Eläinrakkautta

 

Sain hyvät elämän edellytykset varhaislapsuudesta lähtien, kun vietin paljon aikaani isovanhempieni hoivissa maatilalla. Siellä oli lehmiä, lampaita, hevonen, koira, kissoja ja kanoja. 

Jo pikkutyttönä keräsin loukkaantuneita perhosia ja muurahaisia perustamaani "sairaalaan".

Vaikka vartuinkin kaupungissa kouluja käyden, kiintymys tietysti isovanhempiin ja maalla elämiseen säilyi. Ja nyt siitä on tullut se kannattelevat voima, mikä vie minua kohti niitä sijoja, missä sain viettää nuo lapsuuteni lämpimimmät muistot.

Syyskuussa 2020 tutustuin kuvassa esiintyvään oriin sattumalta. Olin ystäväni kanssa metsätöissä läheisessä metsässä. Metsään kuljetaan laitumen vierestä, jossa ori oli. 

Siitä saakka olen käynyt tapaamassa sitä ja tallin muitakin hevosia vieden niille herkkuja ainakin kerran viikossa. Sydän rinnassa läikähtää, kun tervehtiessäni ääneen laitumella olevia hevosia, ne hirnahtelevat minut tervetulleeksi. Jokainen niistä on oma ainutlaatuinen yksilönsä.

Opiskellessani ammattiini aloitin ratsastustunnit. Kävinkin tunneilla parisen vuotta, kunnes eräs ori heitti minut selästään suoraa takalistolleni. Sen jälkeen olen vain satunnaisesti istunut hevosen selässä.

Turpaterapia on parasta! Saatan vielä joskus nousta ratsaillekin, mutta enemmän haluaisin työskennellä hevosen kanssa vaikkapa metsätöissä.