Näillä retkillä löytyi monen monta hyvää marja- tai sienipaikkaa. Eräällä retkellä kohteessamme lensi kaksi kalasääskeä (Pandion haliaetus). Menin samana iltana järvelle uudestaan ja löysin niiden pesän!
Äitini poismenon jälkeen olimme eräällä suolla ystäväni kanssa suomuuraimia keräämässä, tuli samalla suolla käyskentelevä marjastaja kysymään mistä tiesimme kyseisen paikan. Tämän marjapaikan tieto oli kulkenut perimätietona paikallisilla. Äitini oli löytänyt paikan omilla retkillään, opettaen sen minulle. Perimätietona meilläkin, mutta alun perin sattumalta, pienellä onnenkantamoisella. Hyvät marjapaikat ovat varjeltuja salaisuuksia, vieläkin.
Tänä kesänä en ole ehtinyt tehdä seikkailuretkiä ympäristöön, kun viikonloput ovat ainoat vapaat. Koiraystäväni kuntokaan ei ole sallinut rämpimisiä.
Harjoittelen myös suunnistamista retkilläni ihan vain taidon ylläpitämisen vuoksi. Vaikka minulla onkin hyvä suuntavaisto, pilvisellä kelillä ja oudossa maastossa tulee virheitä.
Ja sekin, jos joutuu tutussakin maastossa ns. metsänpeittoon eli tilaan tai paikkaan, mihin luonnossa liikkuja voi joutua. "Metsänpeittoa on pidetty metsänhaltijoiden tai maahisten maailmana. Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi."
Lähde:Wikipedia
Minulle on käynyt muutaman kerran näin. Tuntuu kuin aivot olisivat tehneet kuperkeikan kallon sisällä. Metsänpeittoon joutuminen on tuntunut ihan kipuna päässä! Onko se sitten jonkinlaista noloutta siitä, että tutussa paikassa menettää suuntavaisto ja ajantajun?
Pertti Seppälä on suomentanut ja toimittanut kiinalaisia erakkorunoja: Vaeltavat pilvet.
Shiwuun eli Kivimaja (1272-1352) kirjoitti:
Kun tulin tälle vuorelle,
kaikki huoleni katosivat,
ja kun sydämeni oli rauhoittunut,
annoin kiihkeän maailman mennä menojaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti