Kirjallisuus

  Etten ihan liikaa elämänmuutoksestani innostuisi, voisin ottaa Leo Tolstoin sanoista vaarin:

"Ikuisen virheen tekevät kaikki ne ihmiset, jotka luulevat onneksi toiveittensa täyttymistä."

Löysin Venäläisen Viisauden Lähteillä -kirjan runsaasta "kirjastostani", jota lajittelen takaisin kirjahyllyyn. Sieltä löytyy kaunokirjallisuuden klassikoista sotakirjallisuuteen, ruotsinkielisistä maailman historiaa, geologiaa ja lintuja käsittelevistä kirjoista lyriikkaan. Sotaa käsitteleviä ja ruotsinkielisiä kirjoja sain isältäni aikoinaan. Ja voin tunnustaa etten ole lukenut sotakirjoista ainuttakaan. 

Ilokseni löysin hyllystäni myös ikään kuin uusia kirjoja, joita en ole lukenut. Sitku -mentaliteetillä ne saattavat tulla luetuiksi.

Perstuntumalla

 Koko muuttoprosessi ja opiskeluni työn ohessa on vienyt kaiken vapaa-aikani ja oikein hävettää, kun olen menettänyt tämän hienon talven!

Tämä kuva kertokoon tunnelmia. Välillä pitää ottaa aiheesta perstuntuma, jotta tajuaa oleellisen, eli sen ettei ihminen ole kone.

Umpihankihiihto on upeaa. Vauhti ei pääse kasvamaan liian suureksi, paitsi hangen kuorilla. Niitä tosin ei vielä tälle keväälle ole ollut. 

Metsäsukset ovat mitä oivallisin tapa liikkua siellä, missä muut eivät. Ja se ehkä kuvastaa mielenmaisemaanikin. Tykkään mennä pääsääntöisesti koirani kanssa kahdestaan välillä ihan mahdottomiinkin paikkoihin. Koirani väliin karsastaa reittivalintojani, mutta kunnon kehut ja silitykset siivittävät taas matkaa. Koirani jopa kieltäytyy yhteistyöstä, kun olosuhteet ovat liian vaativat sen mielestä. No, sen kokemuksella muutan minäkin suunnitelman plan b:ksi.

Kevättä ilmassa

 On se aika vuodesta, että kuvassa olevan kelloköynnöksen (Cobaea scandens) siemenet päätyvät multaan. Tämä on mielenkiintoinen kasvi, vaikka sen kylväisi kuinka aikaisin tahansa, sen kukkiminen alkaa varsin myöhään ajatellen Suomen kesää, eli viime kesänäkin syyskuun lopussa ja 2019 elokuun puolen välin jälkeen. Joskus kukkiminen alkoi vasta lokakuussa!

Olen kasvattanut näitä mökillä lähes 10 vuotta. Tilasin aikoinani siemeniä postimyynnistä ja jäin koukkuun. Kelloköynnös on riittävän haastava kasvatettava, varsinkin keväällä, kun hennot taimet pääsevät ensi kertaa ulkoilemaan. Parina peräkkäisenä vuotena juurikin kevään vaihtelevat sääolosuhteet tuhosivat taimet. Minulla ei ole kasvihuonetta, joten sekin tuo oman vaikeutensa kasvattamiseen.

Kevättä on ollut ilmassa näiden lauhojen ilmojen alkamisen jälkeen. Metsästä kuuluu käpytikkojen rummutusta, tiaisten reviirilaulua ja linnunpönttöihin kurkistelua. Tampereella viime viikolla varikset (Corvus cornix) parittelivat, joten uskottava on valon voimaan, vaikka vielä silloin oli hyytävä ilmanala.

Aloittaen vuoden vaihteesta, eräs työkaverini merkitsee viikottain entisen työpaikkani kahvihuoneen taululle, kuinka paljon päivä pitenee illasta. Se on hyvin konkreettista, vaikkei eroa aluksi edes huomaa. On vain sitä pimeää. Ja tietoisuus siitä, että päivä pidentyy myös aamusta, luo toivoa näihin nykyisen huikaiseviin kevättalven päiviin, valoon. Ja lopulta kesään.

Idylli

 Muutin kirkonkylään asumaan. Täällä meno on todellakin erilaista verrattuna suureen kaupunkiin. Talvisaikaan ei kylällä juurikaan turistit tai kesäasukkaat raitilla kuljeskele, vain vakituiset asukkaat. Eilen paikallisen ruuhkan aiheutti koululaisbussi, kaksi henkilöautoa ja potkukelkkailija. Se on sitä idylliä, mitä ennen katselin ohikulkevan auton ikkunasta. Nyt voin kokea sen itse.

Aika pysähtyy, ei ole enää kiirus minnekään. Se on balsamia haavoille kaiken työssä koetun hektisyyden ja ylikuormittuneisuuden jälkeen. 

Kuvittele, jos liikkuisimme Tampereen Hämeenkadullakin bussien, henkilö- ja kuorma-autojen ja tulevaisuudessa liikennöivän ratikan sijaan vain lihastyöllä; kävellen, potkukelkoilla ja polkupyörillä ilman sähköavusteisia sovelluksia. Tai hiihtäen.

Sehän olisi nykyajan ihmisille dystopia, mutta kaikki on mahdollista. Kirjailija Ilkka Remeksen kirjoissa mm. Jäätyvä helvetti kuvataan yhteiskunnan luhistumista mm. sähkönjakelun katkettua.

Kaikki on itsestään selvää, kunnes ei enää ole. Siitä ei ole kuin vuosi, kun mahdottomasta tuli mahdollinen. Koronan jälkeen mikään ei ole ollut normaalia ja sitä mitä pidimme itsestään selvänä, ei sitä enää ole.

Muuttoa 3

 Eilen se sitten konkreettisesti tapahtui. Muutin mökkikuntaani. Sinne, missä olen koko ikäni käynyt, ensin lapsena ja nuorena isovanhempieni luona, sitten aikuisena ja lopulta mökin omistajan ominaisuudessa.

Tampereella muuttoautoa pakatessa ja matkaan lähtiessä tuli taas jäätävää sadetta siten, että tuulilasiin tarttui samanlainen tahmea hyhmä, kuin 21.2.2021 kirjoittaessani, ja joka ei totellut tuulilasin pyyhkijöitäkään. Lumisateeksi vesisade muuttui Jämsässä.

Varsinainen muutto kävi rivakasti, kun käytin muuttofirmaa ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Määräpäässä turvaverkko otti minut huostaansa. Se tuntuu upealta. Se on sellaista, mitä Tampereella ei minulla ole.

Muutan ensin vuokralle. Suunnitelmana on rakennuttaa paremmin varusteltu talo vaatimattoman mökkini paikalle. Olen yhden askeleen lähempänä unelmaani. Unelma-askelmittari on antanut minulle askeleita viimeisen kuukauden ajan enemmän kuin moneen vuoteen! Tähdet ylläni ovat nyt oikeassa positiossa. Onko tämä kaikki johdatusta vai sattumaa?

Muuton jälkeen iltapäivällä tulimme ystäväni kanssa mökille palautumaan; hoitamaan kivistäviä lihaksia saunoen ja uiden. Kiteyttäen: väsynyt, mutta onnellinen.

Muuttoa 2

"Elämä on nyt.

Mukana kulkevat he, jotka eivät ole enää täällä.

Heidän askeltensa kaiku, 

heidän äänensä sointi, 

heidän rakkautensa peruskallio epävarmuuteni alla.

Heidän rohkaisunsa sanat silloin kun en osannut ottaa riskiä.

Uskallan mennä eteenpäin.

Tiedän, mistä olen tullut."

 

Yllä oleva runo on Anna-Mari Kaskisen kirjasta: Elämä on nyt, vuodelta 2016. 

Nyt mennään! Hei hei entinen, täältä sitä tullaan avoimin mielin!

Jäätää

Kuva on eilisillalta, kun jäätävä sade tarttui ikkunoihini. Tällaista ilmiötä en muista ennen kohdanneeni, en ainakaan asunnon ikkunoissa.

Tänään, tätä kirjoittaessa, ikkunat ovat lähes tulkoon jo kirkkaat, sulaneet. Sen sijaan teillä on liukasta, koska se sama jäätävä sade teki liukkaan kuoren niille. 

"Suomessa jäätävät sateet eivät ole tiettävästi aiheuttaneet mitään erityisen merkittäviä vahinkoja, mutta yksi tunnetuimmista jääsateista oli Kanadassa vuonna 1998. Tuolloin usean päivän ajan sarja jäätäviä sateita aiheutti suurjännitelinjoja ylläpitävien tornien romahtamisen jään painon vuoksi. Miljoonat jäivät ilman sähköä, osa moneksi viikoksi tai jopa kuukaudeksi. Tiettävästi 35 ihmistä menehtyi. Pohjois-Amerikassa taloudelliset vahingot olivat arviolta noin 5 miljardia dollaria. Pahimmillaan jäätä kertyi pinnoille yli 10 cm kerroksiksi. Tapausta on kutsuttu Kandan pahimmaksi luonnonkatastrofiksi."

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://saabriefing.wordpress.com/tag/jaatava-sade/&ved=2ahUKEwjxka2gqv3uAhXxs4sKHS2hC6sQFjABegQIBBAD&usg=AOvVaw28cjHOxby9Kfq2YuJRKnwU

 

Muuttoa

 Terveiset täältä muuttolaatikoiden ja pakkausmateriaalien keskeltä! Olen saanut rauhassa käydä maallista omaisuuttani lävitse ja löysin onnittelukortin, jonka äitini antoi minulle valmistuttuani ammattiin kauan sitten. Äidistänikin on aika jo jättänyt. Teksti on lainaus ja pieni ote Eino Leinon Hymyilevää apolloa:

"Työs olkoon suurta tai pientä vaan, kun vain se tähtää suurempaan ja kun sitä palkan et tähden tee, työ riemulla palkitsee."

Eläinrakkautta

 

Sain hyvät elämän edellytykset varhaislapsuudesta lähtien, kun vietin paljon aikaani isovanhempieni hoivissa maatilalla. Siellä oli lehmiä, lampaita, hevonen, koira, kissoja ja kanoja. 

Jo pikkutyttönä keräsin loukkaantuneita perhosia ja muurahaisia perustamaani "sairaalaan".

Vaikka vartuinkin kaupungissa kouluja käyden, kiintymys tietysti isovanhempiin ja maalla elämiseen säilyi. Ja nyt siitä on tullut se kannattelevat voima, mikä vie minua kohti niitä sijoja, missä sain viettää nuo lapsuuteni lämpimimmät muistot.

Syyskuussa 2020 tutustuin kuvassa esiintyvään oriin sattumalta. Olin ystäväni kanssa metsätöissä läheisessä metsässä. Metsään kuljetaan laitumen vierestä, jossa ori oli. 

Siitä saakka olen käynyt tapaamassa sitä ja tallin muitakin hevosia vieden niille herkkuja ainakin kerran viikossa. Sydän rinnassa läikähtää, kun tervehtiessäni ääneen laitumella olevia hevosia, ne hirnahtelevat minut tervetulleeksi. Jokainen niistä on oma ainutlaatuinen yksilönsä.

Opiskellessani ammattiini aloitin ratsastustunnit. Kävinkin tunneilla parisen vuotta, kunnes eräs ori heitti minut selästään suoraa takalistolleni. Sen jälkeen olen vain satunnaisesti istunut hevosen selässä.

Turpaterapia on parasta! Saatan vielä joskus nousta ratsaillekin, mutta enemmän haluaisin työskennellä hevosen kanssa vaikkapa metsätöissä.

Kulttuurimaamerkki Tampereella

 "Minä rakastan sinua. Minä sanon sen kaikille."

Kaikkea löytää, kun pitää silmänsä auki.

Voiko olla kauniimpaa?

Vanha asunto

 Juuri nyt soi Philip Glassin Glassworks!

Sain hyvän ostotarjouksen asunnostani, minkä hyväksyin.

Elämää mökillä 3

 Olemme harrastaneet avantouintia yli 20 vuotta ja se kuuluu päivittäisiin rutiineihin mökillä aamuin-illoin. Tänä talvena löysin avannon reunalta sauvaluteen (Ranatra linearis). Sellainen puuntikun näköinen kaveri, pitkine jalkoineen. Se voi tosiaankin tulla hengittämään avannon pinnalle talvella.

12.2.2021 kirjoitin, kun olimme kovilla pakkasilla mökillä. Silloinkin kävimme pulahtamassa järvessä. Kuten avantouimarit tietävät, vesi tuntuu lämpöiseltä kovalla pakkasella ja onhan se (-4° ja risat), jos ulkona on -30°. Kova tuuli on kaikkein pahin avantouinnin kannalta. 

Tuollaisen kuvassa olevan pienen avannon haittana on terävät jään reunat, joihin tahtomattaankin itsensä teloo. Iho on kuin paperia suhteessa jäähän.

Ero

 Sain kutsun pieneltä työporukalta, ja heidän toiveestaan kävimme eilen syömässä tamperelaisessa, jo legendaarisessa ravintolassa. Koin taas kerran upean yhteenkuuluvuuden ja hyväksynnän tunteet, mitä viime aikoina saavutimme työryhmän sisällä. Eikä märehditty lähtöäni, eikä koronarajoituksin halattu jäähyväisiksi. Just fade away.

Pyöräilin kotiin pimeän kaupungin lävitse itkien. Tai taisi pakkanen jäädyttää kyyneleet silmiini. KIITOS rakkaat työkaverit! Yhteistyössä on voimaa.

Elämää mökillä 2

 Olen pitänyt koko aikuisikäni päiväkirjaa mökillä olosta: päivän lenkkeilyreiteistä, havainnoista, säätilasta, nautitusta ruoasta yms. Kerran vuodessa tiivistän kuluneen vuoden tapahtumia ja tuntoja yhteen.

Olen kolmena viime vuotena ollut yhteenä 544 yötä mökillä. Se on paljon, etenkin kun vakituisen asunnon ja mökin välimatkaa on reilut 200 km yhteensuuntaan.

Olen käynyt mökillä tiiviisti 30 vuoden ajan. Se on minulle elämäntapa, henkireikä, paikka missä olen syvässä yhteydessä luontoon. Osa luontoa.

Suomalaiset ovat vapaa-ajan asunnoillaan vain 37 yötä vuodessa (Adamiak, C. ym. Vapaa-ajan asuminen Suomessa – Asukas- ja kuntakyselyn tuloksia vapaa-ajan asumisen nykytilasta ja kehittämistarpeista. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 22/2015). Koronan tuomat rajoitukset ja suositukset varmastikin muuttanevat tilastoja.

Elämää mökillä

 Isovanhempani hankkivat mökin luopuessaan maatilan pidosta. He ostivat mökin valmiina. Myöhemmin mökkiä remontoitiin useaan otteeseen pieteetillä ja huomasimme miten huonoja ratkaisuja rakentaja oli tehnyt. Porin Matti ja takka olivat ihan liian heppoiset mökin lämmitykseen, puutarhaletku saunan viemäriputkena vähän väliä tukossa ja yksinkertaiset ikkunat pitivät huonosti pohjan tuulen mökin ulkopuolella.

Muistan erään kylmän kesän 70-luvulta, kun istuimme usein mummon kanssa saunan lauteilla tehden käsitöitä. Saunaa lämmitettiin siis sen verran, että pystyimme olemaan siellä vaatteet päällä. Mökki oli asumiseen tuolloin liian kylmä.

Luksusta pukkaa matalaankin majaan. Aurinkopaneeleilla on saatu valoa ja virtaa kaiken maailman vempaimiin. Puuliesi, takkasydän, kaasuhella, -uuni ja -lämmitin tuovat lämpöä riittävästi ja saunaa voi käyttää sen varsinaiseen tarkoitukseen. Mökin vuorauksia on vahvistettu eri suunnista, vaan vielä yrittää pohjan tuuli tulla vierailulle.

Ystävyys

 Kotikaupungista muuttoa tehdessä teen luopumista monessa asiassa. Kävelin viime viikolla keskustaan ja katselin kaupunkia toisin silmin. Näin yksityiskohtia ja tein huomioita, kun nostaa katseensa katutasosta ylemmäs, kuten vanhojen rakennusten hienon arkkitehtuurin tai kanahaukan hätyyttäessä kesykyyhkyjä Hämeenkadun yllä.

Luopumista teen erityisesti työyhteisööni, missä sain kasvaa ihmisenä ja ammatissani.  Olen kovin onnekas, kun olen saanut työurallani tutustua ja erityisesti työskennellä monen ammattilaisen (isolla A:lla) ja ihanan ihmisen kanssa. Työssäni olen kokenut monet liikutuksen hetket, etenkin onnistumisen hetkinä. Ja noita hetkiä on lukuisia. Olen hyvin kiitollinen.

Ja näin ystävän päivänä sopii ylistää ystäviään. Sen teen Vladimir Vysotskin (1967) sanoin, mitkä Juha Vainio suomensi. Tämä on 3. säkeistö:

"Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Ajat ankeimmat selvittää
Kuka viereesi jää
Kun on sinulla vaikeaa
Ja kun tarvitset auttajaa
Silloin ystävyys punnitaan
Menee muut menojaan
Siitä tunnet sä ystävän
Kun on vierelläs vielä hän
Turhat tuttavat luotas ois
Hävinneet pian pois"

Talvi

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä

"Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu –
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu
tuul’ ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll’ on myötä,
kun latu on aukaistu edessään –
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens’ itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, –
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss’ oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ –
mut käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa."

Eino Leino

Kieppi

 Käydessäni tammikuussa uudessa työpaikassani työhaastattelussa oli kovat pakkaset. Haastattelua edeltävänä yönä lämpötila laski -30 asteeseen. Olin ystäväni kanssa mökilläni yötä. 

Mökki on ollut sivullani 50 vuoden ajan ja rakennettu silloisten tarpeiden mukaan kesämökiksi. Vuosien saatossa mökkiä on remontoitu, mutta edelleen se on alkeellinen nykystandardien mukaan. Ei juoksevaa vettä, ei sähköä. Ystäväni laittoi kellon herättämään läpi yön kahden tunnin välein, jotta takkasydämessä säilyi tuli ja pysyimme lämpöisinä. 

Palasin mökille haastattelusta puolelta päivin ja kävelin lumi narskuen kengän pohjissa. Oli tyyntä, mutta ihmettelin mistä kuuluu saman kaltaisia ääniä kuin lumet putoaisivat puiden oksistoista. Teeret (Lyrurus tetrix) nousivat kiepeistään pelästyessään askelteni ääniä. Sama ilmiö tapahtui vielä illalla, kun tein lenkkiä koirani kanssa.

The World is burning...

Kolme viikkoa sitten sain ensimmäisen koronarokotteen. Rokotuksen jälkeen suositellaan istumista 15 minuutin ajan. Tulin istumaan autioon odotusaulaan ja radiossa soi taustalla Poets of the Fall. Carneval of Rustin loppuosassa lauletaan maailman palamisesta.


Ihmisistä autio tila. Juuri saamani koronarokote. Musiikin melankolia. Kaikki tämä absurdi maailma, missä nyt elämme sai ajan hetkeksi pysähtymään.

 

Matka alkakoon

 Pari päivää sitten oli viimeinen päiväni nykyisellä työnantajallani, missä olen työskennellyt kaiken kaikkiaan +26 vuotta.

En ole eläkkeelle jäämässä, vaan tekemässä suuren muutoksen elämässäni. 

Sain vajaa kuukausi sitten työpaikan pienestä kunnasta ja olen jättämässä suuren kaupungin pölyt taakseni.

Tämän blogin on tarkoitus seurata matkaa maalle, kohti tuttua ja tuntematonta, kohti unelmia.

Katsotaan minne se vie.

(Blogissa julkaistut valokuvat ovat pääasiassa kirjoittajan itsensä ottamia. Ellei näin ole, on kuvien yhteydessä maininta valokuvaajasta, jos sellainen on tiedossa.)