Olen viime päivät ollut kuin koomassa. Osittain kovan kipulääkityksen, osittain varmaankin alentuneen veren hemoglobiinin vuoksi. Silmäluomet vain tahtovat painua kiinni, olen sitten istumassa tai makuulla.
Jalan kuntouttamiseksi ja mielen virkistykseksi olen tehnyt koiranpennun kanssa lenkkejä ympäristöön, punonut helmiä helminauhaan (kts. blogi 4.9.2022). Ja hienosti alkaa koira tallata taipaleita, yhdistellä yhteyksiä. Liekö emännän verkkainen kävelytapa omiaan rohkaisemaan sitä taivaltamaan. Jumejakin on vähemmän. Tai sitten se vaan kasvaa ja kehittyy, sitä ainakin.
Vielä tapailee pajulintu (Phylloscopus trochilus) ja tiltaltti (Phylloscopus collybita) lauluaan. Nuori kuikka (Gavia arctica) kerjää järvellä ruokaa emoltaan. Viime syksynä nuori kuikka oli jo lähtenyt omilleen (kts. blogi 11.9.2021). Teeret (Lyryrus tetrix) ovat aloittaneet syyssoitimen. Taivaalta kuuluu erilaisten rastaiden (Turdidae) ja kirvisten (Anthus) yhteysääniä.
Vuosi sitten vanha mökki purettiin.
Näin lintujen syysmuuton aikaan sopii seuraava värssy.
Linnut avaavat siipensä lähteäkseen, ihmiset avaavat sydämensä jäädäkseen.
 |
| Toipilaan paras kaveri |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti