kuukauden ikäinen.

Tänään tamma antoi minun silittää varsaa ensimmäistä kertaa! Hevoset ja minä, me kolme olimme hyvin lähekkäin hetken aikaa. Se oli aivan ainutlaatuinen, upea ja hieno hetki. Sydänalassa läikähti.

Olen voittanut tamman ja varsan luottamuksen. Ja varsinkin tamman, jota sen edellinen omistaja laiminlöi. Nykyään sillä on hyvä koti.

Hetket hevosten kanssa saa unohtamaan kaiken muun. Olen kovin onnekas kaikista eläinystävistäni.

Selfie

 Mentiin porukalla tänään luonnonsuojelutehtävissä maastoon katsomaan erästä kohdetta ja samalla porukan nestorit tekivät tulet, missä kiehuivat nokipannukahvit ja paistuivat makkarat. 

Osa oli suksilla, osa lumikengillä liikkeellä ja hyvin matka maittoi. 

Oli rentouttavaa puskea päin tuulta ja tuiskua kaiken viime aikaisen sisätiloissa oloilun jälkeen. Mieleeni tulivat tarinat tutkimusretkeilijöistä napajäätiköiltä tai Grönlannista. Tosin varustelu oli meillä paljon keveämpi, olosuhteet rutkasti helpommat. 

Hangella ihmisten jättämiä jälkiä ei näkynyt, vain eläinten kuten ilveksen (Lynx lynx), ketun (Vulpes vulpes) ja jäniksen (Leporidae). Korppi (Corvus corax) ja töyhtötiainen (Lophophanes cristatus) ääntelivät, muutoin kuului vain tuulen humina puissa, tulen rätinä nuotiossa ja ihmisten rauhallinen puheensorina. 

Ja kohteemme seisoi ylväänä paikoillaan kuin odottaen jo talven otteen kirpoamista.

 

Valinta

 Kun sain alustavasti tietää valinnastani uuteen työpaikkaani, alkoi sellainen myllerrys pääkopassani ettei unta enää riittänytkään koko yöksi. 

Siitä kaksi viikkoa myöhemmin valintani varmentui ja rumba varsinaisesti pyörähti käyntiin. Olin kuin duracell -pupu; suunnittelin, suoritin, toimin ja tein. Paino putosi vähintään 4 kg unohtaessani syödä. Aina verensokereiden laskiessa havahduin huonoon oloon ja kun yritin jotakin syödä, se ei maistunutkaan. Pakotin itseni syömään, mikä oli todellakin uutta minulle.

Meni puolitoista kuukautta sellaisilla viiden tunnin yöunilla, kun normaalisti ja tähän vuodenaikaan, nukun sen jopa tuplana. Kummasti sitä jaksoi, mutta muuton jälkeen alkoi painaa toden teolla jäsenissä. Lihakset olivat hapoilla ja kipeät. Olo oli kuin rankan urheilusuorituksen jälkeen.

Nyt reilu viikko muutosta on alkanut uni taas maittaa lähes entiseen malliin. Kuinka armeliasta onkaan riittävä yöuni, kun sitä putoaa johonkin "kuiluun" turvallisella tapaa. En nähnyt uniakaan noina lyhyinä öinä, mutta nyt on taas yökinossakin mukavasti säpinää. Yön jäljiltä raajatkaan eivät tunnu raskailta, kuten aikaisemmin.

Huomaan, että stressitasot ovat laskemaan päin. Alan ikään kuin painua alustaan, niin kuin eräs opettajani ohjasi meitä nuoria opiskelijoita reilut 30 vuotta sitten. Ruokakin alkaa maistua, mutta edelleenkin unohdan syödä. 

Kirjallisuus 2

 Olen päivittäin käynyt uudessa asunnossani laittamassa tavaroita paikoilleen. Kirjat ovat nyt järjestyksessä, huonekalut alkavat asettua asemiinsa, mutta vielä on työtä jäljellä keittiön, kylpyhuoneen, verhojen, taulujen ja lattioiden siivouksen osalta. Yöt olen viettänyt mökillä, jossa lämmittämistä ym. puuhastelua riittää sielläkin.

Tämä alla oleva kirja taitaa olla "kirjastoni" vanhin, vuodelta 1924.

Kirja perustuu lähinnä kirjeisiin ja aikalaisteksteihin. Kirja julkaistiin 20 vuotta Eugen Scaumanin kuoleman jälkeen. 

Muuttoa 4

 Tänään kävin vielä kerran Tampereella, kun tein asuntooni loppusiivouksen. Samalla tulivat viimeisen viherkasvit mukanani uuteen kotiin.

Ken olisi kuukausi sitten arvannut, että saan hankittua vuokra-asunnon, myytyä omani, muutettua, käytyä töissä, opiskeltua ja tekemällä tuhat ja yksi muuta asiaa liittyen paikkakunnan ja työpaikan vaihtoon? Ei oikein meinaa pääkoppa pysyä tässä nykyisessä vauhdissa mukana.

Tänään myös monipaikkalaisesta tuli yksipaikkalainen eli minusta tuli keskisuomalainen virallisestikin. Olen myös "vapaaherratar", kun en ole pariin seuraavaan viikkoon työsuhteessa minnekään. Olen entisestä työstäni virkavapaalla ja uusi työsuhde vielä odottaa aloittamistaan. Yhtäältä halusin itse näin, koska täytyy saada hetki hengähtää ja tyhjentää pää ennen kuin pitkä puurtaminen uudessa työssä ilman ansaittua lomaa alkaa. Ja toisaalta palkkaakaan ei tule mistään.

Talon rakentamisprojektissani haluaisin jo tässä vaiheessa alkaa hahmottaa speksit, minkälaisissa hinnoissa mennään hirsitalon suhteen avaimet käteen -periaatteella. Tänään jätin toisen tarjouspyynnön aiheesta. 

Elämäni ei siis ainakaan junnaa paikoillaan.