Heinäntekoa

heinä-elokuu 1961

 Parin viime viikon aikana heinäpellot ovat muuttuneet sänkipelloiksi ja heinät paalattu muoviin.

Täällä kylällä, minkä asukkaaksi minäkin lopulta tulen, on talo jossa olemme kolmessa polvessa olleet perinteisissä heinätöissä: isovanhempani, äitini ja minä. Heinänteosta on jo tosin aikaa ja nykyisin talo on ollut lehmätön ainakin 25 vuotta.

Tässä kuvassa ovat isovanhempani omalla tilallaan heinässä. Muistan lapsena heinäntekoajan. Minun tehtävänäni oli laittaa heinäseipäisiin tapit. Jos kyykäärme (Vipera berus) löytyi pellolta, se nuijittiin hengiltä ja vietiin tilan läpi vievälle tielle. Muistan, miten 1960-70 -lukujen vaihteessa autot pysähtyivät katsomaan yliajettuja käärmeitä. Nähtävyys sekin. Eikä niitä autojakaan paljon teillä kulkenut.

Äitini suhde käärmeisiin oli vastakkainen vanhempiinsa nähden. Äitini painotti kaikkien eliöiden tehtävää ja tärkeyttä biosfäärissä ja sitä oppia olen noudattanut, "äidin tyttö" kun olin. 

Nykyisessä luontokatokeskustelussa äitini suhtautuminen oli siis jo tuolloin 50 vuotta sitten edistyksellistä. Hän vastusti mm. avohakkuita, kummeksui valtavaa muovin käyttöä ja vältti sitä itse. Vaatteet käytettiin loppuun ja polttopuiksi kelpasi oksatkin hakkuilta (maanomistajan luvalla).

(Äitini harrasti valokuvausta ja lähes kaikki tässä blogissa esiintyvät mv-kuvat ovat hänen ottamiaan tai hänen kamerallaan otettuja).