Tämä elämänmuutos, mitä olen elänyt nyt 1,5 vuotta, on vienyt minusta kaikki mehut. Tässä taannoin diagnostisoin itselleni uupumuksen. Uupumuksen elämään. En edes pystynyt nukkumaan. Mikään ei huvittanut. Olisin halunnut vain levätä, mutten voi.
Nyt vain haluisin nauttia uudesta kodistani ja koiranpennusta, mutten voi. Joku esittää kysymyksen, miksen voi. No, vieläkin kodin laittaminen on kesken. Tavaroita on pitkin poikin - riipin raapin. Inhoan tätä vaihetta. Tämä epämääräisyys on kestänyt liian pitkään. Tavaroita muuttolaatikoissa, nyssäkkää siellä täällä ja säilytystilaa liian vähän.
Ja nähdessäni mainoksissa muuttolaatikoita tai ylipäätään puhuttaessa muutosta, minua alkaa ahdistaa. Kuitenkaan en ole ahdistunut tai masentunut. En vain jaksa tätä!
Minun elämääni on määrittänyt turhan pitkään mittaaminen. Olen jo yli 20 vuotta laskenut liikuntapisteitä. Siis päivittäin kuinka monta pistettä kerään liikuntaa harrastaessa. Esimerkiksi tunnin mittainen kävely tai 30 minuutin kestoinen hiihto, juoksu, voimistelu ja voimaharjoittelu tai 15 minuutin kestoinen uinti antaa yhden pisteen jne. Sitten kerään porraskävelystä (ylöspäin) kerroksia. 15 kerroksesta saa yhden pisteen. Mittaan vuoden aikana kävellyt, pyöräillyt, hiihdetyt ja juostut kilometrit.
Vuosittain olen verrannut liikuntamääriä aikaisempiin. Enää pitkään aikaan en ole pystynyt parantamaan suorituksiani; liikuntapisteiden määrää tai kilometrejä. Toki ikääntyminen vaikuttaa tuloksiin.
Nyt tämä kaikki mittaaminen on alkanut tuntua niin turhalta. Tai nyt tuntuu, että koko elämä on pelkkää suorittamista.
Miksei voisi vain nauttia elämästä ilman kontrollia?
Olisiko korjausliikkeen aika? Voisinko olla armollisempi itselleni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti