![]() |
| Mökki |
Minulla on ollut tapana nimetä paikkoja "omilla nimillä", ne joissa liikun säännöllisesti. Tämä juontaa siitä, että usein alueella on ollut joku mielenkiintoinen lintu tai luontohavainto tai vain maisemallisesti kaunis tai merkityksellinen paikka. Paikan nimeäminen selventää omassa ajattelussa, muistiinmerkitsemisessä tai tarinoissa alueen hallitsemista. Kyllähän karttaa tulee paljonkin luettua, muttei kartoissa ole pienille paikoille nimiä.
Kiipijäkallio sai nimensä siitä, että sieltä kerättiin paljon polttopuuta, alueen avohakkuun jälkeen. Ystäväni havaitsi piikiipijän pesinnän haljenneessa männyssä. Polttopuut Kiipijäkalliolta tulivat käkeen (blogikirjoitukseni 14.7.2021 käenpoikasesta). Nimesimme siis polttopuupinon käeksi. Käki oli monta vuotta pystyssä, koska siinä oli niin paljon polttopuuta.
Parkkaamo sai nimensä siitä, kun tutustuin ystävääni hänen kuoriessaan pitkiä havupuiden runkoja. Ennen vanhaan puiden kuorimista kutsuttiin parkkaamiseksi. Puut kuorittiin, jotta ne kuivuisivat hyvin ja siten säilyivät pinottuina pitkään esim. rakentamista varten.
Pisa sai nimensä Italian Pisan kaltevasta tornista. Pisa meidän puhekielessämme tarkoitti tiettyä paikkaa, missä oli vinoon kallistunut iso puupino. Puut pinosta on nyt jo poltettu.
Kanjoni on äitini nimeämä paikka kahden vuoren välissä, niin kuin maantieteessäkin nimetään. Se ei vain ole sellainen syvä, veden kaivama ura. Sola olisi kuvaavampi tässä tapauksessa, mutta olkoon kanjoni. Äitini myös teki paljon polkuja lähialueen metsiin, joista osa on vieläkin käytössä.
Neidonkielentie juontaa samannimiseen kasviin, mitä kasvoi aikoinaan tien varressa.
Kettutie ja Kurkitie kuvaavat eläimiä, joita tiellä kulkija on ensimmäisen kerran nähnyt tietä kulkiessaan. Kyseessä ovat metsätiet, joita ei ole virallisestikaan nimetty.
Ukon metsä kuvaa isoisäni aikoinaan omistamaa metsää, mikä on jäänyt niistä ajoista pystyyn ja on satumaisen hieno retkikohde edelleen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti