Tällä viikolla näin vielä kun kuikkaemo (Gavia arctica) ruokki poikastaan. Pari päivää sitten huomasin kuikkaemot järvellä ilman poikastaan. Ne tuntuivat silloin tähyilevän taivaalle kuin odottaen poikasen tulevan lentoharjoituksiltaan. Eilen, kun oli hieno ilma ja kävin soutamassa, emot edelleen etsivät poikasta ikään kuin kuuntelemalla vedenalaisia ääniä eli upottamalla nokkansa veteen.
"Lentokykyisellä poikasella ei ole juuri mitään yhteyttä koiraaseen, lukuun ottamatta ruokintaa, kun taas yhteys naaraaseen säilyy pitkälle syksyyn. Öisin perhe on elokuun loppuun saakka yhdessä. Syyskuussa tapahtuu perhesiteiden löystyminen. Emot voivat ruokkia vielä syyskuun loppupuolella."
Lähde:
Lehtonen, P. (2010). Kuikanpoikasen kehittyminen. Gavia 4 - joulukuu 2010. Julkaisija Birdlife Suomi, Gavia-työryhmä.
Koko kesän olen saanut seurata kuikkaperhettä järvellä. Koen nyt luopumisen tuskaa monellakin tasolla. Varmaan kuikkaemoillakin on huoli ja hätä missä poikanen on, vaikka ehkä sisimmässään tietävät asioiden menevän näin. Ne ovat saaneet ainoan poikasensa vahvaksi ja itsenäiseksi. Se elää vaistonsa ja vuosituhanteisen luonnonvalinnan varassa.
 |
| Vielä on kesää jäljellä, edes tämä hetki! |
Näin eilen vielä yhden haarapääskyn (Hirundo rustica) erään karjatilan pihapiirissä. Vähiin käy! Niin se taitaa olla tämä kesä taputeltu. Kohta puoliin lähtevät kurjet ja hanhet muutolle, kun sopiva koillistuuli alkaa puhaltaa. Se hetki on kaihoa täynnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti