Tänä kesänä tulee 30 vuotta, kun olen käynyt mökillä tiiviisti. Siihen maailman aikaan liikennöi jotensakin linja-autotkin syrjäseuduille. Eihän niillä perille päässyt, mutta muutaman kilometrin päähän kuitenkin. Harvoin aikataulut osuivat yhteen, joten jouduin turvautumaan myös pyörään.
Kymmenisen vuotta (toukokuusta-syyskuuhun) kuljin Tampereelta mökille junalla, linja-autolla ja lopun 10 km matkan pyörällä. Ja päinvastoin toiseen suuntaan. Satoi tai paistoi. Paljoa ei kantamuksia voinut olla, mutta sen verran, että pärjäsi. Pyörä oli viikon läheisen kaupungin huoltoaseman pihassa pyörätelineessä. Se sai olla siinä koko tuon ajan rauhassa, ehkäkin siksi, että se oli äitini vanha, vihreä Husqarna. Se oli äitiänikin palvellut hyvin aikoinaan, kun hän pyöräili Lempäälän ja Tampereen väliä. Naureskelin tuolloin, että poljen ompelukonetta.
Perjantaisin töistä lähtiessä ehdin klo 15:n maissa lähtevään junaan ja mökillä olin klo 19:n maissa. Kesäaamuina saatoin mennä Tampereen suuntaan niinkin, että lähdinkin maanantai-aamuna klo 4:n maissa polkemaan kaupunkiin ja ensimmäisellä linja-autolla ensimmäiseen junaan, jolloin olin klo 8:n maissa töissä. Tai sunnuntaisin olin klo 21:n maissa Tampereella.
Pyöräillessä kevät-kesäaamuisin kuului paljon erilaisten lintujen laulua. Eikä liikennettä ollut laisinkaan. Varmaankin samanlaista tunnelmaa hain viime vuosina, kun saatoin samanlailla lähteä aamuyöstä tekemään pyörälenkkiä ennen töihin menoa Tampereella. Siellä ajelin pyöräteitä ja latupohjia pitkin Kangasalan, Olkahisten, Atalan ja Kaupin alueilla. Näin valkohäntäkauriita, hirviä ja kettuja lintujen lisäksi.
Ostin ensimmäisen autoni 2002. Se helpotti suunnattomasti liikkumistani. Ja nyt pyörä ja auto ovat työkalujani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti