Suru

 Ilmanalan viilennettyä lähdin tänä aamuna metsään ja suolle katsomaan marjasatoa. Reppuuni otin suojaavia vaatteita, mutta pärjäsin sortseissa, hihattomassa paidassa ja saappaissa. Joitakin öttiäisiä, lähinnä paarmoja kiehnäsi ympärillä, muttei se menoa haitannut.

En ollut käynyt tällä suolla kun viimeksi lumien aikaan. Se on sellainen "salainen" pieni suon pläntti isomman keskellä, jonka äitini aikoinaan löysi. Löysi sillä, että siellä oli suomuuraimia eikä paikkaa tienneet muut. Tai varmasti ovat aikoinaan tienneet, mutta vieneet tietonsa mukanaan hautaan.

Viime kesänä tältä suolta löytyi ihan mahdottomasti suomuuraimia. En ole koskaan löytänyt sieltä, tai ylipäätään mistään niin paljon marjaa.

Nyt suolle oli ilmestyneet punaiset nauhat. Se merkitsee aina hakkuuta. Nauhojen solmu on sillä puolella puuta mikä alue hakataan. Metsäkeskuksen metsänkäyttöilmoituksissa ei vielä näkynyt minkä tyyppinen hakkuu on tulossa.

Metsään ilmestyneet punaiset nauhat aiheuttavat minulle surua. Surua siksi, että ensinnäkin metsä jää ihan kauheaan kuntoon isojen metsäkoneiden siellä myllätessä. Tieurat, joita koneet tekevät ja ajavat raskaassa lastissa kaivertavat syvät urat metsänpohjaan. Ja päästäkseen sinne keskelle suota, ne tallovat alleen paljon biomassaa. Toiseksi kenttäkerros muuttuu tai häviää useiksi vuosiksi. Tässäkin tapauksessa suomuuraimille ja karpaloille, joita alueelta olen vuosittain kerännyt, voin sanoa hyvästit vuosiksi eteenpäin. Kolmanneksi metsän maisema- ja virkistysarvo laskee, koska alueelle ei huvita mennä sen rumuuden takia.

Ymmärrän, että metsänomistajat saavat tehdä metsilleen mitä tahtovat, mutta keinot ovat turhan järeät. Ja, jos katsot kuvaa, niin eihän se vielä ole edes metsää. Taivas näkyy selvästi. Enemmänkin se on pöheikköä. Siellä tehtiin edellinen ensihakkuu/harvennushakkuu vuonna 2013, eli kahdeksan vuotta sitten.

Tähän on menty. Metsiä käydään riipimässä muutaman vuoden välein. Suomen metsälaki sallii sen. Puhutaan, että metsät kasvavat hyvin ja puun tuotto on historiallisen suurta. Mutta kolikon toinen puoli on yksipuolisuus metsien käsittelyssä ja luontokadon lisääntyminen. Metsät ovat käyneet tylsiksi puupelloiksi, josta kirjoitin 8.5.2021 blogissani.

Siihen on myös menty, että metsässä liikkuminen aiheuttaa minulle surua tai mielipahaa. Juurikin sen välinpitämättömyyden takia minkälaisessa kunnossa käsitellyt metsät ovat. Metsät nähdään vain tukkona rahaa. Kuitenkin meidän tulisi ymmärtää metsä elämää ylläpitävänä, uudistavana ja tuottavana ekosysteeminä - paljon laajempana käsitteenä kuin metsäteollisuus ajaa.