Irlanninsetteri IV

Usko 2014-2022

 Usko oli neljäs setterini. Se tuli minulle 10 päivää Toivon kuoleman jälkeen. Tai haimme sen kasvattajalta ja veimme sen suoraan mökille, kun olin vielä vuorotteluvapaalla. Sanoimmekin monesti, että mökki on Uskon syntymäkoti. 

Kun haimme sen kasvattajalta, oksensi se koko matkan. Vuoden ikään saakka se kärsi voimakkaasta matkapahoinvoinnista, eikä siihen auttanut mikään rohto tai lääke. Koirilla vestibulaarijärjestelmä kehittyy vuoden ikään mennessä ja silloin Uskollakin pahoinvointi hellitti.

Usko kärsi myös eroahdistuksesta, vaikka sitä totutettiin samaan tapaan kuin muitakin settereitä, vähän kerrallaan olemaan yksinään.

Mökki oli tärkeä paikka Uskolle. Oli jokaiselle koiralleni. Vaikka setteri on seisova kanakoira, on niillä suojeluviettikin. Ne ovat, tai ainakin minun olivat hyvin reviiriuskollisia. Eikä niitä siihen opetettu, se oli sisäsyntyistä.

Usko oli koko elämänsä, ihan loppuun saakka hyvin leikkisä. Joskus ihan rasittavuuteen saakka sen kanssa piti leikkiä. Mieluisampia olivat kuusenkävyt, pallot, etenkin lumipallot. 

Usko putosi pentuna osittain laiturilta matalaan rantaveteen ja toisen kerran veneestä, ja sen takia (luulen ainakin) se ei koskaan uinut. Veneeseenkään se ei oikein halunnut enää tulla sieltä putoamisen jälkeen.

Se poika sai olla ihmisten matkassa kokemassa paljon, enemmän kuin yksikään aikaisemmista settereistä. Sillä oli lapsia joiden kanssa leikkiä, koirakavereita ja luontoa ympärillä. Se sopeutui kaikkeen.

Usko ja joululahjanalle. Nalle on vieläkin minulle lohdutuksena

Uskosta on paljon kuvia ja edelleen tuntuu, ettei se poissa olekaan.

Joka ikinen päivä vien sen haudalle kynttilän palamaan. Niin kauan kuin me muistamme rakkaitamme, ne ovat meidän luonamme.