Irlanninsetteri II

Surullisen hahmon ritari (1993-2008)

Artulla oli rankka lapsuus! Se tuli äidilleni vuoden ikäisenä oltuaan sitä ennen kuudessa eri kodissa. Sitä oli kaltoinkohdeltu ja se oli myös eroahdisteinen. Sen toinen kives ei ollut laskeutunut sikiöaikana ja se oli manuaalisesti "runneltu" laskeutumaan pentuvaiheessa. Tuo voi olla normaalikin toimenpide, mutta luulen sillä olleen koiraan lopulta negatiivisia vaikutuksia.

Arttu oli Novaa reilun vuoden nuorempi. Artun tullessa äidilleni Nova oli siis reilu 2-vuotias. Niistähän tuli erottamattomat ystävykset. Nova oli lauman johtaja.

Arttu vasemmalla, Nova oikealla

Ja vauhtia riitti! Äitini kutsui Arttua "jussi juonioksi" ja Novaa "matti mainioksi". Arttu kehitteli kaikkea pientä, suurta ja sai houkuteltua Novan mukaan tempauksiinsa. Arttu oli hyvin sitkeä ja sisukas.

Se oli luonteeltaan kiltti omalle perheelle, mutta vieraita kohtaan varauksellinen. Se piti omiensa puolta. Siinä oli myös jonkinlaista häijyyttä, jonka tulkitsen tulleen epävakaista olosuhteista.

Arttu oli ensimmäisellä omistajallaan opetettu käymään juoksulenkeillä mukana ja siitä tuli sen pakkomielle. Se oli aina valmis lähtemään lenkille ja teki sitä myös luvatta.

Se oli myös innokas uimari. Kerrankin teeriä lensi erään suolammen ylitse, niin Arttu lähti uimalla niiden perään. Sitä olikin hankalaa saada nostettua jyrkkäreunaisesta suolammesta ylös, kun ei se itse päässyt. Onneksi sillä oli kaulapanta kaulassaan, josta sen sain kiskottua ylös.

Novan kuoleman jälkeen Arttu oli ihan hukassa. Kun uusi irlanninsetterin (irlanninsetteri III) pentu tuli taloon pian Novan kuoleman jälkeen, oli Artulla vaikeuksia hyväksyä uutta tulokasta.

Ennen pitkää niistäkin tuli kaveruksia. Arttu alkoi sairastella pudottamalla karvaansa. Syytä ei löytynyt. Oliko se surua Novasta, vai mitä? Äitini kuitenkin menehtyi ennen Arttua. Se oli Artulle liikaa. Artun elämänliekki hiipui.

Arttu vasemmalla, Nova oikealla