Kirjasto

 Tämä on blogini 300:s postaus. Kun aloin kirjoittaa tätä blogia en tiennyt minkälainen tästä tulee. Enkä ihan tiedä vieläkään. 

Ainakin se on luonnon ja menneiden sukupolvien kunnioittamista. Luonnonsuojelua, omien juurien etsimistä ja itsen ymmärtämistä suhteessa kontekstiin. Maailmanmenon tarkkailua hyvin etäältä.

Ukko, äitini ja isäni olivat ahkeria kirjojen lukijoita. Äidilläni oli valtava yleistieto. Heidän kunniakseen kirjoitan tällä kertaa kirjoista ja kirjastosta.

Kävin itsenäisyyspäivänä tutustumassa paikallisessa kirjastossa omatoimiajalla. Hei, mitä luksusta! Sain olla siellä ihan yksikseni. Olin kuin Liisa ihmemaassa. 

Oli kirjasto pieni tai suuri, on siellä olo aina kuin seikkailu. Ei voi koskaan tietää minkä aarteen sieltä löytää.

Minua on jo aikaisemminkin, mutta varsinkin ympäristötieteen opintojen kautta, alkanut yhä enemmän kiehtoa maantiede, geologia ja historia.

Tämä kirkonkylä, jossa asun on harjujen saumamuodostelmassa, mikä syntyi jääkauden sulamisvaiheessa kahden jäätikkökielekkeen rajakohtaan kertyneestä harjuaineesta, eli moreenista.

Alueella on nähtävissä luode-kaakkoissuuntaisia murroslinjoja, eli jääkauden jäiden liikkeiden suuntaisia järvialtaita, murroslaaksoja ja ruhjeita.

Tämä kuuluu Keski-Suomen valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaisiin kulttuurimaisema-alueisiin, eli ovat geomorfologialtaan monipuolisia, eliöstöltään rikkaita alueita.

Lähde: 

Jokipii, M. (toim.) (1999). Keski-Suomen historia 1. Keski-Suomen vanhin historia. Keski-Suomen Liitto. 830 s.

Etsin kirjastosta Richard Powersin kirjaa Ikipuut, mitä ei kuitenkaan ollut. Sen sijaan päätin tutustua kirjailijaan ja lainasin hänen kirjoittamansa Muistin kaiun (The Echo Maker). Olen lukenut sitä nyt vajaat 60 sivua. Sanotaanko nyt näin, että annan sille vielä mahdollisuuden.