Tänään tulee vuosi asumisestani maaseudulla. Suuren päätöksen jälkeen en ole katunut hetkeäkään. Ehkä se, että olin 'harjoitellut' maalla asumista aikoinani vuorotteluvapaalla ollessani Kolilla ja vapaillani mökillä, auttoi minua suhteuttamaan tarpeeni suhteessa ympäristöön. Kaipuu omaan rauhaan, luontoon ja ulkoilmaelämään eivät ole kadonneet minnekään. Päinvastoin: nälkä on kasvanut syödessä.
Tietysti kalliin hinnan joudun valinnastani maksamaan ja laittamaan itseni pankin kanssa liekaan. No, sainhan reilun vuoden ajaa elää velatonta elämää. Toivoa sopii, että terveyttä, toimintakykyä ja elämänhalua riittää! Elämänhalu on ollut vähän "kinthaalla" koirani menettämisen vuoksi. Ehkä se on nyt sitä melankoliaa = surua, mihin työkaverini viittasi (kts. blogi 29.4.2021).
Alkukapinointini 'lähikauppojen' surkeasta hedelmä- ja vihannestarjonnasta on muuttunut sopeutumiseksi. Ajan kerran viikossa paremmin varusteltuun kauppaan, vähän pidemmän matkan. Yritin pitkään käydä työpaikkakuntani ruokakaupoissa, mutta palvelualttius oli ihan surkeaa. Miksi siis hakata päätään seinään?
Tarkemmin osaan sanoa 'ihan' maalla asumisesta vuoden kuluttua, kun olen silloin asunut uudessa talossani jo jonkun kuukauden.
 |
| Talvi pitää otteessaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti