 |
| Tunnetta pelissä! |
Jaoin ystävälleni jouluksi lapsuudenaikaisia kuviani, joita oli äitini pääpiirteissään kuvannut meistä lapsista ja hänen perheestään. Arvelen yllä olevan kuvan otetun 1960- ja 70 -lukujen taitteessa. Kuvat ovat haalistuneita niin kuin muistotkin. Ja ennen pitkää häviävät kuvat, muistot ja kuvien ihmisetkin lopullisesti (kts. blogi 29.6.2021).
Ystäväni kertoi tehneensä minulle tuolloin lapsena paljain käsin lumiukon. Se vasta rakkautta on ollut. Pyyteetöntä. Valitettavasti siitä minulla ei ole muistikuvaa.
Vaikka tarinat häviävät, tunnemuistot eivät. Päällimmäisenä on rakkaus❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti