Äitini oli innokas marjastaja. Sain joskus 90-luvulla lainaksi videokameran ja kuvasin tuolloista mökkielämää varmaankin elokuun alkupäivinä. Kaikissa pätkissä äitini on lähdössä tai tulossa marjaämpärin kanssa. Sitä ei huomannut kuvatessa, mutta myöhemmin videota katsoessa se huvitti.
Äitini kuoltua piti minunkin aloittaa marjastaminen isommalla vaihteella, mikäli halusin syödä marjoja talvellakin. Nykyään marjastaminen on rentouttavaa, varsinkin villivadelmien poimiminen. Yhtäältä luonnonhelmassa oleminen, luonnon äänien kuunteleminen ja omissa ajatuksissaan oleminen ilman mitään keinotekoista ärsykettä on arvo sinänsä. Ja toisaalta vadelmien poimiminen on aikamoista treeniä. Vadelma kasvaa hakkuuaukioilla ja jo kasvualustan ollessa epätasainen ja joissakin paikoin jopa haastava, tekee se poimimisesta "akrobaattista". Asennon säilyttäminen vaatii tasapainoa, keskivartalon hyvää hallintaa ja varsinkin nilkkanivelten hyvää liikkuvuutta. Myös ponnistusvoimaa ja staattista voimaa tarvitaan. Poimimisasennotkin ovat vaihtelevampia kuin kenttäkerroksen marjoissa, missä pitää olla "rähmällään" maanpinnan tasossa.
Äidilläni ei ollut, eikä minullakaan ole poimuria. Onhan se marjastaminen hitaampaa, mutta marjat ovat puhtaampia käsin poimiessa.
Nyt on vadelmien paras poimimisaika. Mars metsään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti