Hummani hei

 Äitini harrasti ratsastusta aikaa ennen minua. Tässä kuvassa (1950-luvulta) äitini on ratsastustamineissa maneesin reunamilla (valokuvaajasta ei ole tietoa). Valitsin kuvan äitini virnistyksen ja seisoma-asennon takia. Ne lukijat, jotka minut tuntevat, voivat huomata jotakin yhdennäköisyyttä.

Lapsuudesta muistan äitini intohimon hevosiin ja minäkin uskaltauduin ratsastustunneille opiskellessani ammattiini. Tästä kirjoitinkin 20.2.2021.

Isovanhemmillani oli hevonen maatilallaan, niin kuin lähes kaikilla maatilallisilla.  Hevosella tehtiin kaikki maatilan työt ja metsätyöt. Traktoreiden voittokulku ja hevosista luopuminen alkoi 1960-luvulla.

Pelkäsin isovanhempieni hevosta ja siksi suhde hevosiin jäi etäiseksi lapsuudessa. Tai minua varoiteltiin hevosesta, ja ehkä se oli sellainen yksilö, mikä ei ollut sovelias lapsille.

Varmastikin yksi rakkaimmistani muistikuvista lapsuudestani on näky, missä isoisäni (kutsuttiin ukoksi) tuli maatilan pihaan hevosen kanssa puukuormaa täynnä olevalla reellä. Pakkasilmassa hevonen höyrysi raskaasta rasituksesta. Ukon vaatteet ja reki oli kuorrutettu kuuralla. Muistan kuinka ukko piti hyvän huolen aina hevosestaan ja silloinkin hän heti riisui hevosen valjaistaan ja vei sen talliin huollettavaksi.

Nykyisellä tallilla käydessäni ehtii kiintyä sen asukkaisiin. Tämän viereisen kuvan herkkä ravuri sai muutama viikko sitten uuden kodin. 

Toivottavasti sillä on hyvä ja mielekäs elämä!