 |
| Kuva vuodelta 1950. Valokuvaaja tuntematon. |
Yllä olevasta kuvasta isäni 'läpitunkeva katse' - silmät - kiinnittävät huomion.
Ilmeisesti perin ne jollakin tapaa, sillä olen saanut kuulla monen monituista kertaa silmistäni.
Ala- ja yläkouluaikoina harrastin "punaista ristiä", eli opettelimme erilaisia ensiaputaitoja, ilmoituksen tekemistä hätäkeskukseen, liikenteen ohjausta jne.
SPR:n kesäleirejä järjestettiin Ruoveden Ruhalassa. Leiri oli odotettu ja yksi kesän kohokohdista. Viikon mittaisen leirin yhtenä illanvietoista oli läheisten kutsuminen leirinuotiolle. Äidilläni kun ei ollut autoa, äidin työkaveri tuli kerran sen sijaan illanviettoon. Olin tuolloin teini-ikäinen.
Työkaveri oli kysynyt yhdeltä miesohjaajalta (arviolta reilu 20-vuotias), mistä minut tunnistaa. Ohjaaja oli sanonut, että hyvin erikoisista silmistä. Tarina ei kerro tunnistiko työkaveri minut silmistäni, mutta hän kertoi tämän tarinan äidilleni ja siten kuulin sen.
_____________________________________________
Isäni taisi olla varsinainen naistenmies. Mielestäni siinä ei ole mitään kerskumista, mutta ehkä miesten maailmassa se on edelleenkin tavoiteltava asema. Olihan hän nuorena hyväkuntoinen, kuuluisa, supliikki, tarkka ulkonäöstään ja maailmaa nähnyt. Jotain sellaista, mikä oli monen silloisen nuoren miehen tavoittamattomissa.
Se, miksei vanhemmistani tullut avioparia, ei ole tiedossani. Ilmeisesti äitini oli vain yksi isäni valloituksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti