Puu kaatuu!

 Eilen se alkoi. Tontilta puunkaato! Kovan luoteistuulen takia kaikkia puita ei uskalla vielä kaataa, koska lehvästö ottaa tuulen kuin purje ja puun suuntaaminen on vaikeaa.

Ajelin mökille päin töistä ja kuulin radiosta Sergei Prokofjevin Romeo ja Julia -baletista ensimmäisen näytöksen Dance of the Knights ("ritarien tanssin"). Prokofjevin musiikki on ristiriitaista ja tämä kappale kuvastaa hyvin nyt tunteitani; kaksijakoisuutta liittyen suruun ja ikävään vanhasta luopumisen johdosta ja toisaalta myös helpotukseen asioiden etenemisen suhteen.

Mökin pihaa ennen puunkaatoa

Sergei Prokofjevin Romeo ja Julia -balettia kävin katsomassa lähes parikymmentä vuotta sitten äitini kanssa Tampere-talossa. En muista, minkä venäläisen tai virolaisen balettiryhmän esitys oli, mutta se teki minuun unohtumattoman vaikutuksen.

Ensiksikin Prokofjevin musiikki on omassa synkkyydessään erittäin voimaannuttavaa. Toiseksi baletin loppu oli hienosti toteutettu.

Loppukohtauksessa Romeo on kuollut ja Julia löytää Romeon kuolleena. Julia tappaa itsensä Romeon tikarilla. 

Baletissa Julia kuolee lähelle Romeota. Musiikki loppui. Toteutuksessa kapellimestari oli näkyvissä yleisölle niin kutsutusta orkesterimontusta. Yleensähän oopperoissa tai baletissa orkesteri on "piilossa" siellä, ettei huomio kiinnity liiaksi heihin. Kapellimestari  nousi johtajankorokkeeltaan, käveli kuolleiden nuorten luokse estradille ja liitti heidän kätensä yhteen. Pidättelin itkua, johon kiteytyi syvä liikuttuneisuus musiikin voimasta ja baletin hienosta tulkinnasta. Koko yleisö oli hiiren hiljaa, kun kapellimestari liitti nuorten käsiä yhteen. En pystynyt pidättelemään itkua, vaan nyyhkäisin tahtomattani niin kovaa, ettei se tainnut jäädä keneltäkään isossa, täysinäisessä salissa huomaamatta.