Antin päivä

 Tänään on Antin päivä.

Antin päivän sanottiin olevan usein ankaran tuulinen ja sitä pidettiin taitekohtana kylmempiin keleihin. Anttina saatettiin ajaa jo reellä lyhyitä matkoja, mutta ei koko maassa vielä kovin hyvin. Silloin myös puettiin ensimmäistä kertaa päälle turkisvaatteet ja karvakintaat.

Päivän säästä on ennustettu talven ilmoja. Ennen Anttia sattuneet pakkaset ennustavat helppoa eli lauhaa talvea. Selkeä sää Anttina tarkoittaa tasaista talvisäätä, pilvinen vuorostaan tietää vaihtelevia ja epätasaisia säitä. Antin sää on myös joulun sään peilikuva. Jos Antti on ankara, joulu on joutava, siis sateinen ja lotiseva.

Lähde: https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/antin-paiva/

Yksi isäni ex libriksistä

Irlanninsetteri I

 

Nova 1-vuotiaana (1992-2006)

Minulla on ollut vuodesta 1992 lähtien irlanninsetteri. Oikeastaan päädyimme koiraroduista irlanninsetteriin avopuolisoni kanssa. Minä olisin halunnut äitini tavoin bokseria (kts. blogi 24.10.2021) mutta, avopuolisoni halusi irlanninsetterin. 

Kuvien koira, Nova tuli meille joulukuussa 1992 ja se valloitti kaikkien sydämet, heti! Nova oli metsästyslinjasta ja kasvattaja oli pääkaupunkiseudulta. Kasvattajan ehtona oli viedä koiraa muutaman kerran näyttelyyn. Novan paras tulos oli SA (sertifikaatin arvoinen) Helsingin Messukeskuksen koiranäyttelyssä ja se kilpaili parhaan uroksen tittelistä, jääden sijalle 5. Koirani oli silloin vielä nuori, alle 2-vuotias.

Koirani kanssa aloin tehdä pitkiä metsälenkkejä. Metsästystä en ole koskaan harrastanut yhdenkään koirani kanssa. Nova oli mitä herkin, kiltein ja uskollisin. Vasta 10-vuotiaana sen energisyys alkoi taittua. 

Nova sai jonkinlaisen aivotapahtuman toukokuussa 2006 ja jouduin siitä luopumaan äitienpäivänä. Novan kuolema oli suuri menetys. Luulen, ettei äitinikään koskaan toipunut sen kuolemasta. Äitini menehtyi pari vuotta Novan jälkeen.

Nova 1995.

Valokuvaaja J. P.

Talven tuloa 2

 

Auringonnousu 27.11

Eilinen pakkanen ja tyyni ilma sai suuretkin järvet vetäymään jäähän lukuunottamatta selkävesiä. Kylän miehet kertoivat, ettei näin kylmää ole ollut 20 vuoteen tähän aikaan, marraskuun lopussa. 

Ulkoilu oli miellyttävää, kunhan pysyi liikkeessä. Pakkasta oli parhaimmillaan 15°. Lumella näkyi ketun (Vulpes vulpes), oravan (Sciurus vulgaris), lintujen ja pienten jyrsijöiden jälkiä. Tilhien (Bombycilla garrulus) suuria parvia ja yksittäisiä räkättirastaita (Turdus pilaris) on vielä pihlajanmarjojen kimpussa.

Miten sanonta menikään ja varsinkin tulkinnat? "Pihlaja ei kanna kahta taakkaa" (kts. blogi 5.8.2021). Pihlajanmarjat alkavat olla kohta syödyt näiltä leveyksiltä. 

Keitele jäätyy: sumu kuvan keskellä nousee sulasta 27.11

 

Pari viikkoa sitten näkyi jo koskikarakin (Cinclus cinclus) eräässä koskessa. Silloin näin viimeiset laulujoutsenet (Cygnus cygnus) ruokailemassa pellolla. Samoihin aikoihin vetäytyivät Korkeasaaren karhutkin talviunille. Nämä merkit enteilevät talven tuloa.

Talven tuloa

Keitele jäätymässä. Valokuvaaja I.P. 26.11.

 Viime sunnuntaista saakka täällä on ollut lumi maassa ja pari päivää sitten pyrytti 15 cm lisää. Pienet järvet ja lammet saivat jääpeitteen ja isommatkin järvet jäätynevät pika puoliin. Uimapaikkanikin on jo jäätymäisillään. Nyt on suunnattava joelle, jos mielii uimaan.

Eilen bongasin ensimmäiset potkukelkkailijat. Täällä maalla se on yleinen menopeli. Hiihtolatujakin alkavat tehdä luonnonlumesta. Tervetuloa talvi!

Kuunteluvinkki

 Yle Areenassa on kuunneltavissa Yle Puheen ohjelma: Kysy mitä vaan. Siinä tentattavana on Leo Stranius. Mielenkiintoinen vieras. 

Menneen syksyn kärpässienet (Amanita muscaria)

Kaisan kaljamat

 Eilen alkoi kaamos Nuorgamissa, mistä se valuu alaspäin kunnes 21.12 on talvipäivänseisaus ja päivä alkaa hitaasti taas pidentyä. Mutta sitä ennen eli tänään on Kaisan päivä, minkä säistä on ennustettu jopa joulun säitäkin. "Jos o Kaesana uppu (= paljon lunta) ni o jouluna kalju". Joutsa.

"Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat" -sanontaa käytetään runsaasti nykyäänkin.

 "Liisa (19.11) lippoi tietä myöten tasakäpälässä tanssi." Nilsiä.

"Kyllä son vain harvoon kunnei Kaisanpäivän viikoll oo kaliamia." Isojoki.

"Kyllä Kaisa kaljamansap pittää vaan on pyryt Paavalillaki (25.1)." Pattijoki.

Kaisan päiväksi on luvattu liikennesään muuttuvan erittäin huonoksi lumipyryn vuoksi. Joten seurataan joulun säitä sillä silmällä.

Lähteet:

Ilmatieteenlaitos

Suomen murteiden sanakirja

Tältä näytti eilen illalla risteysalueella

Kissa ja hiiri -leikkiä

 Tämä kertomus vie ajassa taakse päin lähes 35 vuoden päähän. 

Kävin Varalan urheiluopistolla liikunnanohjauksen peruskurssin (4 kuukauden pituinen). Meitä opiskelijoita tuli sinne ympäri Suomea ja vaikka olin tamperelainen, asuin kurssin ajan opistolla.

Se taisi olla kurssin alkupuolta, sillä aloitimme kurssimme talvella. Joka tapauksessa asuntolassa asuimme kahdessa kerroksessa. Ensimmäinen kerros oli maan tasalla ja ikkunoista näki sisälle. Alakerroksessa oli myös pyykkitupa, missä pesimme ja kuivatimme vaatteitamme. Jossain vaiheessa tarinan päähenkilö, joka en ole minä, ilmoitti osan pikkuhousuistaan hävinneen kuivaushuoneesta.

Tarinan päähenkilö vasemmalla ja allekirjoittanut oikealla

Päähenkilö asui alemman kerroksen huoneessa, ja kerran viikonloppuna oltuaan pois huoneestaan (ovia ei lukittu) jonkin aikaa ja palattuaan sinne, hän löysi huoneesta käsinkirjoitetun lapun, missä pyydettiin anteeksi. Päähenkilö löysi osittain myllätystä sängystään (tyynyliinastaan) siemennestettä. 

Olimme tapahtuneesta lähes suunniltamme. Tästä kuultuaan kurssimme pojat olivat kuin kiukkuiset ampiaiset, sillä he halusivat saada miehen verekseltään kiinni. He löysivät päähenkilön ikkunan takaa lumihangesta runsaasti jalanjälkiä, mikä kertoi stalkkaajan viihtyneen paikalla usein. Silloin tosin ei puhuttu stalkkerista, vaan tunkeilijasta.

Tunkeilija saattoi vierailla naisten pukuhuoneessa varastamassa alusvaatteitamme ollessamme liikuntatunnilla keskellä kirkasta päivää. Joskus joku oli nähnyt vain miehestä takin helman heilahduksen tai oletti nähneensä. Tunkeilija piti meitä ihan pilkkanaan, sillä urheiluopistolla oli paljon muitakin ihmisiä meidän kurssilaisten lisäksi ja siten hän pystyi liikkumaan keskuudessamme tunnistamattomana.

Tietysti asia vietiin urheiluopiston rehtorille saakka ja kevään edetessä tilanne eteni siten, että ilmoitus taisi olla tamperelaisen (ilmaisjakelu) henkilökohtaista palstalla. 

Se oli kuin jostakin jännityselokuvasta. Siinä päähenkilö ehdotti tapaamisesta tunkeilijan kanssa Pyynikinharjun näkötornilla. Osa kurssilaisista levittäytyi maastoon ikään kuin urheillakseen, mutta tarkkaillen tilannetta. Idea oli siis meidän, tarkoitus oli saada tunkeilija kiinni saadaksemme "näpäytettyä" häntä ja näin lopettamaan touhunsa. Rehtori oli mukana juonessa. Päähenkilö odotti tunkeilijaa sovitussa paikassa, muttei hän koskaan saapunut. Edes maastossa ei liikkunut ketään sopivaa ehdokasta.

Pian sen jälkeen kurssimme päättyi. Tunkeilija vastaan liikunnanohjauksen peruskurssilaiset 1-0. Jotenkin näin jälkikäteen ajatellen tunkeilijan täytyi asua lähellä opistoa, hän tunsi ja tiesi opiston tilat ja käytänteet, eikä ehkä ollut ensimmäistä kertaa asialla?

Allekirjoittanut ja kurssin verkkarityyliä

Valokuvaaja tuntematon.

Kolme neljännestä

 Tänään tulee täyteen yhdeksän kuukautta, kun olen asunut täällä maalla.

Vieläkään en ole katunut tekemiäni päätöksiä lähteä Tampereelta lopullisesti ja tulla tänne maalle asumaan ja työskentelemään.

Olen useassa blogipostauksessani kirjoittanut virustaudista, joka teki elämästäni helvettiä muutamaksi vuodeksi (kts. blogit 7.5, 2.10 ja 5.10.2021). Minulle jäi elimistön kovasta stressistä jälkitaudiksi urticaria, eli nokkosrokko. Kutina koko kehossa oli niin lamaannuttavaa ja varsinkin tähän pimeimpään vuodenaikaan, että sitä yritettiin hoitaa erilaisin hoidon useana vuonna; suun kautta annettavilla allergialääkkeillä, kalliilla pistoshoidolla (biologinen lääke) ja valohoidolla. Paras lääkitys oli antihistamiini, eli allergialääke. Ihotautilääkäri yritti lohduttaa minua sanoen, että kutinaoire voi ajan mittaan lievittyä, tai jopa loppua.

En tiedä, onko paikkakunnan ja työpaikan vaihdolla mitään vaikutusta, mutta tänä syksynä minun ei ole vielä tarvinnut nostaa antihistamiinilääkitystä talviannokseen, eli maksimiin. Yleensä lokakuussa on tullut selkeä kutinaoireiden paheneminen ja sitten antihistamiinit tapissa olen sinnitellyt kevääseen saakka, kunnes on tarjennut näyttää kalpeaa ihoaan auringolle. Auringonvalo on aina helpottanut oireita, ja siihen valohoitokin perustuu.

Ainakin fyysinen ympäristöni on muuttunut. Liikenteen vähentyminen vaikuttaa suoraan ilman puhtauteen ja melun vähentymiseen. Valosaaste on myös vähäisempää. Asuminen on väljempää, metsät ja järvet ovat ihan vieressä. Myös työn psyykkinen kuormitus on vähäisempää kuin entisessä työpaikassani. 

Oli niin tai näin. Nyt olen täällä, missä olen aina halunnut olla. Voiko parempaa lääkettä ollakaan?

Kohtaamisia metsässä 4

 Tämä ei ole "heikkohermoisille".

Maaliskuussa 2020 olin tapani mukaan koirani kanssa aamulenkillä mökin maisemissa. Kiersimme erästä järveä ympäri, ja jouduin järven soisen maaston takia nousemaan rannasta hieman ylemmäs metsään. Huomioni kiinnittyi isoihin riistan jälkiin ja kuvasinkin jälkeä vertaillessani sitä omaan jalkaani.

Kuten kuvasta näkyy, on hankiainen. Kiertelin lähistöllä seuraten jälkiä ja löysin...

... laulujoutsenen jäänteitä...

... joutsenen ruumista oli yritetty peittää.

Palasin takaisin ensin löytämiini jalanjälkiin ja otin yhteyttä ystävääni (kts. blogi 7.11.2021), joka tulkitsi jäljistä ja saaliin peittelystä asialla olleen ilveksen (Lynx lynx).

'Venynyt' jalanjälki on nuoskalumen aikaan tullut, kun tassu on liukunut lumella. Siksi se näyttää niin pitkältä.

Järven jäällä olin aikaisemmin nähnyt laulujoutsenparin (Cygnus cygnus). Ne olivat tulleet jo aikaisin varaamaan pesimäpaikkaa. Ilmeisesti ilves (Lynx lynx) on yllättynyt yön pimeinä tunteina ne nukkumasta jäältä ja raahannut sitten saaliinsa metsään.

Kiersin järven ympäri ja ilveksen parempilaatuisia jälkiä löytyi runsaasti myös järven toiselta puolelta. Kysellessäni naapuriltani (kts. blogi 3.4.2021) luontohavainnoista, hän mainitsi nähneensä ilveksen keskellä kirkasta päivää läheisen järven jäällä samaisena keväänä. Hän oli ollut koiransa kanssa lenkillä, ja ilmeisesti ilves oli ollut päivälevolla läheisessä saaressa, vainunnut koiran ja lähtenyt liikkeelle.

Laulujoutsenet pariutuvat iäksi toisiinsa. Siitä lähtien on kiertänyt yksinäinen joutsen maisemissa. Surullista.

Hajamietteitä 5

 Olin asettanut tavoitteekseni tälle vuodelle soutaa 70 kertaa, mutten päässyt ihan siihen. Tai itse asiassa nostin tavoitettani kauden edetessä. Ensin se oli 50, sitten 70. Jäin tavoitteestani kuudella. Olihan se eniten ikinä, joten ei voi itseään moittia. Pesin viime viikonloppuna veneen ja käänsin sen ympäri. Seuraavan kerran, kun vene käännetään oikein päin, on taloni jo pystyssä ja sisätyöt pitkällä!

Tein keittiö- ja kiintokalustetoimittajan kanssa sopimuksen taloni kalusteista ja kodinkoneista. Se oli se ensimmäinen paikka missä kävimme jo elokuun alussa (kts. blogit 10.9. ja 20.10.2021). Paljon on suunnittelutunteja mennyt, mutta ehkä se kannatti. Toimittajan valinnassa painoi palvelu, asiantuntemus ja asiakkaan kuuntelu. Tein itselleni melko radikaalin valinnan keittiöön, mutta siitä sitten tuonnempana. 

Soudun jäädessä olen yrittänyt kehittää aerobista kestävyyttä, lihasvoimaa ja kimmoisuutta kuntoportaissa. Niitähän voi mm. kävellä, juosta, mennä askelkyykyin, sivukyykyin ja tasahypyin.

Yritän opetella taas ihmisten tavoille ja katsoa edes kerran päivässä TV-uutiset.

Tontin riistakameraan oli jäänyt viime sunnuntaiaamulta (klo 7:23-7:26) otsalampun valossa kulkeva henkilö. Kehonkielessä oli jotakin samaa kuin aikaisemminkin (kts. blogi 1.10.2021).

Kuusikon hoitoa voi tehdä ylispuiden (koivut) poistolla käsin, siitä kuvia alla. Kaadettavaksi valitut koivut tulisi kaataa mahdollisimman pienin kuusiin kohdistuvin vaurioin. Tämä kohde on lähellä paikkaa missä tutustuin edesmenneeseen hevosystävääni. 

Hevosen äkillinen menetys on ollut raskasta!

Valokuvaaja I.P.

Tarkkailija

Kuulin kuluneella viikolla, että uimassa käymiseni on herättänyt huomiota paikallisessa miehessä. Toivottavasti ei kuitenkaan aikaisemmin kuvailemalla tavalla (kts. blogi 23.9.2021). Hän oli kysellyt paikallisilta kuka olen. Kuulemma harmiton mies, joten ei syytä huoleen.

Jännää sinänsä, etten ole huomannut olevani tarkkailtu. Itse asiassa en ole nähnyt ketään liikkeellä, kun käyn aamu-uinnilla. Ilmeisesti kyseinen henkilö on aamuisin kirjastossa, mistä on hyvä näkyväisyys uimarantaan. Kirjastoon pääsee sisään kirjautumalla kirjastokortilla palveluaikojen ulkopuolella (omatoimiajoilla).

Olen vähentänyt uinnit viikonloppuihin ja vain aamuihin. Pimeä tulee iltaisin niin aikaisin nykyisin. Tarvitsisin vähintään lyhdyn mukaani, jos iltaisin menisin uimaan.  Lisäksi tikkaat laiturilta veteen poistettiin. Kahlaan siis lastenrannasta uimaan. Kohta järvet jäätyvät, sitten pitää mennä kauemmas joelle uimaan. Tuolloin epäilen uintikertojen harventuvan entisestään.

Onko odotettavissa sitä ennen kävijämäärien lisääntymistä viikonloppuaamuille kirjastoon😂?

Uimarannan maisemia

Koira 10

Koirani kävi viimeisessä rtg-kontrollissa oikean ranteen jäykistyksen suhteen. Leikkauksesta on reilu 3 kuukautta. Nyt ranne on luutunut. Pieni "kauneusvirhe" on sen yhden ruuvin korkkaaminen, joka todennäköisesti häiritsee koiraa, kun se nuolee ruuvin alapuolista kohtaa jalassaan. Sitä pitää suojata 24/7 jollakin sidoksella tai sukalla nuolemisen estämiseksi. Ruuvin poisto olisi suotavaa tulevaisuudessa.

Uudeksi ongelmaksi on muodostunut koiran vasemman etujalan ontuminen ja kyynärnivelen turvotus. Oikeastaan oireilu ilmeni silloin, kun oikean jalan suojana ollut kipsi poistettiin. 

Kuvassa on vasen kyynärnivel sivukuvassa. Kuvassa näkyy ilmeinen nivelrikko ja mm. irtokappale ja luupiikkejä.  Tämä oli yksi riski jäykistysleikkauksessa; joko saman tai eri jalan nivelet kipeytyvät. Nivelrikko on tietysti kehittynyt runsaan viiden vuoden aikana, kun koirani joutui varomaan oikeaa jalkaansa.

Varmasti nivelrikkoa on jo kaikissa nivelissä enemmän tai vähemmän. Koirani täyttää kahdeksan vuotta parin kuukauden kuluttua ja suurikokoisena, energisenä yksilönä nivelet ovat olleet kovilla. Ilahduttavaa on sen reipas virkistyminen sekä fyysiseltä että psyykkisestä kunnoltaan leikkauksesta jälkeen.

Kyynärnivelen nivelrikon hoitona on biologinen lääke, kipu- ja hermokipulääkkeet. Liikuntaa se saa tehdä mielihalujensa mukaan. Uinti olisi sille hyvää treeniä, muttei koirani ole koskaan ollut innostunut kuin kahlaamisesta.

Päivä kerrallaan!

Äidin opit

Äitini kollegansa kanssa leikkaussalissa 1962 Turussa. Valokuvaaja tuntematon.

Muistan alle kouluikäisenä haistelleeni äitini käsiä, kun hän tuli töistä kotiin. Ne haisivat puhtailta, steriileiltä. Se oli antiseptisen pesuaineen tuoksua. 

Äitini oppi tietysti tarkan aseptiikan (=menettelytavat, joiden avulla pyritään toimimaan mikrobittomasti) opiskellessaan ja työskennellessään leikkaussalissa, mutta siitä hän oli tarkka myös kotona. Varsinkin keittiössä ja ruoanlaitossa. 

Liekö siihen vaikuttanut äitini kokemus evakkomatkalta Ilmajoelta, missä sama ämpäri toimitti virkaa lattianpesu- ja kaivoveden säilytysastiana.

Minä imin äidinmaidossa paljon vaikutteita sairaalamaailmasta, ja aseptiikasta äitini kautta ja myötävaikutuksella. Minulle on hyvin tarkkaa esim. erilaisten siivousliinojen ja tiettyjen astioiden käyttö (vain tiettyyn tarkoitukseen) tai ruoka-aineiden puhtaus. Asiaa ehkä kuvastaa muun muassa se, ettemme koskaan saaneet mahatautia mökillä ruokamyrkytyksen vuoksi, vaikkei siellä ollut sähköä ja ruoansäilytys oli joskus enemmän kuin pulmallista. Kun oli vain kantovesi ja tiskit tiskattiin vesuvadeissa. Ja kaivoveden ehtyessä kuumina ja kuivina kesinä, juomavesi tuotiin lähteestä. 

Itse kukin voi miettiä, miten laskee kattilan kannen alustalle/pöydälle käsistään ottaessaan ruokaa? Alassuin, vai ylösalaisin?

Lähde: 

www.terveyskirjasto.fi

Uutta kohden 10

 

Tässä on uudisrakennukseni julkisivu järvelle päin. Kuvasta ei näy, mutta siinä on koko julkisivun leveydeltä terassi, ihan niin kuin oli mökissäkin. Terassille tulee kaide ja toivon, että siitä tulee mökin terassikaiteen kopio. Itse asiassa uudisrakennus on pitkälle samanlainen pohjapiirustukseltaan kuin mökki oli.

Alkuperäisessä piirustuksessa oli terassille kaksi ovea, mutta toinen poistettiin. Syy on se, että julkisivu antaa länteen päin ja rantaan osuu usein kylmä ja voimakas luoteistuuli. Ikkunoita pienennettiin ja ovi poistettiin siis lämpötalouden näkökulmasta. On sitten helpompi vanhanakin pitää talo lämpimänä👵

Kaikki isot ikkunat ovat olohuonetta, tai yhdistettyä tupakeittiötä. Tuplaikkunoita vastapäätä on liesi-leivinuuni, joten tulen kajo voi pimeällä näkyä järvelle saakka. Pikkuikkuna valaisee pesuhuonetta. Ovesta pääsee kodinhoitohuoneeseen.

Hupi

 Hupi tuli hoitoomme viikonlopuksi, äidin ja minun luokseni joskus 1970-luvulla. Hupi oli sekarotuinen koira ja lapsuudenystäväni (kts. blogi 29.6.2021) perheenjäsen. 

Asuimme äitini kanssa kerrostalon 3. kerroksessa, Hupi oli omakotitalon vahti. Hupi tuli eräänä keväisenä lauantaiaamuna meille ja meillä oli tarkoitus lähteä lenkille Kaupin metsään kolmistaan: äiti, minä ja Hupi.

Olin pesemässä hampaitani kylpyhuoneessa, kun äiti huusi:" Nyt se hyppäsi!" 

Meillä oli parvekkeenovi auki ja Hupi ulkokoirana ei tainnut oikein viihtyä sisällä. Niinpä se loikkasi ainoasta mahdollisesta reiästä vapauteen. Se putosi varmaankin parinkymmenen metrin matkan alas asfaltille. Ryntäsimme katsomaan parvekkeelta koiraa. Se liikkui, se eli!

Äitini lähti ulkoa hakemaan Hupia. Ihmisiä kerääntyi paikalle. Joku kertoi nähneensä, kuinka koira lensi ilmassa.

Äitini kantoi Hupin kotiimme. Se oksensi, pissasi ja ulosti verta. Se tärisi ja vapisi. Teimme sille pedin patterin viereen ja peittelimme sen. 

Siihen maailman aikaan eivät eläinlääkärit päivystäneet viikonloppuisin, ei ainakaan lemmikkieläimiä. Tuotantoeläimet ja hevoset saattoivat olla eri juttu. Eikä meillä ollut autoakaan, joten hoidimme Hupia kotona. 

Sunnuntai-iltana ystäväperheemme tuli hakemaan Hupia kotiinsa tietämättä mitään tapahtuneesta. Ei silloin ollut kännyköitä ja puhelimella hoidettiin vain tärkeitä asioita?!

Hoidosta huolimatta ja uskomatonta, mutta totta Hupi selvisi tärskystä hengissä!

Tämä tuo hupia elämääni

Eläinrakkautta 2

 Näin viime keskiviikkoyönä unta, että Sanna Marin hyppäsi uima-altaan syvään päähän. Oli siinä unessa muutakin, mutta pointti oli uiminen. En tiedä, miksi pääministerimme seikkailee unikinossani (kts. blogi 15.3.2021), koska en millään lailla fanita häntä, tai ketään muutakaan poliitikkoa.

Mummoni  tapasi sanoa, että uimisesta unta näkeminen tietää pahaa. Kerroinkin töissä unestani ja toivoin, ettei nyt pääministerillemme sattuisi mitään. Keskiviikko oli minulle muutoinkin huono päivä.

Eilen menin käymään joka viikoisella käynnilläni tallilla. Kuulin, että hevosystäväni (kts. blogi 20.2.2021) oli jouduttu lopettamaan äkillisen suolisolmun takia juurikin keskiviikkona. 

Minulle uni ja tämä tapahtuma liittyvät toisiinsa. Ainakin haen yhteenliitettäviä merkityksiä. Sellainenkin on, että hevosen omistaja ja pääministerimme ovat etunimeltään kaimoja. Nyt myös opin, ettei uneni pääministeristämme tiedä hyvää.

Vajaan kahden viikon aikana tallilta on jouduttu lopettamaan kaksi hevosta: tamma ja tämän 'poika'.

Hevosen menetys vei minut tolaltaan! Se hevonen oli vasta 10-vuotias. Siinä oli särmää, ja vaikka se ruunattiin, niin sen perusluonne säilyi! Pilttuu aina ryskyi, kun se joutui sinne. Sen piti saada olla ulkona laitumella. Ja sillä oli upea liinatukkaharja ja -häntä. Onneksi siitä sukupuusta on kasvamassa nyt reilun vuoden ikäinen nuori tamma (kts. blogi 5.3 ja 28.3.2021).

Tässä R. ja allekirjoittanut. Valokuvaaja I.P.

Nyt sen hauta on hyvin lähellä, missä me ensi kerran kohtasimme. 

Kiitos yhteisestä ajastamme R. Lepää rauhassa! Tulen aina muistamaan sinut.

Toivottavasti sinne mihin hevoset menevät, siellä on vehreät laitumet, mukavia kavereita, raikasta vettä ja sopivasti herkkuja😭

Ohi on 2

Tämän syksyn polttopuu-urakan satoa

Pari päivää sitten sain viimeiset arvostelut ja olen nyt suorittanut ympäristötieteen perusopinnot kiitettävillä tiedoilla (numeerinen arvosana 4) Turun yliopistoon. 

Pidän nyt välivuoden rakentamisen vuoksi ja jos intoa riittää jatkan ensi syksynä opiskelujani.

Onhan tämä outoa, kun vapaa-aika ei ole enää NIIN aikataulutettua. Nyt on aikaa hoitaa kotitöitä, liikkua, lukea kaunokirjallisuutta ja suunnitella talon sisustamista ihan huolella.

Rakas lapsuuden ystäväni (kts. blogit 29.6, 5.9 ja 3.11.2021) sanoi kuultuaan opintojeni suorittamisesta, että äitini ja isäni olisivat minusta ylpeitä.

Isäni oli saanut valmiiksi Åbo Akademiin väitöskirjansa ja se oli tarkistamista vaille valmis, kun hän menehtyi. Isäni oli valtiotieteiden maisteri. Äidilläni ei ollut akateemista koulutusta. Hän olisi nuorena halunnut lähteä lukemaan kieliä, muttei siihen ollut varaa.

Hain parikymmentä vuotta sitten lukemaan liikuntalääketiedettä Jyväskylän yliopistoon, mutta jäin ensimmäiselle varasijalle 0,025 pisteen päähän karsintarajasta. Kukaan opiskelemaan valituista ei perunut, joten siinä alkoi ja päättyi minun akateeminen urani.

Isäni oli kunnianhimoinen ja hän yritti kovasti minua innostaa yliopisto-opintoihin. Nuorena minua eivät lukuhommat kiinnostaneet, joten nyt vasta kypsänä keski-ikäisenä kokeilin siipiäni. Halusin haastaa itseni ja pitää dementiaa loitolla.

Jos vielä jatkan opintojani ympäristötieteissä, on tavoitteeni saada luontokartoittajan pätevyys. Opettaja ainakin kannusti minua arvioissaan kovasti. Jatko-opiskelijaksi minusta ei ole, tai tarvitsisin siihen lottovoiton voidakseni tehdä sitä kokopäiväisesti.

Vanhempieni arvoista ei minusta ole. "Polvi pojasta paranee". Jo ukko oli työnjohtajana Räisälässä, niin kuin äitinikin osastonhoitajana Tampereella. Minä toimin vain työntekijänä. Isän kaltaista urheilijaa minusta ei tullut, eikä akateemisesti kultivoitunutta.

 

Eno 3

 Olen viime aikoina tavannut muutamia ihmisiä, jotka tunsivat enoni. Kuulemma hänen liikanimensä oli 'turhan pitkä'. 

Enollani oli pompannappi, eli Fiat 600. Kuuleman mukaan enoni istuessa sen takapenkillä, hän joutui pitämään jalkojaan etuikkunan ulkopuolella! En muista miten hän mahtui autoa ajamaan.

Kuva on vuodelta 1974 mökin pihasta. Pesemme enoni pitkäaikaisen tyttöystävän kanssa autoa. Muistan siinä olleen paljon tarroja. Muistan myös istuneeni tämän auton takapenkillä ja enoni ajoi niin kovaa kuin sillä ikinä pääsi.

Kuvasta näkee, kuinka kuivaa kangasmaastoa se aikoinaan oli ja miten harvaksi mökkitontit silloin hakattiin (kts.blogi 12.7.2021). Kuvan sinkkiämpäri on edelleen käytössä kesäkukkaruukkuna. Nyt auton paikalla on uudistaloni perustukset. Valokuvaajasta ei ole tietoa.

Yhtä vaille 2

 Edellispäivänä suoritin ympäristötieteen perusopintojen lopputentin. Kolme tuntia oli aikaa vastata kolmeen kysymykseen, jotka sisälsivät vielä lisäkysymyksiä. Aika ei minulle täysin riittänyt, enkä kyllä muutenkaan ole vakuuttunut vastauksieni laadusta.

Toivottavasti tentti ja essee menevät lävitse, ettei niitä tarvitsisi uusia. Opinto-oikeutta minulla on enää tämä vuosi.

Kuitenkin palkitsin itseäni tehdystä tentistä sillä, että menin eilen käymään ensimmäistä kertaa tälle vuodelle alueella, jonka puroa ja suota olemme yrittäneet suojella jo muutaman vuoden. Paikka on tuttu aikaisemmilta vuosilta, koska olen viettänyt siellä tuntikausia määrittäen kasvillisuutta, lintuja yms. Itse asiassa tämä alue ja siihen liittyvä suojeluprojekti oli se viimeinen kimmoke lähteä opiskelemaan ympäristötieteitä.

Minua oikein hävettää, etten aikaisemmin ole ennättänyt alueelle. Kevättalvi meni muutossa, uuden työn opettelussa ja opiskeluissa. Keväällä oli opiskelujen lisäksi uudisrakennukseen liittyen kaikenlaista säätöä. Alkukesästä suo kuhisi hyttysiä. Sitten tulivat helteet, eikä suolle olisi ollut mitään asiaa. Syksyllä mökin purku, muutto ja opiskelukiireet venyttivät käyntini tähän saakka.

Kaikki oli suolla ja purolla ennallaan. Suo oli kohmeessa ja osittain luminenkin, vaikka muualla oli sulaa. Harmaapäätikka (Picus canus) oli alueella uusi tuttavuus, kuten myös suppilovahverot.

Suomen neljän vuodenajan takia olisi luontokartoituksia tehdessä tärkeää käydä kohteessa useamman kerran. Tämä on suuri puute nykyisessä käytännössä.

Puronvarsikorpea

'Sua lähde kaunis katselen'

Suppilovahveroita

Kohtaamisia metsässä 3

 Seuraava kertomus tapahtui Tampereen Kaupin metsässä, jälleen kerran syksyisenä aamuna, kun olin koirani kanssa arkiaamuna aikaisin lenkillä. Kyseessä saattoi olla jopa nykyinen koirani, sillä tapahtumasta on alle 10 vuotta.

Aikaiset aamut ovat mukavia, kun muita liikkujia ei juurikaan ole.

Se oli ennen klo 06:tta, sillä latu-urien valot eivät vielä olleet syttyneet. Olimme vasta tulleet metsään ja suuntasimme kohti Pirunvuorta. Minulla oli otsalamppu valaisemassa tietäni ja koirani juoksenteli vapaana, mutta lähettyvillä.

Yhtäkkiä metsästä, vasemmalta puoleltani kuului yskähdys. Mitään ei näkynyt. Paikka, josta ääni kuului oli pusikkoista metsää. Ei valoa, ei mitään muuta kuin ihmisen yskähdys. Koirani pysähtyi ja murahti. Otin sen kiinni.

Nyt minua pelotti. Kuka vaanii pilkkopimeässä? Minuako vai jotakuta muuta? Jatkoimme matkaamme ja kohta syttyivät latu-uran valot. Mitään ei vieläkään näkynyt. Teimme lenkkimme niin kuin olin suunnitellut, mutta olin koko ajan varuillani kurkkien olkani ylitse ja pitämällä koiran kytkettynä.

Olen monta kertaa pohtinut, olisiko yskähdys voinut olla vaikkapa hirven (Alces alces) tai ketun Vulpes vulpes). Mutta tuskinpa...

Kuntoportaat iltavalaistuksessa

Ei marraslumi maassa pysy

 Parina päivänä on täällä Keski-Suomessa ollut pakkasta ja ohuehko lumikerros valaisten marraskuun lohduttomuutta.

Eilen iltapäivällä alkoi lumisade, ja lunta kertyi nopeasti muutama sentti. Vaan vielä on turha huokailla lumipeitteen pysyvyyden perään, mutta kyllä se talvi sieltä aikanaan tulee.

Rakastan lumimyräköitä! Lumen kieppuessa yltympäriinsä tuulen huminassa, muun maailman hävitessä lumivaippaan. Siitä tulee jonkinlainen turvallisuuden tunne, ehkä ilman tiiviyden vaikutuksesta. Ihan kuin se kietoisi minutkin syleilyynsä.

Lumimyräkän jälkeen on seesteistä, kaunista ja hiljaista. Ainakin hetken aikaa.

Lähde:

tunturisusi.com/saat/talvi.htm

Uusi työ 8

 Viime aikoina on tullut uudessa tai nykyisessä työpaikassani esille, että aloittamaani työtä tekisikin joku muu ammattilainen kuin mitä itse edustan. Karrikoiden sähköinsinöörin töitä tekisi putkiasentaja tai mekaanikko lentäisi lentokonetta. Pelkkä into tai reippauskaan ei kuitenkaan riitä takamaan ammattitaitoa. Tässäkään en halua vähätellä kenenkään ammattinimikettä, ammattiin johtavaa koulutusta tai ammattitaitoa. 

Olen ylpeä omasta työstäni, ammattitaidostani ja työkokemuksestani, mutta mitä järkeä tässä on? Kenen etua moinen käytäntö ajaa, ei ainakaan asiakkaan? Tässä mennään mistä aita on matalin! Käytäntö romuttaa mm. turvallisuuden ja on eettisesti ja moraalisesti arveluttavaa. Se ei myöskään lisää työviihtyvyyttä.

Minun oikeudentajua vastaan taistelee myös se, että kuka on vastuussa väärin tehdystä työstä, jos ammattitaidottomana mennään sorkkimaan toisen työtä. Esihenkilöt tietysti, ketkä tätä nyt ehdottavatkin. Mutta minä sen sotkun lopulta korjaisin.

Ei kiva! Ei yhtään.

Koirani irvistää kerjäämäänsä lumipalloa. Valokuvaaja I.P.

Viita 7

 Metsätyöt osaltamme jatkuvat viidassa. Tarkoitus oli kerätä lumppeja eli kaadetusta puusta katkaistuja rungon osia, jotka eivät täytä minkään puutavaralajin laatuvaatimuksia. Lumpista käytetään myös nimitystä leikko.

Viita, niin kuin aiemmin kirjoitin (kts. blogi 12.7.2021), oli kuusimetsää. Kun se kaadettiin, paikalle istutettiin mäntyjä. Tätä virhettä toistettiin paljon 70-luvulla, kun haluttiin kasvattaa nopeatuottoisammasta puulajikkeesta metsiä. Viidassa pohjavesi on 0,50 - 1,50 metrin syvyydessä, eli aivan liian kostea paikka kasvattaa mäntytukkia. Ja sen näkee joka kerta, kun menee viitaan. Lähes kaikki mäntypuut ovat jollakin lailla vaurioituneita. Sen takia lumppejakin sieltä saa runsaasti.

Neuvottelin joskus vuosituhannen vaihteessa metsänomistajan kanssa viidan ostosta. Ei sen puuston arvon takia, vaan siihen liittyvien muistojen ja sijainnin vuoksi. Pääsimmekin jo jonkinlaiseen neuvotteluun, kun omistaja sanoi tulevansa hinnassa vastaan. Hänelle se tarkoitti hinnannousua. Savolaista kieroutta, kenties? Minusta ei tullut metsänomistajaa.

Löysimme vielä paljon latvuksiakin, vaikka viidasta on tuotu jo useita kuormia. Joten puunajo ei vielä ole ohitse.

Lump sana tulee ruotsista tarkoittaen tyveystä. Lumpa verbi tarkoittaa tyvetä. Tyvileikko on puun juuripäästä, tyvestä katkaistu leikko. Lisäksi on välileikko, joka tarkoittaa puun keskiosasta katkaistua leikkoa.

"mystinen metsätyömies"

Lähde:

puuhuolto.fi/koneellinen-puunkorjuu/glossary/lumppi/

wikipedia: hylkyleikko

Jäljet johtavat 2...

Valokuvaaja I.P.

 Tontin kameravalvonnan lisäksi alustan pinnan tasoittaminen esimerkiksi havuilla tai haravoimalla on luotettava keino selvittää ketä tai mitä alueella on liikkunut. Kun naapuriimme tehtiin murto (kts. blogi 29.7.2021) seurasin poliisin tekemiä tutkimuksia. Hän pystyi mm. havuneulasista näkemään varkaan auton pysäköintipaikan. 

Siitä lähtien olen opetellut tulkitsemaan erinäisiä jälkiä maastossa. Olen myös kuvannut eläinten jättämiä jälkiä tai esim. saalistetusta kanalinnuista jääneitä sulkia, höyheniä ja konsultoinut niistä erästä ystävääni, entistä metsästäjää ja tämän blogin uskollista lukijaa👋 Monien vuosien kokemusten ansiosta olen kehittynyt melko hyväksi jäljittäjäksi ja siksi kutsunkin itseäni intiaaniksi. Ja tämä ei ole rasistista, vaan kunnioittavaa puhetta.

Ystäväni haravoi tontilleni alueen, mikä on ylitettävä, jos tontille mielii pääsevänsä. Toisella kohtaa vartioivat kaksi riistakameraa. Kuvan mukaiset, kahdet eri jalanjäljet ilmestyivät viime perjantaiaamuna riistakameran mukaan. Jälkien jättäjät olivat paikallisen sähkölaitoksen asentajia. Jäivät siis myös kameran muistikortin saaliiksi. Millä asialla tontilla kävivät, se jäi epäselväksi, koska siellä piti kaiken olla kunnossa sähköjen osalta.

Valvonta pelaa!

Tässä kohtaa haluan kiittää ystävääni J.M. ja toivottaa voimia❤

4/2020 metson pyrstösulkia. Käteni on mittakaavana

Liike on lääke 5

 Olen aina ollut yksilöurheilija, vaikka kilpailinkin joukkuevoimistelussa koulun joukkueessa ala-asteella. Minua ei ole koskaan urheilun massatapahtumat hirveästi kiinnostaneet, mutta muutamiin olen elämäni aikana osallistunut.

Vuosituhannen molemmin puolin osallistuin Pirkan hölkkään ja soutuun (kirkkovene) muutamia kertoja. Pirkan hölkkä oli liian kilpailuhenkinen tapahtuma minun kunnianhimottomuudelle. Tarkoitan tällä sitä, että muut osallistujat olivat liian tosissaan ja silloin porukassa liikkuminen ei ole mukavaa. Pirkan soudussa meillä oli tavoitteena vain se, ettei oltaisi viimeisiä.

Lisäksi olen kerran osallistunut Tampereen Taivaltajien järjestämään Tampereen laturetkeen sillä seurauksella, että sukseni hajosi jollain metsätaipaleella ja sieltä olikin hankalampi päästä pois. Osallistuin myös Kolilla järjestettävään Ahma-hiihtoon 2000-luvun alkupuolella. Nämä tapahtumat olivat leppoisia luonteeltaan, koska siellä kilpaili vain itsensä kanssa.

Suomi juoksee -tapahtumaan osallistuin 1998 ammattiliiton joukkueessa, kun viesti kulki Pirkanmaan ohitse. Ideana oli, että varsinainen joukkue sai levätä, kun otimme heiltä juoksuosuuksia. Meitä tuli työpaikalta viisi tuuraajaa ja eräänä iltana kesäkuun lopulla juoksin osuuden Juupajoella ja toisen Eräjärvellä, yhteensä 22 km. Toinen osuuksistani loppui puolenyön maissa. Tuo tapahtuma oli jännittävä sen takia, että viestiryhmän vauhdissa oli pysyttävä. Mutta helppoahan se oli, kun adrenaliinia oli riittävästi. Itsekseen juoksulenkeillä vauhdinjako kun on niin päivästä ja mielialasta kiinni.

Liike ei aina ole lääke. Yhtenä vuonna hiihdin Kolilla ollessani, seitsemänä päivänä 350 km! Eli joka päivä 50 km. Se oli sellainen kokeilu, kun jotkut työkaverit olivat kehuskelleet hiihtäneensä viikossa niin ja niin paljon. Täytyihän ne määrät ylittää! Loma ei vastannut tarkoitusta, sillä loman jälkeen oli kremppaa vähän joka puolella!

Mökin ikkunasta kuvattuna 30.8.2021

Metsän ekologinen laatu 2

"1950- ja 1960-luvulla Suomen metsiä alettiin hoitaa järjestelmällisemmin ja metsätyöntekijöiden määrä lisääntyi. Seuraavina vuosikymmeninä koneellistuminen muutti tilanteen. Hevoset ja miehet väistyivät monitoimikoneiden tieltä."

Nämä valokuvat ovat äitini ottamia vuodelta 1961. Ukko on metsätöissä hevosensa kanssa.

"Monet suomalaiset ovat metsänomistajia, joilla on suora mahdollisuus vaikuttaa omistamiinsa metsiin. Osa metsänomistajista saattaa hoitaa metsäänsä suositusten vastaisesti tai laiminlyödä toimenpiteet kokonaan."

Tiedän täältäkin metsänomistajia, jotka poistavat tervalepät, haavat ja yksittäiset kelopuut pois metsästään varmastikin tietämättömyyttään, ajatellen niiden huonontavan metsän laatua, kun tilanne on juurikin päinvastoin!

"Lehtipuut ovat lajirunsaudelle tärkeitä. Esimerkiksi haavan rungolla elää kymmeniä jäkälä- ja sammallajeja, lahottajasieniä, hyönteisiä ja kotiloita. Tikkojen hakkaamissa koloissa viihtyvät monet linnut sekä liito-orava ja näätä. Haapa on avainlaji, jota ilman moni muu laji ei tule toimeen."

Lähde:

Lyytimäki, J. Hakala, H. (2008). Ympäristön tila ja suojelu Suomessa. 417 s.

Kekri

 Elämme kekrin, keyrin tai köyrin aikaa, eli satokauden päättymistä ja talven alkamisen aikaa. Kekrin aika alkaa mikkelinpäivästä ja jatkuu pyhäinpäivää saakka.

Itse en ole koskaan ollut mikään juhlijatyyppi ja välttelen jo ekologisuuden takia kaikkea krääsää ja härpäkettä. Minua surettaa, että suomalainen kekri on muuttunut amerikkalaisten Halloweeniksi. Miksi emme voisi aidosti juhlia kotimaista satokautta ja ruokakulttuuria, sytyttää lyhtyjä, valoja, tulia synkkyyden keskellä ilman ainaista  ylikansallista kaupallisuutta?

Lähteet:

Kataja, M. (2021). Kekristä alkoi kissaviikko - Suomessakin oli riehakas, keppisteleva ja viina huurteen "Halloween", kunnes kansakoulu painoi sen unohduksiin. Yle.fi

Wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Kekrin_vietto

Wikipedia

'Taiteilija'

 Minulle tuli muutama vuosi sitten täyteen 20 vuotta, kun olen ohjannut erilaisia liikuntaryhmiä. Tähän en laske tekemääni taitoluisteluvalmennusta (kts. blogi 21.7.2021). Itse asiassa lopetin ryhmien vetämisen vähää ennen kuin sairastuin minut invalidisoivaan virustautiin (kts.blogit 7.5, 2.10, 5.10.2021). Siinäkin taisi olla noituutta tai ennaltatietämistä takana (kts. blogi 5.5.2021), että osasin laittaa pillit pussiin juuri ennen H-hetkeä. 

Pidin jumppaa/allasjumppaa/ulkoliikuntaa hyvin erilaisille ryhmille omakotitaloyhdistyksissä, naisvoimisteluseurassa, parin eri työpaikan vapaa-aikayhdistyksessä, kaupungin alaisuudessa jne. Ohjaustunteja saattoi olla useampi viikossa työpäivien jälkeen. Motivaatio ryhmien pitämiseen oli lisätienestien ohessa fyysisen kunnon ylläpitäminen ja esiintymishalu. Minulle esiintyminen luistellen, tanssien tai voimistellen on ollut aina luontevaa. Näytteleminen tai esim. puheen pitäminen onkin sitten jo toinen juttu.

Lapsena esiinnyimme paljon laulaen lapsuudenystäväni (kts.blogi 29.6, 5.9.2021) ja hänen veljensä kanssa, varsinkin kahden viikon Somerolla viettämämme kesäloman aikana. Mökillä ei ollut tv:tä, joten me lapset keksimme illan ratoksi aina uudet esitykset. Ainakin Katri-Helenan 70-luvun biisit tulivat kuulijoille tutuiksi viimeistään silloin.

Kesä 1977

Anyway, huvittavinta tässä jutussa on se, että saan sitten joskus vähäpätöistä taiteilijaeläkettä (TaEl-työt) työeläkeotteen mukaan. Eli olisin voinut pitää '20-vuotistaiteilijajuhlat', vähän niin kuin OIKEAT taiteilijat tuppaavat pitää.

Lopettamispäätöstä en ole katunut. Tai niin, ettei enää tule venyteltyä kuin satunnaisesti. Ehkä sitäkin sitten, kun elämäni rauhoittuu ja aikaa jää enemmän itselle kuin nyt.

Valokuvaaja ei ole tiedossa.

Hajamietteitä 4

 Viime perjantaina kuvan hevonen siirtyi ajasta ikuisuuteen. Se oli 32-vuotias. Se oli ilmeisesti aamulla tallissaan piehtaroinut, muttei päässyt enää jaloilleen. Sen takajalat eivät kantaneet. Se oli ollut kivuton, sillä sille maistuivat vielä heinä ja omenat. 

Valokuvaaja 5.9.2021 M.N. Taustalla näkyy tamman jälkeläinen.

Tarkastelin viikonloppuna tontin kahden riistakameran tallenteita. Molempiin kameroihin oli 'jäänyt' täysin vieras pariskunta, jotka kävelevät tontin poikki kuin kotonaan! Pitäisiköhän tässä kohtaa lainata Friedrich Nietzscheä:"Uteliaisuus hiipii kovaonnisten kotiin käyttäen nimenään velvollisuutta tai sääliä."

Mökkitontilleni johtavan tien varteen rakennutti reilu 10 vuotta sitten pariskunta hulppean, arkkitehdin suunnitteleman hirsitalon kaikilla mausteilla. Talo poikkesi paikallisista mökkipahasista huomattavasti sekä kooltaan ja sijainniltaan, että arkkitehtuuriltaan. Olin sattumalta koirani kanssa aamulenkillä talon lähistöllä muutamia vuosia sitten, kun vastaani tuli pariskunta. He kertoivat avoimesti tulleensa nimenomaan katsomaan taloa kymmenien kilometrien päästä.

Alla olevassa kuvassa on kuollut kärppä (Mustela erminea). Se makasi tiellä yhtenä aamuna. Liekö saanut autosta osumaa, vaikkei päälle päin näkynyt mitään vauriota. Tai sitten sen aika tuli täyteen. Iltapäivällä kärppää ei enää ollut. Luonnon oma jätehuolto (korppi, harakka, naakka, varis) taisi hoitaa loppujalostuksen.

Näissä hajamietteissä oli kuolema läsnä. Muutaman päivän kuluttua vietämme pyhäinpäivää. Sytyttäkäämme kynttilät läheisten muistoille!

Paikallista 4

Minulle riittää edelleen ihmettelemistä paikallisissa murteissa. Tässä vielä muutamia selvennyksiä.

Lankaantua tarkoittaa samaa kuin mennä puihin, eli käsillä oleva asia ei etene. 

Älee tarkoittaa kipeää; "Tekipä äleetä!" Voidaan käyttää myös kuumien löylyjen yhteydessä.

Myryäminen on vuoteessa levottomasti kääntyilyä, pyörimistä.

Tappaiskeitto on näin hirvestysaikana täällä päin suosittu ruoka. Siihen tulee hirven (tai muun eläimen) sisäelimiä: maksa, munuaiset, sydän, keuhkot ja näiden lisäksi perunaa ja muita juureksia.

Marto maa tai lehmä. Tuottamaton maa tai lehmä, jota ei saa tiineeksi. Itse olen kuullut mahosta lehmästä. 

Tontti kuvattuna 9.10.2021 järveltä päin. Näkymä on muuttunut tämänkin jälkeen