Olkoon tämä viimeinen postaus, jossa kirjoitan isästäni. Tässä tulee rankkaa tekstiä!
Kirjoitin 12.12.2022 blogini postauksessa, että minulla on sisko, tai oikeammin siskopuoli. En kuitenkaan tunne olevani valmis etsimään siskopuoltanikaan dna-testillä. Ja voihan olla ettei kyseinen henkilö ole teettänyt itsestään dna-testiä. Tuskin hän edes tietää minun olemassaolostani
Kun lapsena joku kysyi isästäni, sanoin hänen kuolleen. Se oli helpoin keino välttyä puhumasta ihmisestä, josta en tiennyt yhtään mitään.
Isäni hautajaisissa hänen sukulaisensa saivat ensi kertaa kuulla minun olemassaolostani. Isäni serkku otti minut avosylin sukuun vastaan ja hän pitikin minuun yhteyttä kuolemaansa saakka. Nyt yhteys on katkennut.
Koulusta tai lapsuuden kaveripiiristä en muista toista henkilöä, joka olisi ollut isätön. Näin jälkeen päin olen pohtinut olinko alakoulun 1. ja 2. luokan opettajan pihdeissä juuri isättömyydestäni, vaiko vain siitä etten pystynyt syömään kouluruokaa. "Afrikan lapset näkevät nälkää" -tyyppistä saarnaa sain kuulla tämän tästä koko luokan edessä. Lapsena kun olin kovin nirso syömään mitään.
Kirjassaan Ira Vihreälehto s. 236 kirjoittaa "osa isättömistä tytöistä ja naisista kokee jääneensä ilman turvaa, ja osaa heistä on ahdisteltu seksuaalisesti, ja he kokevat siitä syyllisyyttä. He pohtivat, olisivatko miehet jättäneet heidät rauhaan, jos heillä olisi ollut isä. Olisivatko he olleet arvokkaampia naisena? Näkyykö naisesta aikuisena, ettei hän kelvannut isälleen?"
Minulla on pari kokemusta lapsuuden aikaisesta seksuaalisesta ahdistelusta, toinen niistä oli opettajan taholta. Hän varsin hyvin tiesi minun olevan isätön ja ehkä juuri siksi "pääsi uimaan liiveihini". En pystynyt koskaan kertomaan ahdistelusta äidilleni, tai muullekaan luotettavalle aikuiselle.
"Häpeä saattaa kulkea suvussa käytösmalleina, vaikenemisen kulttuurina ja huonommuuden tunteina. Aikoinaan aviottoman lapsen syntymä rajoitti äidin ja lapsen elämää ja osallistumista yhteisön toimintaan, ja se aiheutti huonommuuden tunnetta sekä äidissä että lapsessa." s. 29.
"Ennen 1970-luvun aborttilakia yksinäisen naisen oli usein turvauduttava laittomaan aborttiin, sillä abortin saaminen laillisin keinoin oli hyvin vaikeaa." s. 149.
"Ennen vuoden 1976 isyyslakia avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella ei ollut isää juridisessa ja sosiaalisessa mielessä, vaikka biologinen isä olisi tiedetty." s. 65. Isäni ei osallistunut elatusmaksuihini millään tavalla. Lapsuuttani ja nuoruuttani leimasivatkin taloudellinen niukkuus. Se näkyy vieläkin suhtautumisessani kuluttamiseen ja kertakäyttökulttuuriin, elämän helppouteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti